Asikkala: Pulkkilanharjun luontopolku

Päijänteen kansallispuistoon voi kieltämättä tutustua parhaiten kesäaikaan ja vesitse. Vetten päällä kävely ei onnistu tällaisen poikkeuksellisen lämpimän maaliskuun keleillä turvallisesti, koska virtapaikat ovat ties missä ja sula alue leviää pikkuhiljaa. Vääksyn ja Sysmän välisen tien (314) varresta löytyy kuitenkin helppopääsyinen kävelyreitti jalkaisin liikkuvalle: Pulkkilanharjun  luontopolku on saavutettavissa jokaisena vuodenaikana. Luontopolun lähtöpaikka löytyy helposti tien varren opasteita seuraamalla Karisalmen sillan tienovilta.

Lähdemme liikkeelle kesäravintola Reimarin parkkipaikalta, mistä edessä on pieni kävely itse luontopolun lähtöpaikkaan. Kapean Pulkkilanharjun halki kulkevan tien vieressä kulkee hiekkapintainen kävely/pyörätie.
Tie kulkee harjanteen keskellä, joten välillä tekee mieli kurkata avarampia järvimaisemia. Kapuamme kerran kaunista, kivettyä polkua ylös harjun päälle, mutta polku viekin yksityiselle mökille. Siis takaisin kävelytielle. Onneksi pian tulee vastaan myös rantaan johtava polku. Jää saattaisi kantaa tai sitten ei, mutta pysyttelemme visusti rannan puolella. Yritän kuvitella, miltä tässä näyttää kun jäät ovat kadonneet ja Päijänne loiskii vapaana.
Jatkamme matkaa kohti luontopolun lähtöpistettä pitkin edelleen kapeana jatkuvaa Pulkkilanharjua. Autoja suhahtelee ohi, mutta liikenteen määrä on kohtuullinen. Aurinko pitää mukavasti seuraa! Vasta Karisalmen sillalla tajuamme, miten voimakkaana tuuli puhaltaa ja puhkuu. Tekee mieli ottaa kaiteesta kiinni.
Kun pysähdyn sillalle katsomaan Päijänteen järvimaisemaa sillan itäisellä puolella, on liki mahdotonta uskoa, että ei ole edes maaliskuun puoliväli. Avara järvimaisema voisi olla kesäpäivältä, eikä lämpötilakaan kavalla, että nyt pitäisi olla kevättalvi. Navakka tuuli pyrkii parhaansa mukaan muistuttamaan reaaliajasta.
Matkaa kesäravintolan parkista luontopolun lähtöpaikkaan pitkin Pulkkilanharjua kulkevaa kävelytietä tulee noin kolmisen kilometriä. Hyvä on, täällä on toki oma parkkipaikka, mutta tulimme valinneeksi pienen lisäreippailun. Kesällä levähdysalueella voi poiketa myös kioskilla.
Pulkkilanharjun opasteissa kerrotaan alueen luonnosta, geologiasta ja historiasta. Ehdottomasti mielenkiintoisin yksityiskohta on se, että Kustaa III kävi Asikkalassa visiitillä vuonna 1775 ja sen seurauksena hän teetti suunnitelman Kukonharjun kaupungista juuri tänne, Pulkkilanharjun leveimpään kohtaan! Vaatii mielikuvitusta visioida näille harjanteille esimerkiksi puutalojen täyttämä ruutukaava-alue. Näinköhän siitä olisi enää mitään jäljellä, jos Kukonharjun kaupunki olisi ehditty rakentaa...
Laskeudumme levähdyspaikalta alas laivalaiturille, mistä Harjupolku kaartaa Karisalmen sillan alitse sen länsipuolelle. Täällä jäälautat helähtelevät rantavedessä, eikä Päijänteen selkä ole auki silmänkantamattomiin, kuten sillan toisella puolella.
Harjupolku kohoaa sillan alta ylös. Sinisin maalimerkein merkittyä polku-uraa on helppo seurata. Olin varautunut siihen, että polulla saattaisi olla lunta tai jäätä, mutta alkumatkasta reitti on aivan sula.
Kun Pulkkilanharjulta katsoo alas, voisi jopa kuvitella että on kesä.
Polku koukkaa ylempää harjulta alas rantaan. Kangasmaaston keskellä kulkevaa Harjupolkua on kaikin puolin helppo kulkea, vaikka neulasmaton peittämällä uralla muutamia kivenmurikoita onkin.
Parin kilometrin mittaisen luontopolun kääntöpaikka tarjoaa mahdollisuuden kääntyä jo takaisin, mutta pienen lisärinkulan reitille saa käymällä Viinasaaren kierroksella. Nimi herättää uteliaisuutta, mutta reitiltä ei löydy kylttejä selittämään nimen alkuperää.
Iloisesti tuulessakin lämmittänyt valopallo on vetäytynyt pilviverhon taa. Poikkeamme hetkeksi hiekkarannalle, jolle ei ihan vielä voi heittäytyä auringonottoon. Kenties sitten kesällä. Polku jatkuu puiden siimeksessä ja välillä uralla on pieniä lumilämpäreitä.
Huikean vihreänä hohtava vihreä sammal kääntää päämme vasemmalle, kosteampaan maaperään ja pysähdymme siihen paikkaan. Jos tähän lisättäisiin vielä juuri puhkeamaisillaan olevia koivunlehtiä...
Itse Viinasaari häämöttää niemenkärjen takana, mutta polku ohjaa meitä jo takaisin lähtöpaikan suuntaan. Sula maa väistyy hetkeksi, kun olemme hetken tarponeet pitkin pitkospuita. No, ei tässä parane liukastua. Suon kohdalla on sen verran vilpoisampaa, että lumi ei ole vielä sulanut, mutta pian kylmän merkit kaikkoavat lähes tyystin näkyvistä ja loppumatka takaisin lähtöpaikkaan sujuu miltei lumettomalla ja jäättömällä polulla. Viitoitetulle reitille tuli mittaa 4,4 kilometriä.
Kun ylitämme paluumatkalla edelleen pauhaavassa tuulessa Karisalmen siltaa, huomaan kaidepuissa pari lemmenlukkoa. Kumarrun lukkoja katsomaan, mutta niihin kaiverretut tekstit ovat olleet sen verran sään armoilla, että koukeroista on vaikeaa saada selvää. Toivottavasti lemmenvalat pitävät.

Jos asiat olisivat menneet toisin, olisi täällä kenties Valtion matkailuhotelli ja eikä harjulla olisi osaa nykyisistä loma-asunnoista. Onneksi osasta Pulkkilanharjusta tuli lopulta luonnonsuojelualuetta ja lopulta kansallispuistoa! Lisäinfoa Pulkkilanharjun historiasta löytyy mm.  Pulkkilanharju-seuran sivuilta.

Kommentit

  1. Hienoa, että tuo luontopolku on tehty ja on helposti saavutettavissa. Reimarilla pysähtyy paljon matkailijoita ja pieni lenkki luonnossa antaa sopivan vaihtelun pitkään automatkaan. Kesällä se on tosiaan hieno, mutta samalla näkymät hieman kaventuvat kun on lehti puussa. Sen korvaa kyllä upea metsäinen humina. Paikka on myös lintuharrastajien suosiossa, lajisto on runsas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa muistaa että Reimarilta on yhteen suuntaan noin 3 km luontopolun lähtöpaikalle, joten sieltä aloitettuun kävelyyn menee enemmän aikaa. Luontopolun lähtöpaikalla on myös P-paikka.

      Poista
  2. Ihmeellinen talvi!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi