Jalkaisin

Käännyin Kypärätielle sopivasti ennen kuin Kypärämäki olisi alkanut tuntua jyrkemmältä. Siellä tuli tehtyä talven ensimmäisen potkurihavainto! Tiet ovatkin nyt loistavassa kunnossa potkutteluun. Mutta hmm, Ararat-ravintolan sijainniksi sopisi  paremmin toisella puolella Kypärämäkeä oleva Vuorikatu...Lähinurkilla on myös Erä-Kukka. Kukkakaupan nimen innoittamana suuntasin pikkukatujen kautta lumiselle metsäpolulle. Nyt kun maasto on lumen peittämä, ei voi tietää, kulkeeko kävelytien levyistä uraa vai mitä on jalkojen alla. Laskeuduin polkua rintamamiestalojen reunustamalta Kangaskadulta alas radan varteen, missä ura jatkui kohti Köhniönjärveä. Mäyränpolun risteyksessä näkyivät jo Kotalammen sekä Ladunmajan viitat ja kävelytie jatkui hiihtolatujen reunustamana. Vastaan tullut hiihtäjä tervehti iloisesti, vaikka varmasti arvasi että olin jatkamassa matkaa latujen välistä. Luisteluhiihtoa varten uraa ei kuitenkaan ollut vielä lanattu. Käännyin hyvin pian alas Köhniönjärven jäälle, jot

 Hei lystiä laskuun! Viitaniemen Kasinonmäellä raikui iloinen nauru, kun mäenlaskijat viilettivät alas pulkillaan. Nyt kelpaisi kulkea vaikka mummon kippurakärkisellä potkurilla, sillä sora ei nyt kävelyteilläkään kulkijaa kiusaa. Kävelin juuri ennen hämärän laskeutumista Lutakkoon, pitkin Matkakeskuksen ja Innovan välisen oksanhankaiseksi kulunutta puulattiaista tunnelia. Mitenkähän kauan puulattia kestää noin kovassa käytössä? Lutakon Aallonpuistossa seurasin aurattua kävelytietä rantaan asti. Pysähdyin katsomaan lumen alle hautautunutta Marja Kolun mosaiikkisohvaa ja sen edessä kohoavaa vihreää mosaiikkiveistosta. Vaikka olen kulkenut tämän veistoksen vierestä useasti, en ole nähnyt omenankannan muotoa niin selkeästi kuin nyt. Aatami on puraissut tuota omenaa useasti. Kannattaa siis käydä katsomassa taideteoksia myös tuhruisella säällä, ne saattavat avautua ihan eri tavalla! Sameassa säässä, lumisateen jatkuessa kiersin vielä Lutakon satama-alueen kautta, joskin käytännössä sen j

Tapaninpäivän lumipyryä oli kestänyt jo kotvasen, kun käännyin Vehkalammen viereiseen koivikkoon johtavalle polulle. Ennen Taitoniekantietä yhden-kahden ihmisen jäljet kääntyivät vasemmalle, joten seurasin vielä niitäkin. Puron yli oli astuttava taiten, koska lumen alta ei varmasti nähnyt, missä on turvallinen lankku astua, vaan en onneksi molskahtanut. Jäljet johtivat minut Nisulankadulle. Savelassa ihailin pihlajanmarjaterttujen kartioiksi päälle kertyneitä lumikekoja. Sitten lähdin nousemaan ylös Kypärämäkeen, mutta vasemmalle jälleen kääntyneet jalanjäljet lumessa houkuttivat, niinpä seurasin niitä - ja päädyin kerrostalon pihaan. Hetken aprikoinnin jälkeen päätin mennä fiiliksillä eteenpäin. Alueen rintamamiestaloista yksi on vielä hetken hauskasti kaksivärinen - päädyt vihreät, kadunpuoleinen ulkovuoraus vaaleansininen. Vuorilautaprojekti menossa. Toisessa talossa aivan upeat joulukoristeet portissa: olkipukit! Kullanruskea spanieli intoutui haukkumaan minut pataluhaksi, kun en

Tuomiojärven päällä on kevyttä pakkaslunta ehkä parisenkymmentä senttiä. Tunsin itseni hieman hölmöksi, kun laitoin lumikengät jalkaan kävelylle niin vähään lumeen, mutta näin jouluna saa höpsötellä. Tuomiojärven saaret houkuttivat, sillä niitä tavoittaa harvoin jalkaisin. Kauempana olevat järven pohjoispään pikkusaaret päätin kuitenkin jättää rauhaan. Kortesuon edustalla aurasi perhe jäätä luistelua varten. Muutama yksittäinen kävelijä ja hiihtäjä oli myös nauttimassa aurinkoisesta talvipäivästä jäällä. Parinkymmenen asteen pakkanen piristi poskia sen verran punaisiksi, että irvistelin itsekseni pitääkseni kohmettumisen loitolla. Viitaniemeä ja Kortesuota lähimpänä on pikkuruinen Koivusaari, jossa näkyy kesäisin soutelijoiden nuotiotulia. Aivan Koivusaaren takana seurakunnan Lehtisaaressa rakennukset viettävät talvilomaa kesähulinasta. Puna- ja keltamullalla maalattu päätalo on idyllisen näköinen talvilevossaan. Olisipa upeaa, jos siellä toimisi hiihtokautena kahvila ulkoilijoide

Jouluaaton aamun valkeus oli täydellinen. Jopa niin, että aattokävelyllä oli pakko luopua ajatuksesta talsia myös ohi Viitaniemen pitkin Tuomiojärven jäätä. Sen verran askeleet vajosivat jäätä peittävään lumeen, kun aiempia kulkijoita oli ollut vain pari. Vaan kävelytiet oli lumisateen jäljiltä sopivasti aurattu auki, joten mikäs oli kävellessä Koskenharjun kautta Lohikoskelle ja sieltä entiselle maaseurakunnan hautausmaalle Seppälänkankaalla. Maisemat olivat niin jouluisan kuorrutuksen peitossa, että sääliksi kävi parkkipaikkaa kyttääviä autoilijoita, jotka olivat viilettäneet vauhdikkaammin kynttilöitään sytyttämään. Hautausmaalla saa ihastella kynttilämerta kahdesti vuodessa, mutta tämä on se kauniimpi aika, kun sekä lumi että elävät tulet valaisevat maiseman. Seppälästä kävelimme Kyyhkysentien ja muutenkin tunnelmallisen Holstin omakotialueen pikkukatujen kautta Kankaan tehtaan kupeeseen, mistä pääsee Kankaankadun sivuportista Vanhalle hautausmaalle. Sininen hetki koitti. Kuten

Vaajakosken Naissaaren liepeillä risteilee kesällä useita polkuja, mutta näin lumisadepäivänä vain harva väylä on jalankulkijalle putsattu. Lunta oli kuitenkin sen verran vähän, että käytännössä voi kävellä missä vain. Poikkesin Savon Voiman punatiilisen, seinän takaa pauhuavan voimalan taitse Saltunlahden puolelle: hiljaista. Palasin sieltä Naissaareen, missä pittoreskit ja hieman ainakin ulkomaalaukseltaan ränsistyneet keltaiset puutalot luovat tunnelmaa etenkin näin talvipäivänä. Kanavan varren funkistaloihin silmä ei juuri nyt tartu. Jatkoin kanavan yli kävelysiltaa pitkin vanhalle valkoiselle voimalalle, joka on kerrassaan upean näköinen Vaajakosken yllä. Voimalan taidenäyttely ei liene näin talvella auki. Kosken vastarannalla vasemmalla avautuu Veteraanipuisto. Oikealta löytyisi myös Panda, mutta siihen suklaaruuhkaan ei tehnyt mieli. Tein siis jalanjälkeni Veteraanipuiston rikkumattomalle lumelle, jonka alla jossain nukkuivat polut talviunta. Puistossa sotaveteraanien panokses

Kuljen hämärässä Eerolanlahden poikki Viitaniemeen. Lumisade on jatkunut tovin ja eilinen ohut lumipeite on jo paksumpaa. Kengänpohjan alla tuntuu silti hetkittäin sileä jää, joka eilen erottui jalanjäljissäni kiiltävänä ja mustana. Järven jää on autio ja tyhjä, kuulen vain tuulen ja lumen. Kun palaan myöhemmin takaisin, löydän jäältä vain muutamia jälkiä. Joulukiireet ja pimeys ovat ohjanneet lenkkeilijät muualle. Lumi narskahtaa jalan alla pidempään kuin kovalla pakkasella. Kuulen siitäkin sään lauhtuneen. Näin lähes pimeässä kulkeminen on kuin retki lapsuuteen ja katuvalottomille tienpientareille, joilla näki kulkea puhtaan valkean lumipeitteen ansiosta. Löydän lähellä rantaa jalanjäljet toiseen suuntaan. Osutan askeleeni niihin: samanpituisia. Omani ovat.

Oli ihmeellistä astua pitkästä aikaa jäälle kävelemään. Vaikka tiedän, että kovia pakkasia on ollut jo pitkään, on ensimmäinen kerta jäällä aina hieman jännittävä. Tuomiojärvellä oli harvakseen kulkijoita, mutta jo jäljistä näki, miten siellä liikutaan. Potkurilla, suksilla, retkiluistimilla, jalan, pulkan tai ahkion kyydissä tai polkupyörällä, koiran kanssa. Jänöjussitkin olivat jäällä kirmailleet. Oikaisin jäätä pitkin Viitaniemen ohi Koskenharjulle ja sieltä kaarsin Lohikosken laitaa kohti Holstia. Tenavapolkua jalankulkija voi nousta nyppylälle, jolta näkee maisemia kauemmaskin. Sieltä jatkoin Umpikujan läpi; kävelytie jatkuu, vaikka autotie ei. Savupiipusta tulvahti nenään elävän tulen tuoksu ja ihailin muutenkin muutamaa vanhaa omakotitaloa. Kuljin Pakkaajantien päästä radan vartta seurailevaa kävelytietä Kyyhkysentielle saakka, ennen kuin rauha rikkoutui ja jouduin oikaisemaan Seppälän ostosparatiisien parkkipaikkojen läpi. Tuohimutkassa puronvarren polku on kaunis myös näi

Kaikkialla välkehtii upeasti tällä hienolla pakkassäällä. Swarowskin helyt häviävät kirkkaudessa niille lukemattomille pienille lumihiutaleille, jotka kristallikiteiden lailla hohtavat kaikkialla. Huopikkaissa varpaita ei palella ja askel on kevyt. Syrjälänkatua aamulla astellessani nautin omakotitalojen tunnelmallisista jouluvaloista ikkunoissa ja pihoilla. Palolaitoksen edustalle tein pienen kiekan, sillä siellä loisti kutsuvasti suuri valaistu havupuu. Mitä hienoin vähitellen vaaleneva syvänsininen taivas siivitti kulkuani. Kun ei tuule, kovakin pakkanen on hienoa kävelysäätä. Mutta vielä yksi joulupuu tälle päivälle: Rautpohjan tehtaan edustalla pidetään perinteitä yllä ja pääportin vieressä ohikulkijaa ilahduttaa kaunis valaistu kuusi.

Narsk, narsk, narsk. Lumi kuulostaa nyt oikealta jalkojen alla. Pakkanen, olet tervetullut vieras! Sunnuntaikävelyllä etsin jälleen joulukuusia. Mäki-Matin perhepuistossa olikin useita hienosti koristeltuja kuusia sen ainokaisen valaistun joulukuusen lisäksi. Oma suosikkini oli tämä rimpula, jonka latvaa ei koristanut perinteinen tähti, vaan tonttulakki. Jatkoin Mäki-Matista Seminaarinmäen halki Mattilanniemeen. Yksi vaivainen pieni joulukuusi pilkotti Agoran ravintolan ikkunalasin takaa. Viimeisenä toivonani oli Ylistönmäen kampus. Ylitin raikkaassa viimassa Mattilanniemen kävelysillan ja kapusin laskevan iltapäiväauringon valossa Ylistönrinteelle kiertämään valkoiset rakennukset. Ei joulukuusia näkyvissä! Hyvä on, yliopisto ei siis koreile joulupuilla, jotka satunnainen kävelijä voisi havaita. Tai ainakaan minä en ole onnistunut Lozzin ja Musican kuusten lisäksi muita vielä löytämään.

Punaiset huopatöppöset tassuttelivat tuoreella valkoisella lumella ja kuulin myös kulkusen kilinää. Tonttuko tuli juuri vastaan ylioppilastalon nurkalla? Päätin tutkia, löytyisikö  Seminaarinmäen kampukselta joulukuusia. Olin jo menettää toivoni, kun viimein Lozzin ulkoterassin suojaisasta nurkkauksesta hohti valoa. Liekö ollut siellä isänmaallinen juhlatilaisuus itsenäisyyspäivänä, kun koristevalot ovat voimakkaan siniset. Ylioppilaiden iloksi ei siis ole jouluvaloja liiemmin kampukselle siroteltu, ainakaan ulkotiloihin. Ainoa toinen jouluisa puu tervehti Musican sisääntuloaulassa. Kiitos siitä! Suurikokoinen Seminaarin kuusi on ajoväylien keskellä ja kaukana sähköpistokkeista, kenties puuta ei siksi koristella jouluvaloin.

Yliopiston päärakennuksen edestä lähti iltakuudelta liikkeelle itsenäisyyspäivän soihtukulkue, jonka järjestivät Opettajankoulutuslaitoksen ensimmäisen vuoden opiskelijat. Iltakävelijöitä oli kaupungilla heidän lisäkseen liikkeellä runsas joukko; moni jäi etenkin Kirkkopuiston liepeillä seuraamaan ylioppilaita soihtuineen. Myös ulkomaalaisia opiskelijoita oli mukana kulkueessa, joka matkasi Kauppakadun ja Puistokadun kautta vanhan hautausmaan sankarihaudoille. Sankarihaudoilla soihdut sammuivat; vastassa olivat haudoille sytytetyt kynttilät. Musica-kuoro lauloi, kuulimme opiskelijan ja sotaveteraanin puheen, joita seurasi isänmaallista yhteislaulua. Maamme-laulun jälkeen soi Finlandia, jonka jälkeen lähdin vielä kävelemään kohti Harjua, vaikka ohjelma haudoilla olisi vielä jatkunut. Olisi pitänyt pukeutua myös seisoskelua varten... Harjulla Neron portaita valaisivat partiolaisten sytyttämät ulkotulet. Jos olisi kiiruhtanut portaita ylhäältä alas, ei olisi varmasti huomannut muutami

Julkisia, valoin koristeltuja joulukuusia on Jyväskylässä vielä muutama. Aiemmin tehdasmiljöissä oli tapana valaista juhlapuu, mistä jäänteenä on vielä Kivääritehtaan komeus. Kävelin eilen Viitaniemestä Taulumäen kautta, Kankaan tehtaan ohi Tourulaan, mutta matkalla en bongannut muita "yleisiä" joulukuusia. Liekö Kankaan tehtaalla joskus ollut myös joulukuusensa? Kivääritehtaan kuusipuu on joka tapauksessa ollut yleensä kaupungin kaunein. Saattaa olla, että myös Schaumanin vaneritehtaan edessä Lutakossa olisi joskus ollut joulukuusi. Seurasin Kivääritehtaalta kävelytietä yli Tourujoen kävelysillan ja itselleni uuden, Heikinkadun alittavan tunnelin (jota on ikävä kyllä jo sotkettu...mäntit!) kautta Veturitalleille. Tallien ja radan väliin rakennetaan parhaillaan vielä uutta kerrostaloa, johon on ainakin hyvät liikenneyhteydet... Kävelytie kulki lupaavasti kohti matkakeskusta, mutta yhtäkkiä Veturin huoltoaseman kohdalla kävelytien merkki tuntui johtavan ei-minnekään, kun pys

Vesilinnasta kajahti tänään iltakuudelta Hiljaa, hiljaa joulun kelloja, kun kuljin Harjun laitaa. Tuntui juhlavalta, kun samaan aikaan täysikuu hohti Vesilinnan tornin takaa. Jouluinen iltasoitto raikaa päivittäin ensimmäisestä adventista loppiaiseen. Tästä traditiosta pidän. Nyt on hyvä aika hakea pimeyteen piristystä jouluvaloista, joiden määrä hypähti ylöspäin viikonlopun tienovilla. Sepänkadun ammattikoulun, anteeksi, siis Sepän lukion eli marraskuussa Palokan ja Vaajakosken lukiot yhdistäneen rakennuksen vieressä on peräti kolme valaistua joulukuusta.