Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2009.

Museokävelyä

Pysähdyin Kotkassa ja suuntasin Merikeskus Vellamoon - mitä ilmeisimmin wau-arkkitehtuuria, koska satama-alueella laivojen vieressä kohoava pytinki on komean eriskummallinen. Rakennuksen seinässä tervehtivät siellä täällä samanlaisina toistuvat lasielementit, joissa on vuorotellen valokuvasta muokattu viipale laivamatkustajia ja purjealusten mastoja.

Sisääntulossa aisti tilan tunnun ja avaruuden; korkean hallin kaiteelta näkyi jo alas näyttelytilaan, jossa erilaiset alukset olivat jalustoillaan kiillotetuin kansin. Peräseinän katossa killui vesitaso. Läksin seikkailemaan museo- ja näyttelymaailman uumeniin, mutta tiesin että en tulisi viettämään siellä koko päivää, vaikka pääsylippu olisi siihen oikeuttanut. Minä kiireinen turisti. Toisaalla ryhmä kuunteli rauhassa opastusta, jossain räpsyivät kamerat (salama kielletty) tai merikarhun oloinen herra tarkasteli puuvenettä.

Vellamo hämmensi. Toisaalta rakennus on tosi mielenkiintoinen ja yksityiskohdiltaan viehättävä ja näyttelyissä on sam…

Pyöräjuoksua

Pieni kävely keskellä päivää, lounaalle. Havainto: Keski-Suomen museon yläpihallakin liikkuu pupuja. Papana paljasti. Kaipa siinä olisi ollut käpälänjälkiäkin.

Kotimatkalla huomasin ensi kertaa Palokunnanmäellä kilometripylvään, ylvään harmaan kivipaaden. 62 - 2 eli mitä ilmeisimmin isommat numerot määrittelevät Keuruun, pienemmät etäisyyden Jyväskylän keskustaan.

Yhdistelmäurheilua: sutjakkaan juoksuasuun pukeutunut lenkkeilijä, joka oikealla kädellään luotsasi vieressään polkupyörää eteenpäin. Eikö osaa ihminen päättää, lähteäkö juoksulenkille vai pyöräilemään vai olisiko fillarille tullut paha mieli yksin kotona? Vai oliko tarkoituksena juosta yhteen suuntaan ja pyöräillä takaisin? Rengas puhki, ei voinut istua satulaan? Mikä arvoitus...

Mistä intoa

Hahtuvanhöttöinen pakkaslumi tervehti kengänpohjia, kun astuin aamulla ulos. Huikean kaunis pakkaspäivä, oi onnelliset, jotka olette talvilomalla. Kun päivän päätteeksi kävelin kaupungille, oli siellä oudon hiljaista; vähemmän väkeä liikkeellä, ne onnelliset taisivat kansoittaa ennemmin latuja, rinteitä ja leffateattereita kuin katuja.

Viitaniemen napakelkka pyöri vinhaa vauhtia ja vielä auringon laskiessa tuikkasi pari innokasta jääladulle, näkeehän siinä, ainakin melkein. Tiirasin: se oikea iglu on vieläkin pystyssä.

Mietin tänään kävelemiäni kilometrejä. Hölmöähän niitä on laskea, mutta yritän pysyä suunnilleen perillä, minkä verran töpöttelen. Onneksi yskä alkaa väistyä, etten sen takia voi kohta enää jättää vinhempivauhtisia kävelyitä väliin. Tämä ripeälenkkien tauko on ollut tuhoisa siinä mielessä, että kotiin tultua alkaa yksinkertaisesti laiskottaa ajatus ulos lähdöstä. Kuukausi sitten jalkapohjia kutkutti, että kohta pitää päästä kävelylle. Miten tästä nousisin?

Lintujen teillä

Torstaina iloitsin, kun sain välttää bussia mennessäni iltakylään. Keskustassa veturitallien luona yläpuolellani liiteli satojen päiden joukko pieniä tummia siivekkäitä, mahtavan mekkalan kera. En vieläkään voi käsittää, miten sellainen iso parvi osaa yhtäkkiä kääntyä toiseen suuntaan ja sitten taas takaisin. Kuka linnuista siellä muka ylimpänä keksii ja komentaa kaikille salamannopeasti, mihin päin siiveniskut on seuraavaksi suunnattava ja että nyt käännytään 90 astetta per heti?

Seurasin moottorihälyistä Rantaraittia Halssilaan asti, missä ylitin moottoritien, radan ja seikkailin mm. lintujen teillä eli Kuovinkujaa, Aittokalliontietä ja Koskelontietä ennen kuin pääsin kapuamaan somien talojen välitse ylös mäelle metsäneläinten mukaan nimettyjä teitä pitkin. Eläinten valtakuntaa tämä Halssila. Paluumatkalla puolenyön jälkeen oli liikenne rauhoittunut mukavasti, vain muutamia autoja liikkui harvakseltaan. Kävelijöitä vielä vähemmän. Kun ylitin jäätä Viitaniemestä Kortesuon suuntaan, ol…

Pakkasta

Kiedon huivin tiukemmin kaulan ympäri enkä enää ota pipoa pois osaksi matkaa. Lämpömittari huitelee vilpoisammalla puolella edelleen, on kuulasta ja kaunista, lumi kimaltelee ihanasti kaikkialla. Sitkeät jalkapalloilijat treenaavat näinäkin iltoina Vehkalammen kentällä - uskomatonta. Haikailen kävelylenkille iltaisin, mutta viime päivinä on ollut muuta ohjelmaa ja olen tyytynyt jalkailemaan vain töihin ja sieltä kotiin.

Ehdin kuitenkin katsoa löytöretkeläisten kävelyä Teemalta maanantai-iltana; sekin huvitus lähiviikkoina päättyy, kun Santiago de Compostela on ruudussa saavutettu. Omissa ajatuksissani on alkanut pyöriä kysymys, missä ja milloin askeltaisin pidemmän reissun keväällä tai alkukesästä, viikon, vai lyhyemmän tai pidemmän aikaa. Hmm.

Nelostien vartta

Oranssi anorakki päälle, nenäliinoja taskuun ja jäälle, oikaisu Viitaniemeen. Vesilaitoksen jälkeen kuului kimakoita kiljahduksia yläpuoliselta harjanteelta, sen täytyi olla iloista mäenlaskua. Jäällä oli monenlaista kulkijaa, kuten rannan kävelyteillä, mutta pilkkijät loistivat poissaolollaan, eikä avannossa pulikoinut ketään kun kuljin ohi. Löylyjoen kohdalla Taulumäentie muuttuu Saarijärventieksi. Epäröin sekunnin murto-osan ja jatkoin matkaa pohjoiseen muutaman kilometrin verran. Kyllästytti niistää puolen kilometrin välein ja pidin vauhtia reipaslenkin tahtia hitaampana tarkoituksella, että yskä ei innostuisi. Tänään ensimmäinen ns. kävelylenkki moneen päivään, muu jalan liikunta on ollut vain paikasta toiseen siirtymistä. Nyt olin haukkaamassa happea ja maisemia.

Päätin laskeutua vanhalta Saarijärventieltä alas nelostien varteen jo ennen Palokkaa. Siitä kohdasta, missä vielä joskus 1970-luvulla oli keltamullan värinen mummonmökki ja nyt vain palanen kivijalkaa jäljellä. Puu-tarha…

Napakelkka

Viitaniemen Kasinonmäen juureen on ilmestynyt napakelkka. Ei siis järven jäälle, vaan siihen naamanurmen juurelle. En ainakaan usko että päivänvalossa näkemän kelkan pyöräytys, joskin sadan metrin päästä, oli hallusinaatio. Vaikka mistä sitä tietää.

Olin taas ovela, otin iltakävelyseuraksi kierrätykseen menossa olevan nestepakkauskartonkipussin. Kevyttä kannettavaa, josta pääsee eroon jo alkumatkasta Palokunnanmäellä. Käännyin Palokunnantieltä Letkutielle, mäkeä alas Savelaa kohti. Kerrostalojen katveessa Letkutien päässä seisoo edelleen uljaasti kaunis vanha vihreä puutalo, arviolta 1920-luvulta. Talo vaikuttaa hieman hämmentyneeltä aikojen saatossa ympärillään tapahtuneista muutoksista, onhan sitä takuuvarmasti reunustanut avara peltoalue, mutta onneksi se on jäänyt asutuksi ja muistuttamaan menneistä ajoista tässä kaupungissa, jossa vanhoja rakennuksia on liian usein jyrätty maan tasalle.

Laajavuorentien varressa liikenteen melu on kova, oli huojentavaa kääntyä alas palaamaan rauhoit…

Parkkeja

Vesisade muuttui armollisesti rännäksi, sitten lumisateeksi, ennen kuin läksin tekemään jälkiä maahan. Kirjaston suunnalta tuli muutamia selvästi kirjaostoksilla olleita. Sofi Oksanen oli tupakalla sivuovella esiintymisensä jälkeen, hänelle piti seuraa Päijänne-antikvariaatin omistaja. Pujahdin Vanhan kirjan talven pienimuotoiseen tungokseen hetkeksi. Koska ostosmuovikassia ei ole kiva raahata kävelyllä, tyydyin suuntaamaan vain teelle Ruusupuiston kupeeseen.

"Ihanaa, asiakas!" huudahdettiin tiskin takaa, kun kävin Aalto-museoon. Keski-Suomen museonkaan edessä ei ollut kuin muutamia jalanjälkiä. Kapusin portaat ylös luumupuiden välistä. Keski-Suomen museon sivuovella ei ollut tavanomaista polkupyörää parkissa, vaan ovenkahvaan oli kettingillä kahlittu potkuri! Liekö työntekijä liikkeellä potkutellen? Jatkoin matkaa kampukselle Ilokiven editse. Ilokiven yläpuolella on näemmä nykyään ihan merkitty pyöräparkki, entisen oudossa paikassa sijainneen terassin paikalla. Pitääkin seur…

Stevensonin polku

Toissailtana arvelin nähneeni Eerolanlahdella iglun. Kävelin tänään sen vieritse jäätä pitkin kohti Viitaniemeä ja keskustaa. Ei se mikään iglu ole, onpahan vain iglun muotoinen lumikeko, jolla on pyöreä laki. Ilmeisesti pienen luistinradan auraajat ovat koonneet lumen keoksi, joka erehdyttää katsojaa kauempaa.

Kävelin tänään ensimmäistä kertaa Tuomiojärven jäällä. Outoa, onhan järvi ollut jäässä jo aika päiviä. Ei vain ole tullut astuttua rannalta jäälle, edes luistinten kanssa. En nytkään kuljeskellut avaralla aukealla päämäärättömästi, vaan suuntasin valmiiksi tallattua polkua pitkin Viitatornia kohti. Ennen kuivalle maalle astumista ohitin osmankäämirykelmän, joka on säästynyt luovuttamasta komeimpia yksilöitään maljakoihin kuivamaan. Paluumatkalla katsoin kauempaa vastaantulijaa, että näinköhän kohtaan tuon sauvakävelijän polulla. Hän ehti suunnata toiselle uralle ennen kuin tulin samalle polulle - eikä ollut sauvakävelijä, vaan rauhassa sivakoinut hiihtäjä.

Kävelyni suuntautui tän…

Porkkana

Kävelyn porkkana oli tänään pulla. Porkkanamafian tempauksen kohteena oli Mummin pullapuoti, joka on saanut toivottavasti tänään rapeasti lisää kävijöitä. Olisi mukavaa, jos myynnin lisäystä tulisi roimasti, jotta tuotto johtaa kahvilan ekotehokkuuden parantamiseen. Mummarista on luvattu, että siihen käytetään 100% tempauksen tuotosta. Huomenna tulos selviää.

En ilkiä ajatella, montako kilometriä "pitäisi" kävellä, että edes yhden pullan energia tulisi kulutettua. Mitä siitä. Tuore pulla on taivaallista, enkä halua tuntea sen popsimisesta syyllisyyttä. Jos kävelystä tulisi pelkkää kilo-metrien mittaamista, lähtisi siitä hauskuus. Oli joka tapauksessa kiva kävellä pullapuotiin ja sieltä kotiin!

Kymmenen sentin tähden

Jos alkuviikosta sain lisättyä arkikävelyille pituutta koukkauksilla kirjastoon, tänään lisäliikunnan taustalla oli vaivaiset kymmenen senttiä. Sen verran uupui postimaksua synttärikortista, joten "jouduin" lähtemään kävelylle alkuillasta, jotta ehdin sekä ostaa tuon tuikitarpeellisen postimerkin että postittaa onnittelut ajoissa ennen viimeistä postilaatikon tyhjennystä. Näinkin voi huijata itsensä liikkumaan edes vähän lisää.

Eerolanlahden jäällä olin erottavinani hämärässä pilkkijän. Tai mietin, että onko tuo pilkkijä, tuo kumarassa kykkijä tumma hahmo, mutta lähemmäs päästyäni hahmottui sieltä jotain muuta. Jos en ihan väärin nähnyt, siellä ahersivat aikuinen ja lapsi muovaamassa lumesta iglua jäälle! Pitää tarkistaa valoisalla, näinkö varmasti oikein...

Keskeneräistä

Valoisassa aamussa virkeitä visertäjiä. Totuttelen edelleen viileään ilmaan. Askel kulkisi, mutta kylmän kosketus keuhkoihin piinaa vielä. Parin päivän kuume ja tässä sitä ollaan; harmittaa, mutta turhaan. Pitää vain olla kärsivällinen.

Löytöretken Caminon-kävelijöistä yksi joutui mahataudin takia turvautumaan taksikyytiin saadakseen toiset kävelykumppaninsa kiinni. Toinen sai kasvot harmaiksi vetävän tuomion espanjalaislääkäriltä, joka selvästikään ei suosittele vaelluksen jatkamista pahasti kipeytyneellä jalalla.

Monikaan pyhiinvaellukselle lähtijä ei varmaankaan osaa varautua siihen, että reissu ei päätykään onnellisesti maaliin. Se on takuuvarmasti katkera pala. On osattava antaa itselleen anteeksi, jos ei pysty, jaksa tai voi jatkaa matkaa.

Kun joku vuosi sitten keskeytin Pohjois-Karjalassa Karhunpolun kulkemisen jo Ruunaalle, jäi jäljellä ollut parin päivän taivallus Patvinsuolle tekemättä. Kipeytynyt polvi olisi ehkä antanut jatkaa, mutta en halunnut uhitella ja antaa kivun paheta…

Hitailua

Pakkasilma tuntuu vieraalta; hengitys ei vielä kulje normaalisti. Aivan kuin olisin harpannut vahingossa kävelymaailmasta pois ja joutuisin mutkittelemaan eksyneenä risukonrosoisessa labyrintissa ennen kuin löydän omiin askeliini takaisin ja voin liikkua normaalisti. Poskia raapii, terävät oksat raastavat käsiä, törmäilen ja astun harhaan. Yksi taudinpätkä ja joudun aloittamaan kävelemisen alusta.

Kun aamulla lähdin liikkeelle, kävelin tietoisesti hitaammin ja tunnustelin, miltä tuntuu olla liikkeellä neljän seinän ulkopuolella. Reppu selässä lämmitti hurjasti, kuten aina, mutta tällä kertaa en joutunut kulkemaan takki auki, koska vauhtini oli nyt sopivan hidas. Sain siis taudin tuomisina hitailukurssin. Olin nähtävästi sen tarpeessa.