Kaatoja

Kävelen kampukselle katsomaan, minkä verran puita sieltä on perjantain ja lauantain aikana kaadettu. Jyväskylän yliopiston 25.2. julkaistu tiedote kertoi maisematöistä. Liito-oravien pesimisrauha ja samalla puunkaatokielto alkaa huomenna 1.3., minkä takia vanhoja puita kaadettiin ja karsittiin kiireellä nyt viikonloppuna. Oksankappaleet ja risut paljastavat jo kauempaa, mistä löytyy kanto tai karsittuna pystyyn jätetty pitkä kanto.

Tässä alla eri perspektiivistä tuo samainen puuryhmä muutama päivä aiemmin.
Villa Ranan ympärillä näkyy eniten jälkiä puuhommista. Olen kuitenkin iloinen siitä, että Ranan villiintyneen oloinen rinnepuisto sai jäädä rauhaan.

Käyn vielä Kirkkopuistossa tervehtimässä Kalevalaisen naisen patsasta (Essi Renwall), onhan tänään Kalevalan päivä. Emännän yllä on kaino lumihuntu, mutta kultainen hauenleukaluinen kannel sentään erottuu vielä näin hämärtyvässä alkuillassa.

Parisen viikkoa sitten kävelyväyliä oli paikoin hiekoitettu turhaankin. Nyt kun suojaksi pehmenneen lumen pinta on taipunut kulkijoiden ja ajoneuvojen alla hyvinkin kiiltäväksi, ei sepeliä vielä näy.  Hyvä on kävelijän kävellä, kun on katu liukasna alla...

Kommentit

  1. Eli pääasiassa on kaadettu sieltä Villa Ranan kaupunginpuoleiselta puolelta? En tiedä uskaltaako tulla katsomaan, tuo Kampuksen alku/järvipuoli on tasan tarkkaan top 3sessa Jyväskylän lempipaikkoja. Luojan kiitos se laakso on jätetty rauhaan. Mistä kaikkialta siellä nyt on sahattu? Onko näistä jossain muualla mediassa kuvia tms?

    VastaaPoista
  2. Ranan villistä pihasta omenapuineen olin itse sinne mennessä huolissani, joten onneksi sitä ei kuvan kohtaa lukuun ottamatta käsitelty.

    Kaatoaluehavainnot suunnilleen, näin ei-arboristin silmin, laskeutuvassa hämärässä: yksi iso puu on kaadettu Yliopistoportti-veistoksen läheltä Seminaarinkadun puolelta, muuten lähinnä Villa Ranan pihapiirin reunoilta kulkuväylien luota. Yksi Villa Ranan pihaan tullessa vasemmalta, ehkä pari tien varresta läheltä Seminaarin kuusta ja siinä oli yksi pätkäisty n. 2,5 metrin korkuiseksi & oksat pois. Kirjaston-Educan kulmilla (Vaasankadun kerrostalojen puolella) olevan korkean kuusijonon paikkeilla oli ainakin karsittu yksi puu.

    Kaadot tekivät toki aukkoja, mutta lähdin itse kampukselta rauhallisella mielellä, kun ei jäänyt tuhon tunne päällimmäiseksi. Kuvia ei taida vielä muualla olla. Jos olisi ollut kovempaa "maisematyötä", sitten varmaan olisi!

    VastaaPoista
  3. Ookoo, no kyl mie tässä joku hetki itekin sinne Jyväskyläänkin päin ehdin käppäilemään. Kiitos raportista, ei tässä arboriaalisesti suuntautuneita itsekään olla, rakkaimpien paikkojen puolesta vaan aina vähän hätkähtää.

    VastaaPoista
  4. Kiitos hienosta blogista! Löysin tämän sattumalta. Olen kotoisin Jyväskylästä, Mattilankadulta, joten tuttuja maisemia samoilet. Nyt poden koti-ikävää täällä Oulun takana Kiimingissä. Kotiseutukävelijä olen itsekin.

    Pari huomiota: Liito-oravia on nähty myös Mattilankadulla ja Halssilassa, ne eivät onneksi ehkä ole niin harvinaisia kuin luullaan. Entinen Oksalankuja on tietääkseni saanut uuden nimensä taiteilija Lehtisen mukaan, jonka asunto ja ateljee sijaitsee kujan alapäässä. Taiteilija on jo edesmennyt, en tiedä kuka talossa nykyisin asuu.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi