Valon ja Alvar Aallon päivän ilta

Tallustan Ruusupuistoon pakkaspäivään sonnustautuneena, tarkoituksena nauttia hetki auringon viime säteistä ulkoilmassa näin kauniina päivänä. Lehtijuttu mainitsi jotain Keski-Suomen museon erityisestä ulkovalaistuksesta, mutta eihän sitä vielä tähän aikaan niin näe.
Toisaalta, sininen hetki alkaa lähestyä, luonnonvalon määrä vähenee. Lumimaisema on jo voittopuolisen sininen ja pikku hiljaa valaistut alueet alkavat erottua museon ulkoseinistä.
Keski-Suomen museon ulkovalaisimet syttyvät päivän hämärtyessä aluksi punahehkuiseen valoon, joka hetken kuluttua rauhoittuu valkoiseksi valoksi. Hrrr. Pakkasessa kävely on tehnyt tehtävänsä ja minun tekee jo mieli sisälle lämmittelemään.
Käyn Alvar Aalto-museon ovesta sisälle. Perjantaisin museoon on vapaa pääsy, mutta tänään on oikea tuplabonuspäivä: seinällä huomautetaan, että nyt on Alvar Aallon syntymäpäivä (3.2. 1898), minkä kunniaksi Café Alvar-kahvilassa tarjotaan ilmaiset kakkukahvit! Mainio minttusuklainen kakku ja teekupllinen piristävät niin, että käyn katsomassa myös näyttelyä yläkerrassa.
Arkkitehtuurinäyttelyä kiertää oppaan kanssa ulkomaalaisryhmä; jään itse tutkimaan Jouni Kaipian hienoa valokuvanäyttelyä Tiloja ja tilanteita, jonka herättävät eloon erityisesti niissä esiintyvät ihmiset. Työt on laitettu loistavan oivaltavasti esille ja vaikka kyseessä on arkkitehtuurivalokuvaus, näistä voi nautiskella ihan maallikkona! Kuvista välittyy paljon iloa.
Yksi valokuvateos hyödyntää ilkamoivasti museon tilaa...
No niin, aika astua ulos -20°C hujakoilla painivaan lämpötilaan. Aalto-museon edessä on parkissa museaalisen näköinen bussivanhus, mitä ilmeisimme sisällä kuljeskelevan ryhmän nostalginen kulkupeli.
Mahtaakohan tässä bussissa olla millainen lämmityslaite? Ainakin pari matkustajista tuntuu varustautuneen suksiparilla, joita varten bussin ulkoseinästä löytyy jopa suksienkuljetusteline!
Kun pimeys on laskeutunut, pääsee valkoisen museorakennuksen ulkovalaistus oikeuksiinsa. Oikeastaan hassua, että tämä Annukka Larsenin suunnittelema valaistus on vain tilapäinen, muutaman päivän mittainen juttu Keski-Suomen museon 80-vuotisjuhlavuoden ja arkkitehti Aallon syntymäpäivän kunniaksi.

Nousen puurappusia pitkin Ruusupuiston rinnettä takaisin ylös, Keski-Suomen museon yläpuolelle. Miltä täällä näyttää nyt?
Museon yläterassin näkymä on muuttunut huimasti siitä, mitä se oli reilu tunti sitten. Kontrastit alkavat olla kohdallaan...
Myös terassin viereiset kookkaat männyt on juhlavalaistu. Entä onkohan museon sivuoven sisäänkäynti normaalisti valaistu iltaisin? Nämä puuovet ovat melko unohduksissa, eihän yleisöllä ole niistä yleensä asiaa sisälle.
Keskussairaalantien toisella puolella avautuu tunnelmavalaistu yliopiston kampusalue. Astelen kävelytietä Aallonpuistoon, missä Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia erottuu pimeydestä. Urheilukentän takaa loistaa nauhamainen ikkunarivistö; U2-liikuntasalin vuorolla on siis väkeä.
Myös opiskelijaruokala Lozzin katonrajaikkunoista hohtaa valo. Näin illalla Lozzin hieno puukatto näkyykin parhaiten, jos sisällä vain sattuu olemaan valaistus!
Lähinnä kokouskäytössä oleva Lyhty pääsee oikeuksiinsa vain näin pimeällä, jolloin sen ikkunoista kajastava valo vasta tekee tilasta lyhtymäisen.

Mitenkähän Valon päivän opastetulla kävelykierroksella on tällaisella kelillä porukkaa? Minä kaipaan jo lisää vaatetta päälleni ja taas edes toviksi sisätiloihin, vaikka huurteen ja lumen kuorruttama ympäristö onkin nyt huiman kaunis...
Mäki-Matin perhepuiston yllä loistaa kuu.

Kommentit

  1. Upeita kuvia, upeita tunnelmia! Kiitos näistä.

    VastaaPoista
  2. Kuvan kaksiulotteisuus korostaa huurteista jähmettyneisyyttä.
    Nuo valaistut puuovet olivat ennen Keski-Suomen museon pääsisäänkäynti! Niistä tulee vieläkin mieleen kuvataidekerho, jota museolla pidettiin ja puuvene, joka museon aulassa oli. Tuoksuikohan se tervalle...

    VastaaPoista
  3. Onnistuneita yökuvia, etenkin kolme viimeistä. Värit ja valaistus kohdallaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitokset :)

    Anonyymi: muistelin itsekin että olisin mennyt joskus museoon yläpuolen puuovista. Olisi kiva tietää missä vaiheessa pääsisäänkäynti siirtyi alakertaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi