Cotswold Way: Leckhampton Hill - Painswick


Levitin lisää lähituottajan ihanaa hilloa paahtoleivän päälle aamiaispöydässä Charlton Kingsissä. Oli tehtävä päätös: kävelenkö alkajaisiksi Leckhampton Hillille nelisen kilometriä, mukana pitkä ja reipas ylämäki (nousua reilut 200 m) jotta pääsen takaisin Cotswold Wayn reitille, vai heittäydynkö laiskaksi?

Nöyrryin tilaamaan taksin. Itäeurooppalaisen taustan omaava kuljettaja ei tosin tuntenut paikkaa ja huokaisi karttaa näyttäessäni että oli joskus osannut lukea karttaa. Yritin olla ylämäkikyydissä tarkkana oman karttani kanssa, mutta kuljettaja ehätti polkaisemaan tavoitepaikastani ohi, ja ajattelin että sama se. Pääasia, että pääsen edes lähelle! Niinpä aloitin päivän tarpomisen pienellä periaatekävelyllä Cotswold Way-reittiä pitkin takaisin pohjoiseen päin (juuri autolla ohitettuun paikkaan), ja sieltä taas etelään, ettei tulisi tietoisesti hypättyä helpon reittipätkän yli.

Kiviaidan takana minua ilkkui maatilan kukko. "Siitäs sait!" Joo, hölmöä, mutta ei se mitään. Pieni aamukävely.

Niinpä olin kohta taas Ullenwood Manorin liepeillä. Golffatkoot aidan takana kartanon rauhassa, minä kävelen. Jospa tänään ei tulisi enää uusia ylimääräisiä mutkia.


Ullenwood Manorilta reitti jatkui liki viivasuorana kapeaa tietä pitkin. Kuuntelin heleää linnunlaulua, väistin kapealla tiellä ensin autoa puskan puolelle, sitten moottoripyöräilijää. Motoristi sammutti kohta kohteliaasti ärhäkän menopelinsä tien laitaan, kun kaksi ratsukkoa tuli vastaan. Käväisin välillä metsän puolella kurkkimassa kukkasia; valkovuokkoja, keltaisia mukulaleinikkejä (lesser celandine) ja valkoisena kukkivaa litulaukkaa (garlic mustard), joiden nimet piti katsoa jälkikäteen brittiläisestä luonto-oppaasta, kuten tavallista. Jospa oppisin niitä lisää näin vähän kerrassaan.


Reitti kääntyi jyrkästi vasemmalle, kohti Crickley Hill Country Parkin aluetta, joka on National Trustin suojelualue. Muratit luikertelivat puiden juurilla ja runkoja pitkin ylöspäin. Lehtipuut olivat täällä selkeästi isompien lehvien vihertämiä kuin monessa muussa paikassa.


Puiden välistä pääsi kurkkaamaan välillä tasamaalle. Arvelin, että pystyin joten kuten erottamaan maisemasta Gloucesterin katedraalin. Ehkä.


Crickley Hill Country Parkissa alkoi tulla vastaan perheitä päiväkävelyllä. Pääsiäinen oli lähestymässä ja puistossa oli tarjolla lasten ohjelmaksi pääsiäismunajahti. Puiston luontoa leimaa pyökkimetsä, jonka iäkkäimmät yksilöt noin 250-vuotiaita. Puiden juuret kärsivät eroosiosta ja osa puiston pyökeistä on nyt suojattu aidalla, jotta puut voisivat paremmin. Sinikellot viihtyvät erittäin hyvin vanhoissa pyökkimetsissä, joten samalla jäävät nekin aitauksen takana kulkijoilta rauhaan.



Crickley Hilliltä näkee sieltäkin luonnollisesti kauas. Aiemmilta kukkulakäynneiltä olin jo oppinut litaniaa: Malvern Hills, Black Mountains... Mikäli siis sää on tarpeeksi kirkas. Täältä erotin paljaalla silmällä hyvin sen Gloucesterin katedraalinkin.


Kahvila-infopisteen edessä oli teline, johon sai kirjoittaa omia tuoreita luontohavaintojaan. Vastaavia havaintotauluja olen nähnyt muuallakin, hyvä idea!

Kävin kurkkaamassa kahvilaa sisältä ja huokasin, että mikä kahvila! Jos rakennus ulkopuolelta näyttikin ihan tavalliselta, oli sisäpuolella espressokonetta sun muuta, ja leivonnaista sekä muutakin syötävää joka lähtöön. Vaan minulla ei ollut vielä nälkä (virhe - aina pitäisi osata ennakoida!).
Niinpä en istahtanut lämmintunnelmaiseen paikkaan teelle ja kuuntelemaan tarkemmin, kuinka lapsiperheitä opastettiin pääsiäismunien metsästykseen puiston alueella, vaan jatkoin matkaa.


Crickley Hillillä voi kokea luonnon ja häkellyttävän vehreän maiseman lisäksi (siitä huolimatta että lehtipuut olivat vielä varhaiskeväässä!) myös historian siipien havinaa. Opastaulun mukaan Crickley Hillin kukkulalta on löytynyt jäänteitä vanhasta asutuksesta - vaatimattomasti jopa 4,500 vuotta vanhasta sellaisesta. Kukkulan kaivauksissa on löydetty merkkejä esimerkiksi kivi- ja rautakautisesta sekä Rooman vallan jälkeisen ajan asutuksesta sekä kivikautisesta palvontapaikasta.  Käytännössä ne jäänteet ovat ruohon peittämien kumpujen alla, kuten muillakin kukkuloilla.



Laskeuduin Crickley Hilliltä metsän suojissa vilkkaalle tielle, The Air Balloon -pubin risteykseen. Pubi oli tietenkin kiinni, olihan vasta aamupäivä, joten en voinut houkuttautua sen tarjoomisista. Cotswold Way risteää risteyksen lähellä The Gloucestershire Way -reitin kanssa, joka on 154 kilometriä pitkä ja kulkee liki koko kreivikunnan halki.

Kapusin seuraavalle mäelle, missä Cotswold Way kulki aivan Birdlipin kylän vierestä, mutta päätin luottaa siihen, että teekupponen heltiäisi Cooper's Hillin tuntumasta. Sinne oli vielä muutama kilometri matkaa, mutta ihanasti metsän suojassa, minne autojen ääni ei juurikaan kantautunut.


Birdlipin jälkeen astelin Witcombe Woodin laitaa ja pysähdyin tutkimaan tarkemmin reittiviittaa, jossa oli paitsi Cotswold Wayn tunnus, myös Gustav Holst Way -reitin rinkulamerkki. Polun vieressä piti juuri huilitaukoa ylämäkeen astellut mies, joka kysyi, tarvitsenko apua. Kun kerroin, että ihmettelin, kuka tämä Gustav Holst oikein on, hän kertoi säveltäjästä, jonka kuuluisin teos on The Planets. Minulla ei ollut säveltäjästä eikä teoksesta mitään havaintoa - aina siis oppii!

Holst syntyi läheisessä Cheltenhamissa ja noin 55 kilometriä pitkän Gustav Holst Way -patikointireitin varrella on hänen elämäänsä liittyviä paikkoja Cranhamin ja Wyck Rissingtonin välillä. Siinä keskustellessamme paikalle saapuivat vaeltajakolmikon kaksi muuta jäsentä; veljestrion kovakuntoisin jäsen sai yleensä pisimmät lepotauot, kun ehti aina ensimmäisenä mäkien päälle. Yksi heistä yritti hyräillä minulle korvamadoksi taivaankappalemusiikin rytmiä, mutta eipä onnistunut...


Ihana vihreä hiljaisuus vallitsi metsässä, joka vaihtui kohta Buckholt Woodiksi. Karhunlaukan lehdet peittivät maata keväänvihreänä mattona ja nappasin taas yhden villin valkosipulin lehden mutustettavaksi.



Metsäautotien levyisen väylän varrella kukkivat myös sinikellot, olinhan hyvin vanhan metsän keskellä, jossa kasvaa muun muassa pyökkiä. Ihmettelin valtavan paksua tuijaa, jonka rungosta puski uusia lehviä ja mietin, mikä onkaan tuo jännärunkoinen puu, jonka kaarna on niin sileä, mutta poimuuntunut. Olisi pitänyt älytä käydä puun juurella katsomassa, millaisia lehtiä yläilmoista on tipahdellut maahan.


Ohitin metsätöissä olleet miehet, jotka olivat pakkaamassa tavaroitaan traktorin peräkärryyn, sitten vastaan tuli parin kävelijän ryhmä. Kun olin taas ylhäisessä yksinäisyydessäni, kuulin rapinaa, joka oli selvästi eläimen aikaansaannosta. Fasaaneja? Vai olisikohan peräti kauriita? Kyllä! Näin ensin rinteessä puiden takana yhden, sitten toisen, kolmannen ja neljännen. Ja olihan siellä polun toisella puolella myös fasaani.


Polku polveili auringon alla, mutta suurelta osin puiden suojassa. Sinikellot oikein hehkuivat polun varressa, kun valonsäteet pääsivät aukealla kukkasiin kiinni. Minun silmäni harhailivat kukkasista myös karttaan. Jokohan kohta olisi teekupposen aika?

Karttaan merkitty kahvilan symboli oli yhä lähempänä, joten mietin enää sitä, mitä tilaisin teen seuraksi. Niinpä pettymykseni oli suuri, kun The Havenin portin pielessä oli murheellinen teksti: Tea Garden Closed. Sorry. Eiiiiii! Ylämäkiaskeleeni hidastuivat ja teekupillisen kaipuu sen kun kasvoi. Vaan ei auttanut, ilman oli mentävä. Kun saavutin Cooper's Hillin näköalapaikan, otin istuinalustan repusta ja istahdin alas syömään eväsleipäni. Ja taatelipatukan. Ja toisen taatelipatukan. Tokihan niillä jaksaa, mutta aivoni olivat jo ehtineet totuttautua lounasajan teetaukoon...

Rekisteröin kartalta vähän matkan päässä reitin varrella sijaitsevan pubin, joten hätä ei olisi tämän näköinen. Jospa poikkeaisin siellä! Vaan kun olin astellut Kites Hillin maisemiin, tajusin, että minun olisi pitänyt koukata polulta tien varteen - pubin pihaan ei ollut oikopolkua Cotswold Waylta. Päh. Olkoon! Painswickiin ei ollut enää pitkä matka, vain muutama kilometri. Osa tästä taipaleesta kulki golfkentän halki - Danger - Please be aware you are entering a golf course - Painswick Golf Club accept no liability for injury or damage - mutta eipä siellä hätää ollut. Ihailtavan hyvin ne isot koirat, joita pari golffaajaa piti matkassaan, pysyivät omistajiensa lähitienoilla, vaikka hauvat olivatkin vapaina.


Kun olin enää reilun puolen kilometrin päässä päämäärästäni Painswickistä, tuli eteen mitä tervetullein kyltti: Rococo Gardens -puutarhan mainos, jossa luki isolla Walkers welcome. Ja kahvila. Muuta en enää tarvinnutkaan, suunta sinne! Kahvilan tee ja taivaallinen juustoskonssi virkistivät minua niin paljon, että lunastin vielä piletin itse puutarhaan, hienon sään kunniaksi.

Rococo Gardens -puutarhassa pääsee todella tutustumaan vain puutarha-alueeseen, sillä tilan päärakennus jää aitojen taakse. Tarkkaan rajatun kukka- ja keittiöpuutarhan lisäksi puutarhapuistossa on muun muassa hieno villi puutarha, Wendy House -leikkimökki lapsille, Pigeon House kyyhkysille ja veistoksia.


Kuljeskelin puiston käytävillä ja luontopolulla, kävin Eagle House-huvimajassa selaamassa lahjoituskirjoja (myyntituotto hyväntekeväisyyteen), kapusin Kyyhkystalon yläkertaan hurjan kapeita portaita, bongailin veistoksia, ihastelin komeita tulppaaneita ja muita kevätkukkijoita.


Kaikkein hämmästyttävin veistos oli Denius Parsonin käsistä syntynyt teos, puunrungon päähän muotoiltu satulinna torneineen. Parson asuu Cotswoldsin alueella.



Puutarhan laidoilla kukkivat sinikellot ja vanhojen puiden katveesta saattoi katsella aidan takana oleville niityille. Mikä hieno päivä, mikä hieno lopetus kävelypäivälle päästä kuljeskelemaan täällä...


En malttanut kuitenkaan lähteä pois käväisemättä vielä labyrintissa. Labyrintissa oli muutama vaihtoehto, joten saatoin valita, kokeillako helppoa vai vaikeampaa reittiä keskelle pääsemiseksi. Valitsin laiskuuttani sen helpoimman, niin ei tulisi ainakaan eksyttyä, sillä puutarhalla ei olisi ollut enää pitkään auki... Sain reittiä hakiessani seurakseni yksinäisen kissan, joka pyrki koko ajan lähemmäs. Kun katti pysähtyi ja oikaisi itsensä aurinkoon, huomasin ensin sen oudon laikukkaan turkin - isoja laikkuja vailla karvoitusta - ja vasta sitten tajusin, että kissalla oli jäljellä enää kolme jalkaa. En ollut huomannut toisen etujalan puuttumista lainkaan katin pyöriessä ympärilläni, niin sulavasti se liikkui. Urhea tapaus.


Rokokoopuutarha jäi taakse ja laskeuduin loppumatkan Painswickiin, jonka rakennukset ovat pitkälti paikallisesta kivestä rakennettuja ja kadut hyvin kapeita. Autoilijat pystyivät ajamaan kapoisia pääkatuja paikoin vain vuorotellen; liikennevalot sääntelivät sitä, kummasta suunnasta sai ajaa kadun pätkän milloinkin. Ennen majoittumistani kävin vielä tutkimassa paikkakunnan kirkon puutarha-kirkkomaata.

Painswickin kirkon ympärillä kasvaa nimittäin peräti 99 marjakuusta. Tai ainakin pitäisi kasvaa tasan 99 marjakuusta, sillä paikallisen uskomuksen mukaan sadas puu ei selviäisi, koska piru repisi sen pois maasta. No minähän lähdin tietysti laskemaan puita... Kunnes hoksasin, että kirkkoa ympäröivät marjakuuset oli fiksusti numeroitu. Kirkon pohjoispuolelta löytyi puu numero 99 ja... myös sadas puu! Se tosin ei ole numeroitu, mutta sadas puu yhtä kaikki. Tämän marjakuusen juurella olevassa kyltissä luki Baptism tree. Kastepuu. Huijausta koko perimätieto! Lisäksi kadun varrella oli useita numeroimattomia marjakuusia, joten taika ei pidä, ainakaan enää... Kirkon monimuotoinen marjakuusiarmeija on istutettu 1600-luvulla, tuoreinta tulokasta lukuun ottamatta. Uskomusta uhmanneesta kastepuusta on kiittäminen vuonna 2000 seurakunnan saamaa marjakuusilahjoitusta, josta ei tohdittu kieltäytyä :)

Marjakuusiarvoituksen selvitettyäni löysin kaupungin kartasta majapaikkani Tibbiwell Lodgen sijainnin. Ihanaa, vain muutama askel alamäkeen, eikä mitään neljän kilometrin retkeä reitiltä sivuun...

Kävelypäivä: 11.4.2017

Kommentit

  1. Vaikuttaa täydelliseltä kävelypaikalta. Kevään vihreyttä, kukkia ja mahdollisuus poiketa matkan varrella mielenkiintoisia nähtävyyksiä katsomaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit