Vihreitä rinteitä ja rotkoretki Shanklin Chineen, Isle of Wight

Istahdin alas penkille, pensaiden ja puiden tarjoamaan tuulensuojaan. Puhuri puski viimaa lahkeiden läpi iholle asti, ryöpsähdellen, havisutellen kevätvihreissä hepenissään koreilevia lehtipuita.

Kuuntelin vaahtopäälaineiden pauhua Ventnorin pikkukaupungin puistossa, Wightsaaren kaakkoislaidalla. Olin viettänyt hetken arvontatuokion keskenäni Newportin bussiasemalla ennen kuin nousin saaren eteläosaan matkaavaan bussiin - sinne kun luvattiin muuta saarta aurinkoisempaa säätäkin. Kun reittejä riittää, on vaikea valita hienoista kohteista ne harvat, joihin muutaman päivän aikana ehtii tutustua.

Ventnoriin saavuttuani otin uuden tuumaustauon kahvilassa teekupillisen ja juustoskonssin ääressä. Päädyin siihen, että kävely Ventnorista naapurikaupunki Shankliniin olisi passeli pätkä.

Ventnorissa voi kuljeskella kaupungin historiasta kertovilta infotauluilta toiselle karttaesitteen avulla.

Valitsin kuitenkin sattumanvaraisen reitin ja kuljeskelin aluksi kaupungin länsilaidan puistomaisemista nauttimassa, kunnes käännyin takaisin ja nousin kaupungin keskustasta mukavan pätkän ylämäkeen, suuntana Ventnor Downs.

Mitä viheriöivimmän alun jälkeen St. Bonivace Down osoittautui kohtuullisen jyrkäksi rinteeksi, jota varjostavat puut onnistuivat pitämään aluskasvillisuuden vähäisenä.

Ylämäki oli sitä luokkaa, että olin iloinen, että lämpötila ei huidellut hellelukemissa. Ventnor Downs oli mainittu yhtenä sinikellokeitaana, mutta reittini kulki kuitenkin sen verran alaosassa rinteitä, että sinikukkia ei tullut vastaan. Ehtisihän niitä nähdä joku toinen päivä.

Bonchurch Downilla istahdin niitylle evästauolle nauttimaan kauniista säästä ja keväisestä merimaisemasta. Vieressäni kukkivat keltaiset kevätesikot, muutama pehmeänvalkoinen poutapilvi lipui taivaalla.

Sitten laskeuduin alemmas, ylitin asvalttitien ja solahdin puiden katveeseen kävelypolulle, matkaamaan Luccombea kohti. Kun erotin ensimmäiset villin valkosipulin lehvät ja kukkanuput, levisi kasvoilleni leveä virne. Nappasin kohta pureskeltavaksi yhden karhunlaukan lehden. Siinä kelpo kevätyrtti, jonka toivottaisin tervetulleeksi myös meikäläisiin metsiin.

 Sitten tuli ohittaja, jonka vauhtia eivät karhunlaukat ja kukkaset hidastaneet. Hyvää matkaa vaan.

Coastal Path kulkee tällä osuudella lähellä asutusta ja jopa pihojen reunamia, joita voi kurkistella mennessään.

Edempänä siinti vaaleaa kalliota: Culver Cliff. Sinne asti en menisi tänään, siinä välissä olivat sekä Shanklin että Sandown.

Olisin mielelläni kävellyt pidempäänkin hiljaisilla rinteillä, mutta toki oli mukava saapua Shankliniin. Paitsi että vain vähän ennen Shanklinia ohjasivat reittimerkit minut risteyksessä niityn laitaan polulle, joka oli viime metreiltään poikkeuksellisen mutainen. Ja minä onneton humautin toisen kenkäni kunnon mutavelliin. Niinpä riemastuin Shanklin Chinea lähestyessäni eniten siitä, että rotkoon laskeutuva puro tarjosi myös mahdollisuuden putsata mutavellikenkä siedettävän näköiseksi.

Shanklin Chine on yksi alueen vanhimpia nähtävyyksiä. Kapea ja vehreä, puiden reunustama rotkolaakso, jonka halki vesi virtaa mereen. Jo parin sadan vuoden ajan ovat Wightsaarelle saapuneet matkailijat käyneet sitä ihastelemassa, joukossaan mm. Jane Austen, Charles Dickens, George Eliot ja monet eurooppalaiset kuninkaalliset. Austenin visiitti kajastaa myös hänen romaanissaan Mansfield Park, josta on lainattu Wightsaaren bussiaikatauluvihkoon ja pysäkeille ote:

"...she calls it The Island as if there is no other island in the world."

Shanklin Chinessa virtaava vesi putoaa noin 32 metrin verran neljännesmailin matkalla merenpinnan tasolle. Kallioseinämissä riittä kosteutta ylläpitämään mahtavaa kasvustoa.

Rotkossa oli raikasi uskomaton linnunlaulukonsertti. Mitä kultakurkkuja täällä oikein pesii? Salaisuus paljastui, kun astelin kävelykäytävää pitkin kohti kahvila-myymälää. Kahvilan naapurissa oli lintutarha, jonka eksoottisiin asukkeihin kuuluu mm. papukaijoja. Yritin myös tähytä rinteiltä paikallisia oravia (Wightsaarella on vielä englantilaisia punaoravia), mutta en saanut näköhavaintoa.

Rotkokävely päättyi meren rantaan, lyhyen matkan päähän Shanklinin keskustasta. Taasen hieno päivä :)

Muita retkiäni Wightsaarella:
Isle of Wightin kävelyfestivaalilla: Yar-joen vartta ja rannikkomaisemia
Aurinkokävely Isle of Wightilla
Sinikelloja jahtaamassa