Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2009.

Vain ajatuksissa

Kävelemistä osaa kaivata, kun ei pääse ulos. Lyhyin askelin köpöttely sisätiloissa tuntuu surkealta, kun mieli kaipaisi ulkoilmaan ja liikkumaan, mutta keho ei juuri nyt anna periksi. On siis käveltävä vain ajatuksissaan.

Luin korvikkeeksi kirjaa kävelemisestä. Robert Louis Stevensonin Kävelyretkistä -esseissä arvostetaan yksin kävelemistä rauhallisessa tahdissa ja rivakkaa "viiden mailin tuntivauhtia" etenevät saavat nimen "liikakävelijät". Toisaalta Stevenson pitää hitaasti liikkuvia vetelehtijöinä... Itse olen kulkenut sekä ns. liikakävelyvauhtia (en tosin ihan noin lujaa) että rennompaa tahtia, joista myönnän jälkimmäisen olevan mukavampaa. Täytyy siis jatkossa huomioida paremmin se, ettei kävellessä saisi olla kiire. Se ei vaan ole kivaa, ei ajatuksille tai ympäristön havainnoimiselle.

Kävelemisestä ja siihen liittyvistä sanoista on näemmä keskusteltu äskettäin Hesarin Lukupiirissä. Sain itse ystävältä kirjavinkkinä jutussa mainitun teoksen (Geoff Nicholson, Th…

Kylpemään

Äkkiä vaatteiden vaihto, matkaan päivänvalolla. Illanviettopaikasta sanottiin nettisivulla, että sinne on keskustasta 10 km, siis minulla hiven vähemmän. Läksin pinkomaan reipasta tahtia, etten myöhästyisi ohjelmasta, muutenkin oli eri fiilis kuin vapaapäivänä tai -iltana, jolloin ei ole edes summittaista määräaikaa, jolloin olla perillä.

Askelsin Kortemäkeä ylös, voi kiitos, että en asu sen laella. Jos sitä pitäisi joka päivä reippailla, olisin varmasti huippukunnossa! Ikävä kyllä kävelytie päättyi siihen ja oli pakko astua ajoradan laitaan autoja väistelemään. Killerin ravirata, Könkkölä, sinne jäivät. Käännyin oikealle, Ruokkeelle, ja tie kapeni. Olin huojentunut siitä, että kävelin yksin, sillä vailla kävelytietä tuota reittiä joutuisi kulkemaan lähinnä jonossa autoliikenteen takia, eikä keskustelustakaan tulisi mitään. Oikealla rinteessä kohosi kuusikko, jonka jälkeen omakotitalojen nauha, radan yli, taas oikealle ja suunta Palokkaa kohti.

Tuli taas lapsuus mieleen, se kun piti kul…

Vähemmän kuljettua

Arkikävelyä - töihin, kaupungille, iltamenoon, kaupan kautta kotiin. Ei lisäpyrähdyksiä.

Camino de Santiago jatkuu YLEn Löytöretkessä ja kuusi suomalaista kävelijää avautuu lisää siitä, miksi ovat jalkapatikassa juuri siellä. Moni moisesta irtiotosta haaveileekin; josko ensi vuonna, olisiko siihen aikaa, millaistakohan se olisi, tehdä ihan oma pyhiinvaellus. Jaksaisiko sitä kulkea niin pitkän matkan, miten kestäisi olla niin kauan poissa kotoa läheisten luota, viihtyisikö vaatimattomissa majapaikoissa ventovieraiden kanssa, kestäisikö terveys, nivelet, hermot, unohtaisiko viimeinkin nämä ja nuo murheet, antaisiko anteeksi, osaisiko tehdä sen tärkeän päätöksen, elämänmuutoksen...

Pyhän Jaakobin jalanjäljissä kulkeminen ja parempi tutustuminen itseensä sekä toisiin kulkijoihin on varmasti ainutlaatuisen hieno kokemus. Jotenkin en kuitenkin osaa kuvitella itseäni tuolla tiellä, leimapassi taskussa; kaipaan kävelyltä ja vaellukselta toisenlaista rauhaa kuin uskoisin sieltä itselleni löytävä…

Suklaa-banaanikakkua

Palautumispäivä eilisestä eli leppoisa seurustelukävely. Hiljaisen keskustan kautta kuljimme Kilpisenkadun päähän ylikulkuputkelle ja sitten Jyväsjärven rantaa seuraten Mattilanniemeen. Vaikka kävelytielläkin oli kansoitettua, vielä hilpeämmin väkeä näytti olevan jäällä ja eritoten luistinradalla. Kiiturivauhtia eteenpäin lykkiviä retkiluistelijoita sauvoineen, varovammin potkivia retkiluistimilla, hokkareilla, kaunoluistimilla. Perheitä, pariskuntia, yksin liikkuvia. Mattilanniemessä lapsille kiinnitettiin luistimia, isä asetteli pulkan lampaantaljaa perheen pienimmälle. Pakkanen nipisteli poskia.

Lepposkävely sai kohokohtansa Aalto-museon Cafe Alvarissa, kuinkas muuten. Ei riittänyt pelkkä raejuusto-kinkkupiirakka, piti saada myös suklaa-banaanikakkua tai appelsiinirahkakääretorttua. Kyllä sinne sietääkin mennä kävellen, että saa edes osan herkuista kulutettua matkalla pois!

Kramsunkadun ja Alvar Aallon kulmassa oleva komea omakotitalo on vieläkin myynnissä, näemmä jo tyhjänä. Ennen t…

Kaksi järveä

Taidan kiertää kaksi järveä, sanoin lähtiessäni. En Jyväsjärveä ja Saimaata, tai edes Päijännettä, vaan Palokka- ja Tuomiojärven. Jos vielä Palokkaan päästyä siltä tuntuu. Sitä paitsi, jos on jo kiertänyt Palokkajärven, on jo aika sama, tuleeko vanhaa Saarijärven tietä kaupunkiin, vai Haukkalan kautta.

On mielekkäämpää kävellä lenkki, jonka aikana ei tarvitse kulkea samaa väylää kahteen kertaan eri suuntiin. Onneksi tästä on helppo lähteä sellaisille lenkeille ja on tunne, että tavallaan käy jossain samalla. En lähtenyt nyt kuitenkaan maksimoimaan matkaa kulkemalla mahdollisimman tiiviisti rantoja pitkin, järvien kierto tulisi vain samalla.

Laskeuduin Taulumäeltä Suvantotietä Tourujoen varteen. Joen jää kuin maitolasia. Ihmiskädet heitelleet lumipalloja jäähän kokeillakseen, meneekö rikki. Ei ollut mennyt. Lohikosken Tyyppäläntiellä tuoksui ihanalta - savun tuoksun lähteeksi paljastui ainakin viisi iloisesti tupruttavaa omakotitalojen savupiippua. Liekö takkatulta vai saunako jo lämpene…

Kävellen Helsingissä

Helsingissäkin ilahduttavasti lunta. Ostin matkailuinfosta keskustan kävelykartan (Kävellen Helsingissä - 7 reittiä kaupunkiin), jonka avulla voin jonain päivänä hankkia rikkiviisautta näkemästäni, tai edes kokeilla jonkun muun hyväksi havaitsemaa reittiä. Vaikka toisaalta onkin hauskempaa tallata omia polkujaan, olivatpa ne omaperäisiä tai eivät. Kaupunginmuseon museopuodista sain vielä jugend-kävelyä varten erillisen oppaan. Sitä voisi vaikka joskus heittäytyä kävelyturistiksi!

Nyt oli vain tovi aikaa ja halusin vain kuljeskella vailla erityistä päämäärää, enkä seurata opinhaluisesti valmiita reittejä. Korkeavuorenkatu on aina kiva. Melkein menin Teematka-näyttelyyn Designmuseoon, mutta kipot ja kupit eivät sittenkään innostaneet. Kävelin takaisin tiheämmälle kaupustelualueelle. Tuolla tavalla jalan liikkuminen ei jotenkin edes tunnu kävelyltä; sitä vain siirtyy lähipisteestä toiseen lähipisteeseen ja pysähtelee tiheään. Kävely tuntuu enemmän kävelyltä, kun oikeasti etenee ja maisem…

Lämmitetty lumi

Huomaan miettiväni päivittäin, minkä verran kävelen. Jos autokyytiä on lyhyelle matkalle tarjolla, joko en haluaisi ottaa kyytiä vastaan tai joudun selittämään itselleni, miksi en kävele moista matkaa.

Eilen kävelyliikkuminen jäi vähäiseksi ja tunsin heti, että jotain puuttuu päivästäni. Vain pari kilometriä aamulla, sitten liikuin kumipyörillä, koska aikaa ei muka ollut. Illalla olin kiitollinen siitä, että lähijunan käyttö nimen omaan edellytti kävelyä asemalle ja takaisin. Lumi oli läsnä lämmittämättömien katujen ulkopuolella, mutta Aleksanterinkatu tuntui tylsältä, koska taivaalta laskeutuva valkoinen suli välittömästi kadun pintaan. Pipo ja kaulaliina keräsivät lunta itseensä sitäkin enemmän.

Potkijat

Aamulla sain talsia osan kävelyreitistä ajoradalla, tosin vain hiljaisella Syrjälänkadulla, koska sen pätkän jalkakäytäviä ei ollut aurattu tai tarpeeksi tallattu. Valkoista karttuu taas.

Kotimatkalla olisin vaikka voinut jäädä ratikasta pari pysäkinväliä aiemmin pois hyötyliikuntaa saadakseni, mutta koska Jyväskylässä ei ole ratikoita, piti keksiä jotain muuta. Siispä kävelin kiertoreittiä kotiin, keskustan ja Taulumäen kautta. Puistokadun puiston laidalla havaitsin ensi kertaa patsaan, joka lienee ollut paikallaan iät ja ajat. Kaksi pientä poikaa potkimassa jalkapalloa. Eivät hytisseet, vaikka olivat keveissä vaatteissa. En löytänyt edes kaupungin nettisivuilta tietoa siitä, kenen patsaasta on kyse. Täytynee joku kerta tiirata patsaan jalustasta.

Kävely tekee hyvää siksikin, että ajatukset saa suunnattua päivän touhotuksista muualle. Vaikka sitten huomaamaan jotain itselleen uutta reitin varrella.

Bänditreenit

Askeleet Tampereen asemalta johtivat yllätys, yllätys, Runoon. Yritän opetella sen sijainnin ihan kadunnimellä: Aleksanterinkatu 10. Tai siis siinä Aleksanterinkadun ja Ojakadun kulmassa. Pitäisi käydä pitkästä aikaa joskus Vohvelikahvilassakin, jota olen laiminlyönyt pitkään. Kun kurvasin sieltä kohti Hämeenkatua, Pikku Kakkosen puistossa oli muutama pieni leikkijä äiteineen.

Iltakävelyllä kotikonnuilla Vellamonpuistossa oli isompia leikkijöitä. Ettei olisi ollut ihan piipun tuoksua ulkoilmassa, kun ohitimme puiston "kerhotalon", josta raikasi bänditreenien rytmikäs soundi. Tu-tum.

Nyt kun lumi on taas valkaissut maan ja Harjun rinteet hohtavat kauniina, on kuin joulu olisi palaamassa jälleen. Jos ei joulu, niin ainakin hiihtokelit! Ja miten sitten käy, siirrynkö vaihteeksi ladulle?

Jalanjälkiä

Aamulla sain jättää hetkeksi ensimmäiset jalanjäljet lumeen, ennen kuin ne satoivat umpeen tai peittyivät toisiin jälkiin. Tänään ei ollut aikaa ja jaksamista muuhun, vain siirtymät paikasta toiseen. Löytöretken Santiago de Compostelan kävelyn etenemisenkin katson tallesta joku toinen ilta. Toivottavasti huomenillalla pääsen kävelylenkille, sitä jo kaipaa.

Leppoisaa

Kadut olivat hiljaiset, kun kuljimme Viitaniemen kautta keskustaan ja käännyimme Matkakeskukselta kohti Tourulaa. Siellä täällä sauvakävelijöiden napsetta, pariskuntia liikkeellä enemmän kuin arkena. Tourukadun omakotitalot ovat virkistäviä kerrostalojen katveessa. On puutaloa, kivitaloa, marmoritalo, rapattua seinää, tiiltä ja rakennukset ovat vieläpä eri aikakausilta. Siitä voi jokainen valita suosikkinsa, missä mieluiten asuisi. Jatkoimme hautausmaan viertä kohti Taulumäkeä ja sieltä ortodoksikirkon takaiselle kävelytielle.

Eilen palasin reipaslenkiltä valkoisin huurusilmäripsin ja goretakin & fleecen hihojen väliin tiivistynyt kosteus oli ehtinyt kiteytyä pakkasessa ihan lumeksi, joka paljastui kun otin takin pois. Tämänpäiväinen noin tunnin kävely oli keskustelutahtinen ja leppoisa, pakkanen eilistä lempeämpi. Sopivaa sunnuntaille.

Talviraitilla

Sinitaivas ja kirkas auringonpaiste hehkuivat yllä, kun läksin tarpomaan keskustasta kohti Aalto-museota. On aika hupaisaa, että vaikka kävelee ihan suoraan, on kävelykatu jatkeineen ensin Kauppakatua, sitten katu muuttuu Vaasankadun jälkeen Seminaarinkaduksi ja tunnelin ali sukellettuaan Alvar Aallon kaduksi.

Museokahvilan tulinen katkarapupata lämmitti mukavasti, kun suuntasin Mattilanniemeen ja aloitin Jyväsjärven kierroksen. Kaikkialla suloisen huurteista ja himmeän valkoista. Syksyiseen valotapahtumaan ripustettu Jaakko Tähden valokuvanäyttely oli Rantaraitin valotolpissa vieläkin paikallaan; hienoja kapeita ja korkeita luontokuvia ulkoilmanäyttelynä.

Pakkaspäivän kunniaksi jäällä oli eritoten retkiluistelijoita sauvoin tai ilman. Jäällä ei ole lunta nyt kuin nimeksi. Hämmästyin kyllä Äijälänsalmea ylittäessäni, että sielläkin luisteli pari urhokasta. Salmen jää ei liene ihan supervahvaa.

Rauhalahden luona oli ikuisesti sulassa uomassa railakas määrä sorsia tyytyväisenä pulikoimassa…

Puolikuutamoa ja pullaa

Aamuseitsemältä pullea puolikuu loisti vielä öistä tunnelmaa, kun kävelin asemalle. Päätin kokeilla heräämistä ja liikkeelle lähtöä parikymmentä minuuttia aiemmin, jotta voin korvata taksikyydin ulkoilmalla. Yöunista nipistäminen on kyllä uhraus, mutta oli kivempi aloittaa päivä näin.

Kaikkialla kimmelsi kristallivälkkeenä hento pakkaslumen harso; todella kaunista sekin, vaikka pinnan alla ei ollutkaan kirkas hanki vaan tumma maa. Nisulan montun yläpuolella Aatoksenkadulla tuli kävelijä vastaan. Heijastinliivi oli hänellä syystäkin päällä, olihan tämä reippailija valinnut väyläkseen ajoradan, vaikka kummallakin puolella katua oli hyvin hiekoitettu jalkakäytävä. Sillä lailla.

Tästä tulikin muuten lähes kävelyn välipäivä. Vaikka Tampereella on vielä parempi fiilis kun kävelee kiireettä Runoon kahville, tuntui ihanalta se, että jäi aikaa ylipäänsä käydä siellä ennen junan lähtöä ja kävellä uunituoreella korvapuustilla + oivallisella latella rauhoittunein mielin asemalle. Ojakadun ja Aleksa…

Mittaamattoman pieniä askelia

Maata peitti alkuillasta lumen hatara harso, neljän kieppeillä alas laskeutunut. Aamulla sain nauttia linnunlaulusta matkalla töihin. Tuntui ihan keväiseltä.

Kiristynyt pakkanen punoitti poskia, kun viipotin keskustaan turhakeostokselle: askelmittaria hankkimaan. Päätin kokeilla, näyttääkö tarjousmittari edes sinne päin luotettavan oloista lukemaa ja jos näyttää, voisiko se motivoida parhaassa tapauksessa lisälenkkiin. UKK-instituutin tutkimusten mukaan puolen tunnin reipasvauhtisen kävelyn aikana otetaan 3100-4000 askelta. Kävelin mittari vyötäröllä yhteensä reilun tunnin ja pikku Dunlop-halpismittari näytti saldona reilun 1500 askelen lukemaa. Se siitä...ja mittarilla näyttää kertyvän enemmän askelia kotona kuin aidolla kävelylenkillä.

Onneksi kävelylle alkaa jo oikeasti tehdä mieli kotiin tultua, toisin kuin viikko sitten, jolloin keksin vielä syitä jäädä sohvalle. Iltalenkillä oli hauska kuunnella lämpötilaa lumen äänestä. Korteniityllä oli polku, jota aurinko ei ollut sulattanut, j…

Ropinaa

Kun kävelin alkuillasta kotiin, tuntui kuin hienon hienoa näkymätöntä hiekkaa olisi satanut kevyesti päälleni. Jos kuunteli oikein tarkkaan, se oli pientä ropinaa takille, käsineille, kasvoille. Hetken kuluttua ropinan näki kevyenä lumisateena, joka laski hennon vaalean peitteen maahan.

Vajaan tunnin leppoisalla iltakävelyllä lämpötila oli jo alempana, kivaa! Viitaniemen tekojääradalla alkoi juuri yleisöluistelu, kun kuljimme ohitse. Parilla eurolla pääsisi yleisövuorolla jäälle, kun peliporukat ovat poissa.

Tuntui jopa hieman oudolta, kun en kävellytkään nyt yksin, kuten tavallisesti. Vauhti oli hitaampi, keskusteluun sopiva. Noteerasin muita liikkujia vain muutaman ja heidätkin lähinnä silloin, kun kumarruin kiristämään oikean kengän nauhoja. Voionmaankadulla huomasin ensimmäistä kertaa konservatorion "tornin" päällä kruunun lailla kimmeltävät jouluvalot ja maakunta-arkiston eleettömät valkoiset rakennukset pystyi oikeasta kulmasta kuvittelemaan hetken verran lumikuutioiksi.…

Samoja latuja?

Kävely pääsi ihan etusivulle Keskisuomalaisessa eilen. Tosin hölmö sellainen: laduilla kävely. En kyllä jaksa minäkään ymmärtää, miksei hiihtäjien voi antaa nauttia laduistaan näinä lyhenevinä talvina ihan rauhassa. Vaikka paikoitellen kuntopolku annetaankin suksikaudeksi hiihtäjien käyttöön, voinee kävelijä sen aikaa talsia muualla. Lääniä pitäisi riittää. Järven jäälläkin on yleensä paljon tilaa siinä ladun vieressä, jos joku ei ole huomannut.

En tunne sympatiaa latujen pilaajia kohtaan. Yksi läheinen loukkasi itsensä pahasti kaaduttuaan hiihtoladun alamäessä, kun joku ääliö oli tärvellyt ladun.

Kävelijöille on reittejä ympäri vuoden vähän kaikkialla. Huhtasuon asukasyhdistys vaatii Keskisuomalaisen jutun (12.1.2009) mukaan aktiivinsa suulla oikeutta myös latureitteihin: "Ajattelimme, että yhtä lailla kävelijöillä pitää olla oikeus liikkua luonnossa talvella kuin hiihtäjilläkin". Jos kademieli vaivaa talvella noin kovasti, suosittelen lumikenkiä. Niillä voi liikkua vielä …

Kävelyä telkkarissa

Eilen missasin Paulo Coelhon pyhiinvaelluskävelystä tehdyn dokkarin. Tänään katsoin Teemalta samaisesta Pyhän Jaakobin vaellusreitistä eli Camino de Santiago de Compostelasta Löytöretki- ohjelmaa, jossa seurataan kuuden pyhiinvaeltajan 740 km kävelyä. Sponsoririnkat, sama malli jokaisella, eivät ehkä ole kaikille oikean malliset, koska yhdellä oli jo ikäviä hiertymiä rinkasta. Tai sitten säädöt eivät olleet kohdallaan.

Muistan nähneeni Ranskan puolella kerran reitin tunnuksia, simpukankuoria. Liekö ollut Toulousessa tai sen lähistöllä, koska Arlesista lähtevä reitti kulkee Toulousen kautta. Pyhiinvaelluskävelyn voisi nimittäin aloittaa Ranskastakin (useampia eri paikkakuntavaihtoehtoja), jos haluaa kävelylle mittaa vielä rapeammin. Arles - Puente la Reina olisi pelkästään mukavat 913 km...

Kuravettä päälle

Olisipa tämä plussakeli vain huijausta. Kuulostelin puolikauhuissani autojen kiihdytyksiä takaa, kun kävelin sohjo-loska-virtaavat-purot -katua ja mietin piinaavien sekuntien ajan, joko sieltä lentää aimo annos märkää niskaan. Onneksi tuli vain pisaroita, kun moottorit hiljensivät ja nelipyörät yrittivät kohteliaasti väistää pahimpia lätäköitä. Roiskeet täplittävät lahkeita, hipiää raikasti yläilmoista satanut pikkuruisten pisaroiden meri niin aamulla kuin töistä palatessa.

Lumi ansaitsisi uuden valkopesun, eikä tätä sulatuspelleilyä. Loskahiekka ei näytä ollenkaan mukavalta tienposkessa, läheiset peltolämpäreet paljastavat jo multakynnöksiä. Kohta ovat entistä enemmän tarpeen kaamosvalot, ent. jouluvalot, jos musta leviää.

Tämän päivän kävelyt = töihin, kotiin, iltalenkki Harjulle. Viikonloppuisten lenkkien jälkeen oli parasta himmentää, sillä tuossa liukkaudessa tuli kolmasti mieleen, että näinköhän tästä tulee poskituntuma kanveesiin. Rantapolun laitaa piti luistella liki ojan kautta…

Harmaata

Jalkaisin alkaisin tämän vuoden...Tämän on tarkoitus olla kävelypäiväkirjani, johon kirjaan mietteitä kävelyiltäni. Olivatpa ne reippahampia lenkkejä tai ei-kuntoilua, leppoisampaa jalan liikkumista vaikka sitten kahvilaan ja takaisin.

Kävely on kivaa. Arkisin yritän välttää auton käyttöä (onneksi työmatkan voi taittaa jalan); mieluummin nautin raittiista ilmasta ja saan kävelyajan asioiden miettimiseen sekä ympäristön tarkkailuun.

Tämänpäiväinen kävely oli taasen kuntovauhtinen Tuomiojärven lenkki. Lauhempi sää tarkoitti sitä, että askelten ja renkaiden alla olivat teiden pinnat kiillottuneet liukkaammiksi eilisestä. Hiekoitusauto ropisutti liukuesteitä autojen kulkua helpottamaan, mutta kävelytiet olivat vielä liki hiekoittamattomat. Taivas: harmaa.

Luistelukaukalon viereisessä rinteessä pikkupoika heittäytyi lumilohkareen taa piiloon minut havaitessaan, en ollut häntä huomaavinani. Hiihtäjä suihki kuuluviin ennen kuin näkyviin Rautpohjanlahdelta. Kolme vaaleanpunaista toppatakkia seis…

Ei kuutamokävelyä

Piti lähtemän kuutamokävelylle tänä iltana lumikengillä. Ostin toiveikkaana eväsmakkarat nuotiolle ja kaivoin istuinalustat esiin, silmissä siinti leppoisa istuskelu laavulla elävän tulen ääressä ja kuun maaginen hohde lumipeitteisen järven yllä.

Vaan kuu pahalainen petti ja jäi tuon saamattoman pilvipeitteen taa, joka ei älyä siirtyä edestä pois. Niin mahtava keli oli eilen... Luotin liikaa viimeöiseen ja tämänpäiväiseen kirkkauteen, kun en ottanut eilen tilaisuudesta kiinni. Emme lähde kuunvalottomalle metsäretkelle pelkillä otsalampuilla. Huokaus. Uusi yritys ensi kuussa.

Tuomiojärven ympäri

Huikean kaunis kevyen pakkasen päivä. Mikä ilo vetää vaelluskengät jalkaan, kietoa huivi kaulaan, jättää takki auki (tiesin että tulee kuuma, mutta kevyempää anorakkia ei löytynyt mistään) ja lähteä narskuvalle valkoiselle tielle. Kääntyä asuintalojen keskeltä metsikön läpi menevälle kävelytielle, ohittaa keskeneräinen asuntoalue, kuunnella lähdeveden solinaa, omia askeliaan tällä ihanalla lumella.

Älä tule, plussakeli, pysy poissa.

Askelten ripeys tai huono kunto, yhtä kaikki oli niin kuuma jo ennen puolta väliä, että isän hiihtopipo piti tunkea takin taskuun. Aurinko nauroi suloisesti minulle päin naamaa, kun palasin takaisin kohti kaupunkia (vaikka maalaiskunta jäi historiaan, on vanhalla Saarijärventiellä vielä Jyväskylä-kyltti hakatalojen jälkeen). Palokkajärvellä tummat hahmot pilkillä, hiihtämässä tai kävelemässä. Löylyjoki ei ole vieläkään kokonaan jäässä, tokko jäätyykään. Löylyjoen suulla auringon hehku häikäisi kuin hellepäivänä, mutta valon välke vapaasta vedestä ja hennosta…