Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2010.

Manolot

Kuva
Kävelen aamulla Helsingissä Espan puistoon. Yhtäkkiä edessäni on pari aitoja Manoloita. Ihan kosketusetäisyydellä. Huiman kokoinen naisen pää, nimeltään Mariposas , on Pohjoisespan puolella. Melkoisen raisu ja lavea kampaus. Runebergin patsaan toisella puolella on toinen taiteilija Manolo Valdésin työ, Ada. Ada-neidon kampaus on vielä edellistäkin riehakkaampi. Onkohan ollut kyseessä Bad Hair Day...?

Puistosta puistoon

Kuva
Aurinko ilahduttaa, kun kävelen Harjun laitaa keskustaan. Täällä ei olekaan niin ...raikasta kuin eilen. Kirkkopuiden laidalla, Vapaudenkadulla remontissa olevaa kaupungintaloa suojaavaan aitaan on ripustettu koristeeksi vanhojen valokuvien ja rakennuksen piirustuksen suurennoksia. Hieno idea! Kunnon kuvatekstit olisivat vielä hieno täydennys näihin aidan somistuksiin - mistä tilaisuudesta tuokin ryhmävalokuva on otettu jne. Lounaispuistossa on vielä meneillään Yläkaupungin kirppis, joskin osa myyjistä on jo pakannut tavaransa. Väljä Lounaispuisto olisi oivallinen paikka kirpputorille useamminkin, onhan tasanteilla on hyvää tilaa myyntipaikoille ja vieressä on myös kahvila. Myyjiä varten on varattu fiksusti siniset pitkät matot, joille tavarat sopii levitellä. Keski-Suomen museon viereisessä Ruusupuistossa on paras kukkaloisto himmennyt. Neilikkaruusu F.J. Grootentorst kukkii kuitenkin vielä komeasti. Enpä ole tällaista ruusua ennen nähnytkään!

Entinen lintutorni

Kuva
Viitaniemen ja Kortesuon välisen Eerolanlahden lintutornilla ovat ilkeät käyttäneet valtaa. Lintutornin tärvely on "onnistunut" ikävä kyllä niin pahasti, että tornin rappusten ala-askelmalla kielletään enää kapuamasta ylös. En voi käsittää tätä tuhoamisvimmaa, jossa ei ole mitään järkeä. Ketä yksi lintutorni olisi edes muka häirinnyt? Lintutornin sivuseinäkkeistä vain yksi on enää paikallaan, kolme on riehuttu alas äskettäin harvennetun rantapusikon sekaan. Jyväskylän kaupungin nettisivuilla kerrotaan lyhyesti lintutornin käyttökiellosta. Kuulostaa uhkaavalta, että "tornin purkamisesta tai korjauksesta päätetään lähiaikoina". Eerolanlahden lintutornista on nyt tullut lintulava, jota saavat käyttää enää linnut. Jos tätä tornia ei korjata vaan puretaan, eivät edes ne.

Kääntymässä Kuokkalassa

Kuva
Aamuaurinko välkehtii kirkkaana Jyväsjärven pinnalla, tuulenvirettä tuskin huomaa. Mitä ilmeisimmin viimeisen Rantaraitin kylkeen Lutakossa nousevan kerrostalon nosturi kurkottaa ihmeissään naapuriensa välistä. Rakennustyömaat eivät suinkaan ole alueelta vielä ohitse, vaikka tämän rannan puoli alkaakin lähes valmistua. Kun ylitän Kuokkalan sillan, on ympäröivä järvimaisema niin kaunis, että automelun lähes unohtaa. Palaan Kuokkalasta vasta myöhään iltapäivällä, kun sade on jo ehtinyt huuhtoa maita ja mantuja. Poikkean Suuruspään omenatarhan läpi kulkevalle kävelytielle, kun huomaan rinteen viljelypalstojen takana, Jyväsjärven yllä upeasti kaartuvan sateenkaaren. Taivaan väriraita piristää, kun tallustan Kuokkalan sillan vasenta reunaa takaisin keskustan suuntaan. On kuljettava jalkakäytävän vasemman laidan tuntumassa, etteivät ajoradalta autonrenkaista pärskivät sadevesiroiskeet tule ihan päälle. Käännyn sataman rakennustyömaan jälkeen Ceaucescu Beachille. Kun vilkaisen takaisin Kuo

Penkkipunnerrusta

Kuva
Aamukävelen Viitaniementieltä Nisulan urheilukentän viereisen pusikkopuiston halki Aatoksenkadulle. Kirjastoauton pysäkin lähellä rauhassa aiemmin ollut puistonpenkki on tylysti kaadettu jalkakäytävälle, niin että sen ohi hädin tuskin pääsee kulkemaan. Pysähdyn nostamaan penkkiä pystyyn, mutta ikävä kyllä paljastuu, että penkin yksi jalka on katkaistu, eikä pystyasennosta tule mitään. Huokaan ja ryhdyn heivaamaan penkkiä reunemmas metalliaidan viereen, että se ei olisi kävelijäin tiellä. Toivottavasti Joku hoitaa penkin pian kunnostukseen. Onko jossain osoite, johon voisi ilmoittaa tällaisista? Joku Toinen on innostunut äskettäin vastaavanlaisen lepopenkin siirtelystä, kylläkin toistaiseksi ehjänä, Viitaniementien ja Wilhelm Schildtin kadun välisellä kävelytiellä. Pitkän suoran keskivaiheilla roskiksen vieressä majaillut penkki on saatu kannettua (oletettavasti ryhmätyönä) lähemmäs kävelytieltä AO-ammattiopiston pihaan johtavaa aukkoa, jotta siellä äskettäin opiskelun aloittaneet sai

Kortepohja uudistuu

Kuva
Kortepohjassa, ylioppilaskylän (Taitoniekantie 9) parkkipaikan vieressä jyllää kauhakuormaaja. Romahtaneista tiilikasoista leijuvan pölypilven läpi kuultava valo pysäyttää minut katsomaan ja kuuntelemaan purkamista. Kauha siirtelee valkoisia tiiliä kasaan, haalarimies mittailee paikkoja. Myös tällä puolella kaksikerroksiset, huonoon kuntoon päässeet rivitalot saavat kyytiä. Nyt ei voi enää oikaista Rentukkaan vinosti niiden pihan poikki; siinä on työmaa-alue ja pääsy kielletty narun aidan taakse. Kylän toisella laidalla, Kartanonkujalta puretun rivarin tilalle on jo noussut uusi ja eheä rakennus kerrostalojen viereen. Kortepohjan kirjastoon on mukavinta mennä jalan. Itse asiassa, koko Kortepohjaan (no hyvä on, myös pyörällä). Autoilija saa pähkiä, mistä ihmeestä pääsee minnekin; moottoritta liikkuja voi puikkelehtia helposti perille mistä vain. Allekirjoitan erittäin mielelläni addressin Kortepohjan kirjaston puolesta. Lähipalvelut säilykööt, kiitos! Tällä alueella asuu melkoisesti

Kangastossuttelua

Kuva
 Päätän selvitä noin 16 kilometrin matkasta kepeissä kangastossuissa. Eipähän kengän paino rasita askelta, eikä selkäreppukaan paina mahdottomasti. Askeleeni ei kauas kaiu metsäautotiellä, mutta kohta kuuluu pölähdys puskasta vasemmalta. Teeri säikähtää ilmaan. Vain hetki, sitten oikealta kaksi lisää, ja vielä neljäs. Anteeksi kun häiritsen! Kun pääsen soratielle, tuntuu tämä Sumiaisten (virallisesti Äänekosken) kolkka hiljaiselta. Autoliikenne ei alkumatkasta häiritse ja saan askeltaa tien kovemmalla kohdalla tietä vailla pelkoa; lähestyvän auton äänen kuulee kauas. Yli kahdeksan kilometrin matkalla vastaan tulee yksi automobiili, kolme pörisee kulkusuuntaani ja jättää komean pölypilven jälkeensä. On ihan eri asia kävellä aikataulun kanssa kuin sitä vailla. Määränpäässä Konginkankaalla on oltava ajoissa, tai edessä on tunnin odotus ennen seuraavaa bussia, joka puolestaan olisi päivän viimeinen. Huomaan käveleväni rivakammin, vilkaisevani tien poskeen vähemmän ja katsovani enemmän

Pienet Tampereella

Kuva
Käännyn Tampereella tutulle reitille, Stockan kulmalta Tuomiokirkonkadulle. Nurkan takana on taas uusi taidejuttu - pitäisiköhän tähän tottua? Tampereen Nykytaiteen museo on tällä kertaa tuottanut tähän mustalle kivijalustalle teoksen Pienet , tekijöinä Laura Laukkanen ja Fanni Maliniemi . Teokseen on jähmetetty paikalleen tuttuja, pieniä hahmoja; mitä erilaisimpia muovieläimiä, joilla moni on päässyt kenties pienenä leikkimään. No, ei ehkä niin monella muovieläimellä, kuin teos pitää sisällään. Kovassa hartsissa ovat pysähtyneet niin maan kuin meren elävät. Ja johtuen teoksen sijainnista rohkeasti ulkosalla kävelykadun pätkällä, on täällä käynyt Herttakuningatar. Tai hänen serkkunsa. Pää poikki jo monilta, ikävä kyllä. Mahtaa olla mukavaa osoittaa voimiaan nirskauttamalla niskat viattomilta, muutaman sentin mittaisilta muovieläimiltä. Jos kuljet Pienten ohi, notkista polviasi ja kurkkaa teosta myös sivusta, niin näet hartsimereen.

Helsinkihetki

Kuva
Kun kävelee ystävän kanssa, ei keskustellessa kiinnitä niin huomiota ympäristöön. Kävelen Helsingissä Senaatintorin poikki kerran, en muista ohikulkemastani mitään, sillä keskustelu ei katkea ja keskityn siihen ja lausuttuihin sanoihin kokonaan. Kun palaan Senaatintorille yksin, huomaan ahkerasti valokuvailevat turistit, putkilla lastatun lavan, ilta-auringon valon rakennusten katoilla, kiveyksen epätasaisuudet, vihreiden raitiovaunujen jarrutukset ja kiihdytykset, entisiä Kiseleffin basaaria ja Engelin kahvilaa peittävät suojamuovit. Ja kas, seinälläkin on jotain. Muoviliuskoista hapsutettu sydän ja Helsinki. Remonttipostikortti. Kun jatkan matkaani, turistipuhetta kantautuu korviin siellä, tässä, tuolla. Pysähdyn kultasepänliikkeen ikkunan eteen; vanhoja koruja vitriinissä. Pieni hopeinen riipus, malakiitteja, mainostaa hintalappu. Kun näen hakaristisymbolin, mietin hetken, voisiko tuo olla se von Rosenin "viaton" hakaristi, joka oli Suomen ilmavoimien symboli ennen kui

Salaista Jyväskylää

Kuva
Kävelykin voi olla loppuunmyyty. "Salainen Jyväskylä" -kävelykierrokselle on opas Asta Heikkisellä jäljellä enää yksi varaamaton piletti, kun kierros on alkamassa iltakuudelta kaupunginteatterin edestä ja liputtomia toiveikkaita saapuu vielä paikalle. Noin 30 hengen ryhmämme siirtyy kaupunginteatterin ja nyt remontissa olevan kaupungintalon väliseen puistoon, teatterin henkilökunnan parkkihallin yllä olevalle terassille. Sieltä näkee hienosti Jyväsjärven suuntaan ja saa eri perspektiivin myös entiseen poliisitaloon, jossa nykyään on mm. kaupungin kulttuuriväkeä. Korkea  betonimuuri rakennuksen takapihalla sopi ehkä poliisitalon toimintaan, mutta on nyt sateen kastelemana tosi karsean näköinen! Laskeudumme puistosta Rakentajan talon luo Hannikaisenkadun, entisen Rantakadun (niin, ranta oli tosiaan siinä asti muinoin!) tuntumaan. On uskomatonta, miten paljon täyttömaata on sullottu yhä pienenevään Jyväsjärveen...Entisen järvenpohjan päällä on nyt niin rataa, Rantaväylää kui

Puueläinpuisto

Kuva
Kortepohjan Taitoniekantien puisto on pieni metsänreunapuisto, metsikön takana kerros- ja rivitaloja. Puisto on lapsien iloksi: keinut, liukumäki, vieterijakkaroita. Se valmistui tienvarren omakotitalon viereen 2007. Tien toisella puolella on kävelytien takana kätkössä Kortesuon kartano ja sen pihalla edelleen vanha kaunis navetta. Kartanolla toimii nykyään A-Kilta. Taitoniekantien puiston valopilkku ovat puiset eläinhahmot, jotka eivät heilu naama virneessä, mutta ovat muuten hupaisia. Beagle istuu yllättävän rauhallisena liikunnallisempien otusten keskellä. Kuka lie tehnyt nämä puuveistokset?

Kiviperhe

Kuva
Voionmaankadulle on ilmestynyt uusia kovapintaisia asukkaita. Norssin vierestä alkavan Mäki-Matin perhepuiston päähän, aivan Voionmaankadun varteen, on rakennetty nupukivikiveys, jolla jököttää kiviperhe; äiti, isä ja lapsukainen - liekö tyttö vai poika. Mitään kylttiä tekijästä tai tekijöistä en havaitse, kun tutkailen patsastelijoita. Kävelen Mäki-Matin perhepuiston halki kohti Oikokatua. Intiaanileirin viereisessä katoksessa leikki kolme nauravaista pikkutyttöä. Yksi heistä kiljahtaa jotain jäätelöstä. Toiveikkaana pysähdyn kohta punamultamökille, jonka kahvila Miranellasta ostin taannoin herkkujätskiä. Vaan pettymysten pettymys! Pöydät ja tuolit on korjattu pois, ei kyltin kylttiä koko kahvilasta tai sen aukioloajoista - ikään kuin sitä ei olisi ollutkaan? Kurkkaan ruutuikkunasta sisälle; siellä on vielä kahvilan kalusteita, mutta uhkaavan autio tunnelma muuten. Hyvä kahvilayrittäjä, tervetuloa takaisin! Tai käy edes laittamassa lappu tiedoksi ohikulkijoille tilanteesta, jos et e

Räiskeestä rauhaan

Kuva
Ihantolantietä nousee Harjulle lauantai-iltana yhdentoista maissa muutama muukin. Autoilijat joutuvat kääntymään täydeltä parkkipaikalta alas tyhjin toimin, mutta kävelijöitä vielä mahtuu ylös asti. Jyväskylää muutaman päivän hallinnut rallitapahtuma on saamassa päätöksensä räiskeellä ja paukkeella yläilmoissa: kuulemma Suomen suurin ilotulitus, kestoa 32 minuuttia. Ja vaikka Harjun vesitorniin saakka ei Jyväsjärveltä ammuttavia rakettipatteristoja säestävää musiikkia kuulekaan, on ilotulitteiden valoleikki taivaalla komeaa katsottavaa. Helppo sanoa, kun en ole esimerkiksi paukkeesta kärsivä koira. Kun tulitus on päättynyt ja kävelen pois, tokaisee yksi kulkija toiselle: ensi uutena vuonna sitten Prismasta noita. Ei taida ihan sieltä löytyä. Sunnuntaina lähden pidemmälle kävelylle, pitkästä aikaa. Tuntuu suorastaan oudolta kulkea tukevapohjaisilla kengillä kepeiden sandaalien sijaan. Sepänaukiolla on jo hiljentynyt; kirppismyyjät raivaavat jo pois myyntipöytiään, kun kello lähenee yh