Suomen toiseksi paras ulkoilubloggaaja 2017?!

Täytyy sanoa, että olen aidosti hämmästynyt! Sähköpostissa odotti viesti, jossa kerrottiin että olin sijoittunut kakkoseksi Nordic Outdoor Blogger 2017 -äänestyksessä, jonka Addnature & Haglöfs järjestivät vastikään.  Siis niin kuin minä?


Iso ja lämmin kiitos teille, ihanat äänestäjät-lukijat! Kisan järjestäjän sähköpostiviestissä oli otteita äänestäjien kommenteista ja kyllä tuntui hyvältä lukea niitä, etenkin siksi, että jokunen oli saanut lisää inspiraatiota lähteä itsekin ulkoilemaan :)

Bloggaus on ollut minulle tärkeä harrastus jo vuosikausia ja sen motiivina on ollut jakaa kokemuksia, joita olen saanut eri puolilla sekä lähiympäristöä että vähän kauempanakin olevissa maisemissa. Taka-ajatukseni on samalla ollut herättää kiinnostusta lähteä kävelylle, ehkä itselle uusille poluille tai tutkimaan tuttuja polkuja vielä tarkemmin. 

Vaikka sisällä lämpöisessä onkin mukava kököttää, retket tuulettavat ihmistä monella tapaa, avaavat aisteja ja antavat mitä moninaisimpia elämyksiä. Olipa kyseessä sitten lyhyt tai pidempi taivallus.

Lämpimät onnittelut ulkoilubloggaajaäänestyksen voittajalle Sini-Marjalle (Luontoloinen-blogi) sekä kolmoseksi sijoittuneelle Kealle (Keanretki.com)! Naisenergia jyräsi tällä kertaa...

Näissä iloisissa tunnelmissa kelpaa odotella huomista Suomen itsenäisyyspäivää, jota lähden viettämään yöretken merkeissä Konnevedelle. Retkueessa ovat mukana mm. Sinisen repun kirous, Rinkkaputki, Hutkai ja Retkipaikka. Ei siis mitään bling-blingiä vaan hyvin luonnonläheiset   #metsälinnanjuhlat retkeilyn merkeissä!


Kiitos ja mahtavaa, kaunista itsenäisyyspäivää!
Nautitaan luonnosta ja ulkoilusta, missä olemmekin
Upe

Kommentit

  1. Onneksi olkoon! Oot mun ykkösvalinta ja siksi sua äänestinkin. Huomenna nähdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! #metsälinnanjuhlia odotellessa ;)

      Poista
  2. Moi ja onneksi olkoon! Mielestäni olisit voinut olla myös se ihan paras... :)
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina ja mahtavaa itsenäisyyspäivää!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Asko ja iloista itsenäisyyspäivää!

      Poista
  4. Hyvä, hyvä! Isosti onnea tunnustuksesta. Oikein hyviä metsälinnanjuhlia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita! Hienoa itsenäisyyspäivää, juuri niin juhlavasti kuin tuntuu :)

      Poista
  5. Ihan mahtavaa, Upe!!!!!!! Sydänlämpimät onnittelut!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit