Kuusikävelyllä

Julkisia, valoin koristeltuja joulukuusia on Jyväskylässä vielä muutama. Aiemmin tehdasmiljöissä oli tapana valaista juhlapuu, mistä jäänteenä on vielä Kivääritehtaan komeus. Kävelin eilen Viitaniemestä Taulumäen kautta, Kankaan tehtaan ohi Tourulaan, mutta matkalla en bongannut muita "yleisiä" joulukuusia. Liekö Kankaan tehtaalla joskus ollut myös joulukuusensa? Kivääritehtaan kuusipuu on joka tapauksessa ollut yleensä kaupungin kaunein. Saattaa olla, että myös Schaumanin vaneritehtaan edessä Lutakossa olisi joskus ollut joulukuusi.

Seurasin Kivääritehtaalta kävelytietä yli Tourujoen kävelysillan ja itselleni uuden, Heikinkadun alittavan tunnelin (jota on ikävä kyllä jo sotkettu...mäntit!) kautta Veturitalleille. Tallien ja radan väliin rakennetaan parhaillaan vielä uutta kerrostaloa, johon on ainakin hyvät liikenneyhteydet... Kävelytie kulki lupaavasti kohti matkakeskusta, mutta yhtäkkiä Veturin huoltoaseman kohdalla kävelytien merkki tuntui johtavan ei-minnekään, kun pysäköintitalon ajoväylät ryöstivät luontaisen kävelytien jatkon. Pieni moka, sillä olisi luontevaa jatkaa kävelyä/pyöräilyä ns. suoraan matkakeskukseen. No, Veturi-huoltoaseman ikkunan vieritse siis. Huoltoaseman ikkunoissa ilahduttivat verhot, joiden kuva-aiheena ovat eri aikakausien veturit. Mainiota!

Kävin vielä tervehtimässä kaupungin virallista joulukuusta Kirkkopuistossa kaupungintaloa vastapäätä.
Puu on kotoisin Keltinmäen metsistä. Tasaisesti palavien lamppujen joukossa on myös sinisävyisempiä vilkkuvaloja, joissa valo ikään kuin juoksee nauhassa alaspäin. Mietin ensin, näinkö oikein, mutta lähempi tarkastelu vahvisti asian.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi