Cotswold Way: Dursley - Hawkesbury Upton


Dursleyn mukavasta majatalosta lähtiessäni oli sää hieman edellispäivää viileämpi, niinpä lähdin matkaan pitkähihaisessa ja fleecepusakka päällä. Laskeuduin muutaman kymmenen metriä alemmalle kujalle ja olin taas Cotswold Wayn reitillä. Ja niin luulin olevani vielä vähän ajan päästä, vaikka en reittiviittaa enää nähnytkään. Kun pysähdyin varmistamaan kartasta, että olenhan edelleen reitillä, havahduin huutoon. Viereisestä talosta huusi ja viittoi vanhempi rouva, että älä mene tuonne, se on umpikuja, vaan mene tuonne, sieltä pääsee metsään.

Ei olisi pitänyt uskoa hyvää tarkoittavaa rouvaa, vaan omaa karttaa - olin näet tullut hitusen oikean risteyksen ohi. Rouvan neuvoa noudattamalla pääsin kyllä public footpathille, mutta se ei suinkaan ollut Cotswold Wayn reittiä, vaan reittiviivasta loitommalle, Hermitage Woodsiin johtavaa polkua. Huomasin erheeni pian, mutta palaaminen jyrkkää mäkeä alas ei huvittanut. Siitä hyvästä sain päivän alkajaisiksi parin kilometrin ylimääräisen lenkin, kiitoksena epätarkasta kartanluvustani. Vaan ei se mitään.


Pian olin Hollow Comben golfkentän laidassa ja lähdin kiertämään sen ympäri. Tuntui kyllä huvittavalta... No, olisihan siitä voinut oikaistakin ja jättää golfkentän kiertämättä (karttaan oli piirretty myös oikaiseva reittiviiva), mutta halusin nyt pysytellä tismalleen reitillä. Polku poikkesi toisinaan metsän puolelle ja karhunlaukkarykelmien pariin,  palasi sitten takaisin nurmimaisemiin. Kanat kotkottivat aidan takana. Bantam Hens, luki mainoskyltissä, mutta en tarvinnut tuoreita kananmunia. Maisemien katselussa oli ravintoa kylliksi.


Tämä kivinen maisemankatselukatos on rakennettu Sir Stanley William Tubbsin muistoksi, joka muistolaatan mukaan antoi paitsi paikan Stinchcombe Hillin golfklubille, myös lahjoitti maan Stinchcombe Hillillä yleisön käyttöön ikuisiksi ajoiksi. Aikamoisen hieno lahja tässä yksityisomistuksen luvatussa maassa.


Jatkoin matkaa maisemapolkuja pitkin kohti etelää. Rinteiltä näki taas ihanan kauas, niin länteen Severn Bridgelle kuin etelään Tyndale Monumentille.

Polun varressa seisoi puupenkki, jonka kylkeen oli kaiverrettu polkupyörän kuva ja teksti Nick's bench. Muistopenkki oli omistettu edesmenneelle perheenisälle, joka oli ollut innokas pyöräilijä. Nämä muistopenkit ovat kaunis ajatus; niitä voivat käyttää paitsi läheistään muistelevat, myös muut kulkijat lepoa kaivatessaan.


Onkohan tuo Stancombe Park? Reittikartan tarkkuus ei ollut yhtä hyvä kuin OS-kartan olisi ollut, joten arvaamiseksi meni. Fiiniltä paikalta näytti joka tapauksessa.



Laskeuduin loivasti alas niittyjen keskelle ja ohitin muutaman kävelijän ryhmän. North Nibleyssä olisi voinut teoriassa poiketa jopa pubiin tauolle, mutta pubit eivät ole vielä aamusella auki. Niinpä oli jatkettava matkaa. Ylöspäin. Se olikin ihan kivan reipas nousu!

Kapusin ylös torniin, jonne on vapaa pääsy; lahjoitukset toki suotavia.

Tyndale Monument näkyy tosi kauas. Stinchcombessa syntynyt William Tyndale (1497-1536) valmistui Oxfordista vuonna 1512 ja työskennellessään sen jälkeen Sodburyn kartanossa Tyndale kuuli Martin Lutherin opeista ja vaikuttui niistä. Tyndale matkusti myöhemmin Wittenbergiin, tapasi Lutherin ja käänsi sen jälkeen Uuden Testamentin englanniksi. Ei kuulosta pahalta, vai mitä?


Moinen teko, Raamatun saattaminen luettavaksi ihan kansan kielellä, oli kuitenkin eräiden piirien mielestä niin kammottava rikos, että siitä täytyy rangaista ankarimman kautta. Kappaleita Tyndalen tekemästä Uuden Testamentin käännöksestä salakuljetettiin katoliseen Englantiin vuonna 1525, mutta Tyndale leimattiin harhaoppiseksi ja hän joutui piiloutumaan, voidakseen jatkaa Raamatun käännöstyötään.

Englannin kirkon reformaatio alkoi vuonna 1535, kun Henrik VIII irtautui katolisesta kirkosta ja Tyndale luuli jo, että hän voisi jatkaa käännöstyötään avoimesti. William Tyndale muutti Antwerpeniin, mutta hänen jäljilleen päässyt petturi ilmiantoi Tyndalen, joka vangittiin harhaoppisena. Yli viidensadan päivän vankeuden jälkeen Tyndale tuomittiin harhaoppisuudesta ja maanpetturuudesta kuolemaan. Kerrotaan, että juuri ennen kuin hänet kuristettiin kuoliaaksi ja poltettiin, Tyndale lausui "Herra, avaa Englannin kuninkaan silmät". Vain kolme vuotta myöhemmin Henry VIII julkaisutti raamatunkäännöksen, joka pohjautui Tyndalen työhön.


Kun luin tarinan, ihmettelin jälleen kerran, miten huonosti katoliset olivat lukeneet ja ymmärtäneet latinankielisen versionsa Uudesta Testamentista. Vihaako siinä muka julistettiin? Ja miten ihmeessä latinankielinen versio muka oli oikeampi kuin englanninkielinen käännös? Alkukielihän oli heprea, joten miksei siitä olisi saanut tehdä käännöstä kuin kreikaksi ja latinaksi?

Kun katselin tornista avautuvia maisemia, sai Tyndalen monumentti ajattelemaan sitä, miten paljon uskontoa on käytetty ja käytetään maallisen vallan välineenä tai "oikeuttamassa" tekoja, joille kyseisen uskonnon pyhät kirjat tai vastaavat eivät oikeasti tarjoa pohjaa.

Seuraavat maisemankatselijat kapusivat ylös kapeita kierreportaita. Kun reitti kuulosti selvältä, laskeuduin alas ja lähdin jatkamaan matkaa. Koiranulkoiluttajamies huomautti hänet ohittaessani, että onpa sinulla iso reppu! Olin aivan pöyristynyt. Alle 8-kiloinen reppuniko iso? Oli pakko tokaista takaisin, että hassu juttu, minusta reppuni on pieni.


Tämä kumma, aidattu minimetsikkö jökötti näköalapaikalla. Oliko kyseessä pieni hautuumaa? Muistomerkki? Muistomerkki, tavallaan. Paikalle oli istutettu vuonna 1815 puita juhlistamaan Waterloon taistelun voittoa. Puuparat viihtyivät kuitenkin tässä kehnosti, joten ne kaadettiin Krimin sodan päättymisen aikaan ja poltettiin kokossa. Vuonna 1887 samalle paikalle rakennettiin aita ja istutettiin jälleen puita, tällä kertaa juhlistamaan kuningatar Victorian viittäkymmentä vuotta hallitsijana. Sittemmin aidan taa on istutettu myös uusia puita.

Laskeuduin mäeltä alas kaupunkiin.


Wotton-under-Edge ei ollut ihan puolivälissä päivän kävelyurakkaa (21 km), mutta se oli täydellinen paikka teetauolle. Siis lounaalle, joka tapauksessani oli jälleen kerran kannullinen teetä ja toasted teacake. Paikan valintaakaan ei tarvinnut kauaa pähkiä, kun äkkäsin - vielä mukavasti tismalleen CW-reitin varresta - Laulavan Teekannun! Kun ostin vielä evääksi hot cross bun -pullan, pakkasi iloinen tarjoilija mukaan myös hilloa. Vasta kun olin kävellyt jo lähes Wotton-under-Edgen laidalle, tajusin, että en ollut huomannut turisti-infon kylttiä. Vain sieltä saisi leiman Cotswold Way -passiin. Kääntyäkö takaisin turistitoimistoa etsimään? Äh, anti olla. Ei sillä passilla ja talsimistodistuksella niin väliä.


Wotton-under-Edgestä lähtiessään reitti käväisi kirkon pihalla, seurasi asvalttitietä ja pujahti sitten  virtaavan veden ääreen. Holywell Leazessa oli ollut aikanaan muun muassa vesimylly, värjäämö ja viljamylly - ja siellä oli valmistettu jopa paperia. Kun nyt kävelin Holywellistä pois matalan uoman laitaa, tuntui ihmeelliseltä, että vesivoimaa oli näillä main onnistuttu käyttämään niinkin hyvin. Oliko jossain piilossa joku isompikin virta? Sellaista ei näkynyt ainakaan kartassani.


Kävelin kukkulan laen niityllä, jonka laidalle oli hylätty traktorin peräkärry sen verran kauan sitten, että se oli jo köynnösten peittämä. Kun lähdin tassuttelemaan rinnettä loivasti eteenpäin, siinti edessäni siinti houkutteleva nurmipolku. Vaikka olisikin ollut mukava käydä moikkaamassa lehmälaumaa alempana, oli käännyttävä vasemmalle. Olikohan Cotswold Wayn reitti joskus mennyt tästä alas? Pari päivää aiemmin tapaamani kulkijan mukaan reittiin on aikojen saatossa tullut useita muutoksia; hän vertasi aika ajoin omaa, vanhaa versiotaan kartasta ystävänsä uuteen painokseen.

Varmuudeksi joku oli kiinnittänyt valkoisen, ison Cotswold Way -paperilapun puiseen reittiviittaan. Ehkä tässä todella oli hämmennystä herättänyt kohta.

Kun olin noussut karhunlaukan reunustamia rinnerappusia ylös Wortley Hillille, kohtasin ensimmäisen kerran ihan kunnon metsätöiden jälkiä. Reitti seurasi jonkin matkaa pientä hiekkatietä, jonka ylärinteestä oli kaadettu kohtalaiselta alalta kaikki puut. Seuraavassa kuusikossa oli puolestaan tehty vain harvennusta.



Talousmetsän jälkeen astuin jälleen satumetsäosastolle: ohitettuani päiväkävelyllä olleen perheen polku muuttui holloway-tyyppiseksi, lehväkaton suojaamaksi uomaksi, jossa eritoten muratti viihtyi. Niin viihdyin minäkin. Tämä oli todellista viherhoitoa!

Sitten maisema avartui jälleen avaraksi ruohotaipaleeksi, joka toi minut Alderleyn kylään. Kiepaisin kirkon vieritse hetkeksi asvaltille, kunnes pääsin jälleen viehättävälle maatilan pikkutielle, joka johti lehmien laitumen laitaan. Ammut tulivat yhä lähemmäs minua pällistelemään, mutta pientä rajaa... Välissämme oli tällä kertaa rautalanka-aita.



Kilcott Millin ja Lower Kilcottin välillä reitti kulkee pikkutietä pitkin, jolta sai vaihteeksi katsella maaseudun rauhassa asuvien kotipihoihin. Taloja tien varressa oli ehkä kymmenkunta, joten paikka on aikamoinen herrankukkaro. Ratsupolutkin lähtevät ihan kotinurkilta. Ja tältä samaiselta tienpätkältä voinut vähän aiemmin kääntyä Monarch's Way -nimiselle pitkän matkan vaellusreitille (615 mailia). Pakomatkalle lähtenyt kuningas Kaarle II kulki kyseistä reittiä kärsittyään tappion Worcesterin taistelussa. Tämä seutu on merkittyjen polkujen aarreaitta!


Vastaani ylämäessä kävellyt pariskunta oli hieman apean näköinen, eikä se johtunut vain siitä, että polku oli piakoin poikkeuksellisen kivinen (ja ne kivet olivat ihan kunnon kivenmurikoita, eivätkä mitään sepelin kokoista mursketta). Naisen jäljessä astellut mies ontui, liekö syynä ollut rakko jalassa vaiko pahempi vaiva, mutta ajattelin mielessäni, että toivottavasti heillä ei ole pitkä matka majapaikkaan. Ja että toivottavasti jalkavaiva on ohimenevää laatua, mikäli pariskunta oli aikeissa kävellä Cotswold Wayta pidemmän matkaa. Reppujen koko viittasi siihen, että he olivat tosimielessä liikkeellä.


Metsätaipaleen jälkeen saavuin peltoaukealle, jossa hassun näköinen torni pomppasi maisemasta esiin. Jälleen uusi hassutus, "folly", kuten vastaan tullut kävelijä lausui. Tuumasimme yhdessä, että eipä sellaisia enää pahemmin rakenneta. Somerset Monument sijaitsee yksityisalueella, eikä aidan toiselle puolelle ollut asiaa. Lisätietoja monumentista ei näin ollen paikan päältä herunut, saati että torniin olisi päässyt kapuamaan. Ei siis toista näkötornikäyntiä tälle päivälle!


Somerset-monumentista viis, sillä olin enää vain pienen matkan päässä majapaikastani, Hawkesbury Uptonin kylän laidalla sijaitsevasta Coombe Farmin B&B:stä. Majoituin viehättävän vanhan maalaistalon sivurakennukseen ja oli ihanaa tietää, että iltaruokaa heruisi kylältä alle kilometrin päästä - ja tarjolla oli peräti kaksi vaihtoehtoista ruokapaikkaa. Kaunis päivä pilvistyi iltaa kohden sen verran, että iltapalalta palatessani taivaalta tipahti peräti muutama pikkuruinen vesipisara, mutta siihen se sitten jäikin. Ei oikeaa sadetta tänäänkään :)

Kommentit

  1. Hello! Melkein jo luulin, että joutuisit taivaltamaan oikeassa englantilaisessa säässä, mutta jotenkin oudosti siellä ei näytä koskaan satavan.
    Uskonto on omituinen asia: periaatteessa se on täynnä armoa ja suvaitsevaisuutta, käytännössä jotain ihan muuta.
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan käsittämättömän hyvä tuuri olikin minulla sään suhteen, kun ei tarvinnut sateessa talsia!
      En ollut tiennyt Tyndalen tarinaa, joten kyllä se pysäytti oikeasti, kun luin, miten harhaoppista oli kääntää yksi kirja englanniksi. Siitäkin huolimatta, että tismalleen samoista asioista saarnattiin kirkossa kansalle, jonka haluttiin tunnustavan uskoa, josta kyseisessä kirjassa kerrotaan. Niin kauan kuin Raamattua ei voinut lukea omalla kielellä, kirkonmiehilläkin oli enemmän valtaa. Kuten sanoit, voi uskonnon perimmäinen sanoma olla vaikka kuinka suvaitseva. Silti uskomattoman moni on aikojen saatossa käyttänyt valitsemaansa uskontoa savuverhona (myös) maallisen vallan käytölle.

      Poista
  2. Niin kaunista vihreää maisemaa. Tiinan tavoin ihmettelin minäkin missä on tyypillinen englantilainen sää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain ihmeen syystä tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun sitä "tyypillistä" säätä ei vain osunut kohdalle! Englannissa ei sada ihan niin usein tai paljon, kuin luullaan. Ja toki sielläkin on seutuja, joilla sataa enemmän tai useammin, mutta näinkin hyvin voi siis käydä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit