Siirry pääsisältöön

South West Coast Path 37: Wembury - Bigbury-on-Sea



Majapaikkani emäntä sanoi, että ulkona sataa, mutta enhän minä uskonut, vaan lähdin kevyemmissä vermeissä liikkeelle Wemburyn kylästä, liittymään Wembury Pointista jatkuvalle polulle. Ja kaivoin kohta goretex-takin rinkasta. Paitsi että ne pisarat olivat niin pieniä, että hikipisarat alkoivat rasittaa enemmän ja päätin mieluummin sietää usva-aamun kosteutta ilman kalvokerrosta.


Maisema oli tyystin erilainen kuin edellisenä päivänä. Onneksi oli tullut nähtyä se, että Wembury todella oli meren rannassa, sillä tiheä sumu salli näkyvyyden vain lyhyen matkan päähän. Ei siis puhettakaan, että näkisin juuri muuta kuin polulla eteenpäin jonkin matkaa, kunnes sumu hälvenisi! 

Ensimmäiset kilometrit lauttarantaan Warren Pointin purjevenesatamaan menivät siis puhtaasti kävelyyn keskittymisen merkeissä. Tähtäsin rantaan tasan kymmeneksi, jolloin ensimmäisen ylityksen venekyydissä piti olla mahdollinen. Kyydin odottajia oli lisäkseni kaksi ja nauroimme yhdessä sitä, että kerrankin sattuu kohdalle yksin matkaavia naisia, jotka taivaltavat koko reittiä. Faye oli hyväntekeväisyyskävelyllä reippailemassa koko reittiä yhdellä kertaa, Chris puolestaan kulkemassa Falmouthista Exmouthiin tällä erää.


Venetaksi veloitti River Yealmin erittäin lyhyestä ylityksestä peräti 3 puntaa/nuppi, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Läksimme rannasta kukin kulkemaan omaan tahtiimme eteenpäin.

Mikä ihana vehreä metsä! Vähän matkan päässä en ajatuksissani havainnut yhtä opastetta ja käännyin vahingossa väärälle polulle, jonka liukkaita kiviä sadattelin - varsinkin kun huomasin päätyneeni umpikujaan Cellar Beachlle meren rantaan. Ei kun takaisin ylämäkeen ja jatkamaan oikealle polulle. Joka oli ihan selkeästi merkitty! Niin sitä välillä herpaantuu.


Vaikka merelle ei polulta nähnytkään sumun vuoksi, oli polku aivan satumaisen kaunis. Taustalla kuului lampaiden määintää, linnunlaulua ja mereltä kantautui aika ajoin sumutorven törähdyksiä. Siellä laivat liikkuivat, varoittelivat toisiaan. Huviveneilijöiden oli fiksua pysyä satamassa, jos ei ollut aivan pakko lähteä vesille.



Sinikellojen ja muratin täyttämä metsä oli pehmeissä väreissään taianomaisen tunnelman valtaama ja askeleet hidastuivat kuin huomaamatta ottamaan hetken kauneden vastaan. Tämän takia se usva siis tuli… Ei valittamista! On maisemissa muutakin upeaa kuin näkymä mahdollisimman kauas. Missäköhän kohtaa oli ollut se karttaan merkitty näköalapaikka?


Vähitellen usva alkoi hälventyä ja näin muutakin kuin pienen matkaa eteenpäin. Ahaa, tällaisissa rantakalliomaisemissa oli tullut käveltyä! Reitti oli ollut toistaiseksi aika helppoa.

Lautturimme oli väittänyt että kävelisimme Erme-joelle vain kolmisen tuntia, mutta kyllä minulta meni siihen enemmän. Erme-joen erikoisuus oli se, että joen pystyy ylittämään laskuveden aikaan (noin tunti oikean kellonajan molemmin puolin) kahlaamalla. Kävelijäporukkaa kokoontui mäen päällä olevaan Old School-kahvilaan 7 hengen verran odottelemaan suotuisaa ylitysajankohtaa, nauttimaan teestä ja muista virvokkeista sekä jännittämään itse ylitystä. Ehdimme istuskella vaihtamassa reittikuulumisia hyvän aikaa ja popsin samalla Cream Tea -annoksen. Lisävoimia loppumatkalle!


Kun kello läheni neljää, nostimme kantamukset selkään ja laskeuduimme alas joelle. Rantahiekalla vielä väiteltiin siitä, kuka menisi ensimmäisenä yli ja mistä kohtaa olisi paras mennä; Chris ehti ensimmäisenä ottaa kengät jalastaan ja lähti Jonin seuraamana kahlaamaan matalaan, viileään veteen. Me muut lähdimme astelemaan kohta perässä. Ja sepä olikin hauskaa! Piti vain varoa liukasta merilevää, vaikka se tuntuikin mukavan pehmeältä jalkojen alla.Vesi tuntui ihanan virkistävältä jalkakylvyltä.

Onneksi hiekassa ei tullut vastaan piikikkäitä weever fish -kaloja, joiden päälle astuminen on täällä mahdollista. Kalalla on myrkyllisiä, teräviä piikkejä, joiden pisto aiheuttaa melkoiset kivut. Ensiapuna paras on välitön kuumavesikylpy, joka taltuttaa kipua.


Erme-joen ylitys Wonwell Beachin puolelle meni hyvin ja nopeasti, kiitos myös hyvän seuran. Oli paljon kivempaa ylittää laskuvesialue porukalla kuin arpoa itse, mistä kohdasta olisi paras mennä vastarannalle, vaikka kahvilasta olimmekin saaneet neuvon siitä, mihin askeleet kannattaa suunnata. Kuivalle hiekalle päästyämme piti enää putsata jalat hiekasta, sitten vain sukat ja kengät takaisin jalkaan. Veden syvyys on joessa matalimmillaan tosi vähäinen laskuveden aikaan, mutta joissakin paikoissa virtaus voi yllättää, siksi ylitysneuvoja kannattaa noudattaa.


Ermen jälkeen maasto muuttui vaativammaksi eli ylä-alamäkitaipaleita oli tiedossa loppumatkalle ennen Bigburya. Joenylityspartiomme hajaantui hieman - osa reippaili yhtä kyytiä jyrkät mäet ylös - mutta minä etenin omaan tahtiini ja pidin tarvittavat hengähdystauot ylämäissä. Yksi nousuista oli ihan älytön jalkojeni mielestä, mutta sopivalla tahdilla nousten selvitin senkin. Alamäet olivat nekin lystikästä laskeuduttavaa ja turvauduin mielelläni Puuskupuh-keppiini, joka kevensi jalkojen tömähdyksiä sopivasti.


Sää ei ollut edelleenkään täysin kirkas, mutta näkyvyys oli kuitenkin riittävä. Kalliot olivat vaaleampi kuin Cornwallin pohjoisrannikolla ja jopa punertavaa kalliot pilkahteli näkyviin. Lampaiden rouskuttama nurmi loisti vihreänä ja ne olivat ystävällisesti jättäneet polku-uran aika hyvin rauhaan, ainakin papanoiden perusteella.

Olimme jo melkein Bigbury-on-Seassa; alamäki toi poppoomme viimeiseen pysähdyspaikkaan ennen kylää. Siellä odotti vähemmän viehkö näky, Challaborough'n lomakylä, joka koostui tyypillisistä siirrettävistä "mökeistä", jotka vieri vieressä nököttivät merenrantanotkossa. Osa meistä teki pikapysähdyksen ruokakaupassa, parille kävelijkollegalle vilkutimme hyvästit. Ehkä tapaamme jälleen toisaalla? Sitten viimeiseen, loivaan ylämäkeen ja Bigbury-on-Sean rantaan.


Oma yösijani löytyi Bigbury-on-Sean ulkopuolelta muutaman mailin päästä ja olimme sopineet, että rimpautan sinne, kun minut voi rannasta noutaa. Koska Burgh Island oli laskuveden ansiosta lyhyen kävelymatkan päässä, päätin tehdä pikaretken sinne ennen kyydin soittamista. Ai miksi? Burgh Island on ollut mukana parissa Agatha Christien romaaniin perustuvassa tarinassa ja niiden pohjalta tehdyssä elokuvassa! Eihän visiittiä siis voinut jättää väliin...


Vaatetukseni oli sen verran rento, että en tohtinut mennä tyyriin art deco-tyyliin sisustetun (ja hinnoiltaan minulle liian arvokkaan) hotellin miljöötä häiritsemään, joten tyydyin katsomaan hotellia vähän matkan päästä ja astelin sea tractorin vieritse Pilchard Inn -pubiin lasilliselle Pilchard Alea. Sinne sentään tohti mennä retkikamppeissa. Pilchard Inn -pubin seinässä luki vaatimattomasti vuosiluku 1336! Ihan mukava paikka nostaa malja kuluneelle päivälle ennen vetäytymistä lepäämään,

Tuo mainio sea tractor oli jäänyt mieleeni Hercule Poirot-leffasta, jossa kunnianarvoisa etsivä istui vimpaimen kyydissä, kun nousuvesi esti muun kulkemisen saarelle. Vähän jäin haikailemaan kyytiä meritraktorissa, mutta kaikkea ei voi saada yhdellä kertaa...

Kävelypäivä 38: Bigbury-on-Sea - Salcombe

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…