South West Coast Path 53: Worth Matravers - South Haven Point


South West Coast Pathin viimeinen päivä! Olin yöpynyt Swanagessa, joten päivä alkoi bussimatkalla Langton Matraversin kylään, josta kävelin aluksi puolitoista mailia Worth Matraversiin ja sieltä toiset puolitoista mailia meren rantaan. Sopiva alkulämmittely.


Edessäni rantaa kohti tallusteli kaksi Bank Holiday-vapaapäivästä nauttivaa herraa, jotka olivat menossa kiipeilemään, varustuksesta päätellen. Lierihatun perusteella en olisi ihan arvannut! Palasin takaisin viralliselle reitille Winspitin kohdalla.

Tiesin että olin jättänyt haastavimman maaston jo taakse. Ihan koko reitiltä. Seurasin pääasiassa South West Coast Path Associationin reittioppaan reittioppaan ehdottamia päivämatkoja, mutta tällä kertaa olin keventänyt viimeistä päivää kävelemällä edellisenä päivänä muutaman kilometrin ylimääräistä, sattumoisin ne tiukimmat mäet. Lisäksi sain kävellä aamupäivän pienellä, kevyellä repulla, sillä rinkka odotti Swanagessa, jonka ohi olin kävelemässä iltapäivällä. Miksi turhaan raahata painavaa kantamusta koko päivää!


Ensimmäisen pikku nousun jälkeen  oli edessä ihanan helppoa maastoa ja leppoisaa merimaisemaa. Välillä oli syytä kuikuilla taaksepäin, sillä osan kalliojyrkänteistä näki kunnolla vain toisesta suunnasta. Tähänkin rannikko-osioon mahtui entisiä louhoksia, jotka nyt tarjosivat muun muassa kiipeilijöille houkuttelevaa maastoa. Kävelijöitä oli liikkeellä varsin paljon.


Erikoisella kalliotasanteelta, Dancing Ledgellä piipahdin minäkin hämmästelemässä. Näinköhän siellä on oikeasti tanssahdeltu, vai onko tasanne vain näyttänyt tanssilavaksi sopivalta? Kalliotasanteen takaseinällä olevien luolien suuaukot oli ristikoilla peitetty, mitähän siellä lienee? Edelliseltä alempana olleelta ulkonemalta oli juuri noussut iso porukka kantaen yöpymiskamojaan ihan tavallisissa kasseissa (selvästi eivät reppuihmisiä), mikä vähän huvitti. Hyvää roudausta vaan. Oli mahtanut olla jännittävää nukkua luolassa tai vanhan tykin vieressä lähellä meren aaltoja...


Kävelin vielä jonkin muutaman kilometrin itään ennen kuin ranta lähti kaartumaan koilliseen kohti Durlston Headia. Anvil Pointin valkoisen majakan jälkeen astelin Tilly Whimin luolien yläpuolista kävelytietä ja huomasin olevani päiväturistien keskellä. Alueella oli alkujaan ollut kivilouhos, mutta 1800-luvun loppupuolella Durlstonin tilan omistaja teki hylätystä louhoksesta turistinähtävyyden. Luoliin ei enää pääse, mutta luontohavaintoja voi tehdä sitäkin paremmin; täältä voi hyvällä onnella havaita lintujen ohella myös delfiinejä.


Katso ympärillesi ja lue mahtavan luonnon avointa kirjaa!


Durlston Headissa jättimäinen kivipallo eli The Globe -veistos teki vaikutuksen. Aika järeä karttapallo! Viereisistä seinämistä saattoi lukea sekä Raamatusta poimittuja että muita luontoon liittyviä ajatelmia, kuten Let nature be your teacher (Wordsworth) ja Accuse not nature! She hath done her part: Do thou part thine! (Milton).

Nousin kivisen karttapallon ja eri ilmansuuntiin osoittavien kivipenkkien vierestä rappusia ylös Durlstonin linnaan, jonka vieritse myös South West Coast Path jatkui. Mieleni teki teetä ja ajattelin käväistä linnan kahvila-ravintolassa palasella, mutta siellä oli niin kiireisen tuntuista, että päätin pärjätä ilman. Häly ei jotenkin tähän päivään sopinut ja Swanage oli jo hyvin lähellä.



Durlston Castle on nykyään yleisölle avoin muutenkin kuin kahvilan osalta. Linnassa on näyttelyalue, jossa voi tutustua Jurassic Coastiin. Pihalla pääsee ihmettelemään luonnonhistorian merkkipylväitä kivilaattatarinoiden avulla. 600 miljoonaa vuotta, 400 miljoonaa vuotta... Esimerkiksi missä vaiheessa korallit ilmestyivät, hyönteiset ryömivät, nisäkkäät kehittyivät.

Geologi Charles Lyellin runossa visioitiin, mitä voisi vielä tapahtua (lyhyt ote)
Then might those 
animals return 
of which the 
memorials 
are preserved
in the ancient rocks

Kukapa tietää.


Siirryin pienen linnan pihalta lehtevään metsään ja kävelin puiston poikki kohti Swanagea. Karhunlaukka kukki ja tuoksui. Jonkun pudottama puinen kävelykeppi oli nostettu oksan hankaan odottamaan oikeaa omistajaansa. Puiden katveessa lähellä polkua oli muutamia kivipenkkejä lepohetkeä varten ja istahdin hetkeksi Shakespearelle omistetulle penkille. Ainakin Sir Walter Scott oli saanut oman penkkimuistomerkkinsä, kenties jonkun muullekin merkittävälle kirjailijalle oli metsässä omistettu omansa.

Kun ensimmäinen katu Swanagen puolella tuli vastaan,  jatkoin matkaa vain SWCP-tarrojen ohjaamana ja onneton satuin näkemään yhden vanhan lätkän, joka ohjasi kääntymään alas oikealle kaartuviin kivirappusiin. Siitä metsiköstä ei kyllä löytynyt kulkukelpoista jatkoa, jos sellainen lie joskus ollut... Niinpä kapusin kohta takaisin ja jatkoin suoraan eteenpäin, mistä löytyi uudempia tarroja. Ehkä oli vain tehty uudelleenreititys.

Kävin kääntymässä Peveril Pointissa ja huomasin, että tuuli oli koventunut. Takki niskaan vai ei? Päätin pärjätä ilman.


Swanagen rantabulevardilla oli todella paljon väkeä, kiitos yleisen vapaapäivän. Teekupponen ihan pahimmassa humussa ei houkuttanut, joten koukkasin Jeremy Macheosaurus Rexin kohdalta kaupungin keskustaan etsimään rauhallista teekuppilaa, joka onneksi löytyi sivukujan sisäpihalta. Java Coffeessa oli tarjolla myös ihania juustoskonsseja...


Teetauon ja rinkan noudon jälkeen tallasin pohjoiseen rantabulevardia ja katuja pitkin ennen kuin pääsin viherpolulle. Hiekkarannalla sitkitteli tuulesta huolimatta jonkin verran väkeä jopa aurinkoa ottamassa (tuulensuojakehikoiden kera) tai muuten vaan värjöttelemässä lämpimissä vaatteissa. Pitihän vapaapäivästä nauttia rannalla!


Swanage alkoi vähitellen jäädä taakse ja Swanage Bay kaareutui kauniisti takanani. Nousin hikeä otsaltani pyyhkien Ballard Cliffille (117 m) ja istahdin alas katselemaan maisemia oikein kunnolla. Viimeinen kävelypäivä reitillä menossa, enää muutamia tunteja jäljellä.Tuntui jo haikealta.


Ballard Pointilta matka jatkui kohti Old Harrya ja Handfast Pointia hyvin tallattua polkua pitkin. Jo siitä näki, että paikka oli suosittu ja perille niemen kärkeen päästyäni selvisi, miksi. Vaaleat kalliot kohosivat merestä uskomattoman kauniina. Jokunen erillinen kalliopylväs nousi ylös suoraan merestä rantaviivan ulkopuolellakin. En uskaltanut astua ihan kalliojyrkänteen reunalle.


Täällä ei ollut louhittu, vaan kalliot olivat edelleen luonnon muovaamassa asussaan. En ollut osannut odottaa enää mitään tallaista eilisen ja toissapäivän maisemien jälkeen, joten Old Harry Rocks -kalliot todella yllättivät!  Ne olivatkin päivän maisemallisia kohokohtia.


Katsoin karttaa. Matkaa oli jäljellä enää muutama maili SWCP:n päätepisteeseen. Enää tuosta Studlandin kautta ja sitten hiekkarantaosuudelle... Hidastin loppumatkaa Fossil Fuelilla reitin varrelle osuneessa pubissa, mutta sitten oli lähdettävä loppusuoralle. Kävin kurkistamassa toisen maailmansodan aikaisesta tähystys/ampuma-asemakopista merelle ja ihmettelin rantamajojen vieressä olevia, dragon's teeth -nimellä kulkevia betonimollukoita. Panssariesteitä täkäläiseen malliin. Studlandia pidettiin saksalaisjoukkojen mahdollisena maihinnousupaikkana ja siellä harjoiteltiin Normandian maihinnousua varten, kuten monilla muillakin hiekkarannoilla Englannin rannikolla.


Siirryin hiekkarannalle kävelemään. Dyynit kohosivat hitusen ylemmäs vasemmalla puolellani, meren aallot liukuivat hiekkaan, vetäytyivät takaisin, palasivat ja kastelivat taas uusia hiekanmurusia, simpukankuoria ja pienen pieniä kiviä, joita välillä huuhtoutui rantaan.


Jätin jalanjälkiäni kuivan ja aaltojen kasteleman hiekan välimaastoon ja näin, kun vaelluskenkieni jättämät painaumat huuhtoutuivat pois pidemmille yltäneiden laineiden myötä. Jalanjälkeni myös muualla South West Coast Pathilla korvautuisivat toisilla.

Hiekkarannalla oli edellisenä päivänä ollut kuulemma paljon enemmän väkeä, kun sää oli ollut lämpimämpi ja vähemmän tuulinen. Nudistirannalla oli tähän aikaan jäljellä enää yksi naturisti. Rannan tästä osuudesta oli "varoittanut" useampikin tapaamani ihminen...


Vaan sitten se hetki koitti: maali näkyvissä! 630 mailia / 1014 kilometriä South West Coast Pathia takana! Kaksi aivan huippua kuukautta, joista jokainen päivä oli mahtava, kaikkine kokemuksineen. Tapasin upeita ihmisiä, sain kulkea mitä kauneimmissa maisemissa ja nauttia askelten vapaudesta kävellessäni huhti-toukokuussa Englannin pisimmän pitkän matkan polun Mineheadista South Haven Pointiin, Somersetista Devonin ja Cornwallin kautta Dorsetiin.

Aina kannattaa unelmoida. Ja toteuttaa unelmiaan. South West Coast Pathin käveleminen oli minulle iso unelma ja olen onnellinen siitä, että sain sen toteuttaa!

Tästä kaikki alkoi 1.4.2016...
Kävelypäivä 1: Minehead - Porlock Weir

Kommentit

  1. Hatunnoston arvoinen suoritus! Aivan upea reissu, kunnon täytyy olla kohdillaan, jotta pystyy suoriutumaan tuosta urakasta. Ihania maisemia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Mäkikuntoni ei ollut kummoinen alussa, mutta parani matkan edetessä. Periaatteeni oli, että tämä ei ole mikään kilpailu ja etenen tasan sen mukaan, mikä hyvältä tuntuu. Kroppa kesti, pää tuulettui ja jalkojen rakot paranivat aikanaan :)

      Poista
  2. Komea suoritus, onnea!
    t. jaana

    VastaaPoista
  3. Hip hip hurraa!! Onneksi olkoon turvallisesta perillepääsystä.
    t. Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Onnea unelman toteutumisesta! Täällä on seurattu mielenkiinnolla postauksia ja eletty hengessä mukana!
    Kohti uusia unelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on se ihana vaihe, että voi miettiä, mitä seuraavaksi...

      Poista
  5. Olisihan näitä päivityksiä seurannut pitemmästikin. Hieno reissu ! Jos taas ensi vuonna lähdet pitkälle patikalle, niin luetaan mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirta! Katsotaan, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Hienoja reittejähän on maailma täynnä, Suomi mukaan lukien!

      Poista
  6. Mahtava reissu sulla ! Mukava oli seurata sitä.

    VastaaPoista
  7. Olen lukenut aivan henkeä pidellen tätä kertomusta, hieno suoritus, hieno matka!

    VastaaPoista
  8. Upea suoritus. Tuossa kiven tekstissä on olennainen. Olet matkasi aikana lukenut luonnon avointa kirjaa ja välittänyt kokemasi lukijoillekin. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnon avoimessa kirjassa riittää onneksi uutta ihanaa tutkittavaa ja koettavaa. Tuon reissun muistot tulevat elämään kanssani kauan :)

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Hei (tapahtui virhelyönti edelisessä kommentissa)
    Olen ilolla lukenut blogiasi SWCP-osuudelta. Itsekin olen hurahtanut samaan polkuun ja kamerastani löytyy lähes samoja kuvia. Olosuhteiden pakosta olen päättänyt suorittaa ja nauttia polusta pätkissä. Olen tehnyt kolme viiden päivän vaellusta eri vuosina. Samoihin aikoihin kun olit kunnioitettavasti päässyt polun loppuun olin itse Falmouth-Polperron vaelluksella. Suunnittelen nyt mahdollisesti jopa kahden viikon reissua tulevana keväänä. Vinkkejä mahdollisesta alueesta olen etsinyt mm blogistasi. Jos kiinnostaa voit tutustua polkujasielu.wordpress.com-blogiini, joka ei tosin vielä ole ihan valmis.
    Mukavia tulevia vaelluselämyksiä sinulle t. jannike

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla Jannike! Kävinkin jo kurkkaamassa blogiasi :) Kaipaan itse tuonne takaisin liki päivittäin. Tuolta polulta saa mahtavasti muisteltavaa talvi-iltojenkin iloksi. Toivottavasti parin viikon reissu keväällä onnistuu!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit