Imatran taivas on harmaahko, mutta päivä ei ole ankea. Kun saavun Imatrankoskelle, kuulen yllättäen kosken pauhun, vaikka ei olekaan koskinäytöspäivä. Kävelen kosken uoman vartta alajuoksun huvimajalle, jonka ohi osittain täyttynyt uoma kohisee keväisessä riemussaan.
Kun kapuan kaiteen viereisillä kallioilla, mietin kuinka 1800-luvun lopulla matkailijat ovat ylpeydellä hakkauttaneet nimiään kallioihin. Ja me ihastelemme vanhoja merkintöjä kuin luolamaalauksia ikään. Sen sijaan emme enää hyväksy uusien kaiverrusten tai maalausten tekemistä luonnonvaraisiin kallioihin, vaan sekä taiteelliset että epätaiteelliset "jäljet" on jätettävä vain ihmisen tekemiin rakennelmiin ja ainoastaan luvan kanssa.
Kun palaan Valtionhotellin ohitse kohti Imatran kosken ylittävää siltaa, huomaan että tuiki tavallisen näköisessä kivenmurikassa on muistolaatta. Laatta kertoo, että
muistomerkin (26.5.1985) pystyttivät Imatran kaupunki ja Imatran Voima, viereisen Imatran kosken kunniaksi.
Suomen hyvinvoinnin sampo valjastettiin 1921-28. Niin kauan on koskimaisema siis ollut kontrolloitu.
Ennen 1920-lukua matkailijat pääsivät nauttimaan Imatran koskesta vielä paljon muhkeampien kuohujen verhoamana; vaikka kosken uoma näyttää jo tällaisena vaikuttavalta, on se ollut takuulla aivan huikea tähän samaan aikaan vuodesta virratessaan täysin vapaana.
Koskiuoman reunoilta löytyy pieniä esiintymiä sinivuokkoja - hieman väriä tähän muuten vielä vaatimattoman sävyisessä maaperässä.
Imatran Immen patsaan vierestä pääsee katsomaan turvallisen matkan päästä kosken patoluukkuja, joita on yhdestä kohtaa raotettu ohijuoksutusta varten. Ilmeisesti tämä "yllätyskoskinäytös" on sen ansiota, että viereinen vesivoimala ei yksinkertaisesti pysty hyödyntämään koko Vuoksen runsasta virtausta juuri nyt.
Sillalta näkee, että ohijuoksutus ei ole kuitenkaan niin runsasta, että vesimassat peittäisivät koko uoman. Ajattelen silti useiden vuosien takaista
Rauta-aika-sarjaa, jonka eräs kohtaus kuvattiin tässä koskiuomassa - ja muistaakseni vesi ryöppysi siinä peittämään kallioita, joilla joku oli juuri seisonut. On siinä ollut aika jännittävää filmaamista, sillä ei tekisi mieli olla tuolla pohjalla, kun vesi hyökyy voimalla uomaan.
Imatran koski on ihmeellinen, sekä vedellä että ilman. Ja aivan sen tuntumassa Imatrankoskella voi viettää mukavan tuokion myös sisätiloissa, kun astuu kävelykadulta Café Juliaan (ravintola Buttenhoffin alakerrassa, katutasossa). Vadelmatorttu todella sulaa suussa.
Kommentit
Lähetä kommentti