Siirry pääsisältöön

South West Coast Path 44: Exmouth - Sidmouth


Exmouthin majapaikastani The Beaconin vanhasta hotellirakennuksesta oli mukavan lyhyt matka takaisin rantabulevardille, josta 21 kilometrin taival kohti Sidmouthia alkoi. Reittiluokitus alkumatkalle oli moderate (ihanaa!) ja Budleigh Saltertonin jälkeen moderate—strenuous. Okei, jonkin verran jyrkempääkin tepsuttelua tiedossa. Näinköhän tulee taas niitä inhoamiani rappusia?

Alku oli kuitenkin lupaava. Mikäs oli kävellessä pitkin merenrantaa, asvaltoidulla kävelytiellä, jonka oikealla puolella aallot loiskivat pikkukivien tai hiekan peittämään rantaan. Monia muitakin kävelijöitä oli liikkeellä, sekä koirien kanssa että ilman. Maer Rocksin kohdalla reitti käväisi kallioiden suojassa, mutta sitten ranta tuli taas esiin.



Tasamaataipaleen päässä odotti kapuaminen ylämäkeen, mutta ennen kapuamista sain tervetulotoivotukset Jurassic Coastiksi nimetylle rannikkoalueen opastauluilta. Jurassic Coast on UNESCON maailmanperintökohde ja ensimmäinen Englannin luontokohteista maailmanperintökohteiden listalla. Olin saapunut paikkaan, jossa kyltin mukaan voi tehdä 250 miljoonan vuoden aikamatkan, kun katsoo punaisia kallioita, jotka olivat aikanaan osa aavikkoa, dinosauruksiakin vanhempaa. Aikamatka alkakoon!

Polku kapusi siksakkina ylemmäs kohti Rodney Pointia. Villiorkideat kasvoivat runsaslukuisina niityllä, jonka viereen oli kiinnitetty varoituslappuja, että kukkaset saisivat olla rauhassa ja yhden koppakuoriaisenkin päälle astumisesta varoitettiin - bloody nosed beetle. Kiveen kiinnitettyä, kulunutta QR-koodia en ötökkätietojeni lisäämiseksi kokeillut, mutta kivessä ehdotettiin että kuoriaisen voi poimia käteen ja katsoa öttiäisen punaisen nesteen puolustusmekanismia. Mitä jos annetaan kuoriaisten olla ihan rauhassa!


Rodney Pointin huipulla oli terävä veistos, The Geoneedle, joka markkeeraa Jurassic Coastin alueen länsilaitaa ja samalla koko Jurassic Coastin vanhinta osaa. Geoneula on tehty Portlandin vaaleasta kivestä ja siihen on upotettu myös eri aikakausilta olevaa kiviainesta kuvaamaan alueen geologista historiaa. Aika vaikuttava törötin.


Ylhäältä High Land of Orcombesta näki ihanan kauas, myös niitä Jurassic Coastille tyypillisiä punaruskeita kallioita. Ihan erilaista kuin esimerkiksi Cornwallin pohjoisosassa! Katsoessani seuraavaa niemenkärkeä piti ottaa kartta esiin ja tarkistaa, missä kohdassa olin menossa.

Kun suuntasin silmäni sisämaan puolelle, huokasin - voi jestas mikä määrä loma-asutusta! Lomakoteja oli varmasti satoja. Niiden edessä Straight Pointin niemenkärjessä puolestaan on puolustusministeriön hallitsema ampuma-alue. Onpas mielenkiintoinen naapurusto… Laskeutuessani rinnettä alas punaiset liput laskettiin alas lipputangoista armeijan alueelta, joten paukkeesta ei ollut ohikulkeissani pelkoa.



Mutta edelleen, voi hyvänen aika noita lomatönöjä! Ei ihan erakkoelämästä viehättyneen suomalaisen unelmapaikka…

Kapusin seuraavan mäen ylös ja lomatrailerit unohtuivat, kun piti pyyhkiä hikeä otsalta. Olin sonnustautunut shortseihin ja lyhythihaiseen merinopaitaan, mutta silti tuli kuuma. Säätiedotus oli luvannut 15 astetta lämpöä ja pääasiassa poutaa, vaikka pilvinen sää antoikin epävakaisen ensivaikutelman. Minulla ei ollut pelkoa jäätymisestä, sillä ylämäet takaavat aina henkilökohtaisen lämmöntuotantoni lisääntymisen. Ihan liiankin kanssa.


Laskeuduin golfkentän vieritse Budleigh Saltertoniin toiveikkain mielin. Joku mukava paikka ja kupponen teetä sekä lounasleipä? Tänään ei onneksi ollut kiire lautalle, joten saatoin kävellä eilisen vastapainoksi ihan leppoisaan tahtiin ja pitää rauhassa taukoja. Edellisen päivän lautta-aikataulut olivat pakottaneet kävelemään riittävän rivakasti, joten teetauot olivat kutistuneet yhteen nopeaan kupposeen.


Kurvasin pikkukaupungin kaduille etsimään niin teehuonetta kuin turistitoimistoa, sillä nettiyhteyden heikkous oli tehnyt yhden tärkeän majoitusvarauksen tekemisen vaikeaksi. Pääni kääntyi kadun kulmassa, kun hillittömän tyylikäs vanha auto tuli oikealta. Siis noilla ajetaan vielä arkenakin eikä vain elokuvissa!

Rannikolta on lopetettu monia matkailuinfopisteitä kuntien ja kaupunkien säästötoimenpiteiden johdosta viimeisten yli kymmenen vuoden aikana, joten oli onnea, kun avoinna oleva turisti-info löytyi. Sitäkin pidetään yllä omarahoitteisesti, ilman kaupungin tukea. Kiittelin vuolaasti, kun majoitusongelma ratkesi ja suuntasin sitten viehättävään teehuoneeseen nauttimaan ruusukupeista haudutettua teetä. Ah! 


Budleigh Saltertonin katujen jäätyä taakse pysähdyin ensin siunailemaan kauniita rantakalliokukkasia, mutta onneksi tuli luettua myös infokyltti punaisen kallion edessä. Jännät muodot kallion kyljessä eivät olleetkaan jotain eri kivilajin suonia, vaan fossiileja: kasvien tai puiden juurakoita, jotka olivat fossiloituneet. Eipä tuota maallikko olisi osannut arvata. Tämä on yksi niitä harvoja paikkoja, jossa juurifossiileja pääsee helposti näkemään.


Budleigh Saltertonista matka jatkui aluksi mukavasti tasamaalla Otter-joen rantoja seuraten pienen sisämaakiekan verran, sillä tällä kertaa ei ollut tarjolla lauttamahdollisuutta, vaan oli käveltävä lintujensuojelualueen vartta lähimmälle sillalle muutaman kilometrin päähän ja sitten vastarantaa pitkin toinen mokoma. Peltotilkkujen hallitsemaa maisemaa riitti sisämaan puolella silmänkantamattomiin ja välillä näin pensaikon yli myös merimaisemaa oikealla puolellani.


Polku muuttui mäkisemmäksi ja Brandy Headin punakallioille noustessa mietin, olisiko korkeita nousuja oli vielä edessä ennen Sidmouthia. Tällainen 62 metriä ei ole paha, mutta tulossa olisi vielä ainakin yksi sadan metrin nousu. No, onhan sitten ennen Sidmouthia myös puhdasta alamäkeä.

Brandy Head oli saanut nimensä salakuljetusten valtakaudella, niin, mistäköhän... Siellä tuli vastaan yksi armeijan tähystyspömpeli, jolla oli oma roolinsa toisen maailmansodan aseiden kehittelyssä. Lyme Bayn alueelle pudotettiin valtava määrä pommeja pommitusharjoituksissa.


Ladram Bayssa oli tiedossa toinen valtava loma-asutuskeidas, mutta sen hyvä puoli oli kahvila-ravintolarakennus, johon myös kävelijät olivat tervetulleita, mikä mainittiin mainoksissa ihan erikseen. Kiva palata perinteiseen 2 x teetauko kävelypäivän aikana! Ja olihan se lämmittelyäkin ajatellen ihan kiva, sillä olin edelleen shortseissa ja lyhythihaisessa. Ihan sama, että joku vastaantulija piti hanskoja ja toppatakkia, vaikka kantoikin reppua. Parasta Ladram Bayssa olivat kuitenkin lahden kalliomuodostelmat, joita oli mahdollista laskeutua katsomaan merenpinnan tasolta uimarannaltakin, eikä vain ylhäältä kallioilta.

Sitten päivän viimeisiä nousuja kohti…Oikein tauotettuina ne menevät, vaikka jalkani osaavat heittäytyä hetkittäin lyijynraskaiksi, etenkin rappusosuuksia kohdatessaan. Yritän pitää katseen vain lähimmissä rappusaskelimissa tai olla katsomatta mäen päälle saakka, että kinttuihin asti ei lähtisi hälytyssignaalia ”liian” pitkästä jäljellä olevasta matkasta, mikä saa jalkaparkani heittäytymään hankaliksi. Parempi vaan, etteivät tiedä, minkä verran pitää vielä sinnitellä. Hätkähdin hetkeksi, kun kuulin peltojen kohdalla pari laukausta. Mitäs siellä on menossa? Onneksi paukuttelu pysähtyi siihen.


High Peakin kohdalla oli vastassa jonkin verran havupuita, mutta vielä enemmän niiden kantojen jämiä ja istutettuja kuusen tai männyn taimia. Tämä oli ensimmäinen metsätalousalue koko reitin varrella, sillä rannikkomaisemat ovat enimmäkseen pensaiston vallassa ja kunnon metsää tulee vastaan harvemmin.


Nousin Windgaten paikkeilla ylämäkeen rauhallista tahtia ja ohitin pari porukkaa partiopoikia, joiden ohjaajan kanssa olin vaihtanut pari sanaa aiemmin. Muutama partiolainen tuli vastaan vähän ajan päästä ja kysyi, oliko heikäläisiä näkynyt; kerroin että olivat ihan lähellä. Kun välillä sain kurkata merimaisemia, tuntui ihan kivalta että polkua ei ollut linjattu jyrkänteen reunalle!


Peak Hillin päällä oli polun vieressä hupaisia eläinlaattoja (muun muassa sammakko ja saukko), erinomaisesti retkireitille sopivaa ympäristötaidetta.


Laskeuduin lopulta niittyjen ja vehreiden lehtimetsien sekä pensasaitojen reunustaman polun kautta Sidmouthiin, päivän päätepisteeseen. Kaupungin laidalla vastaani tuli lisää partiolaisporukkaa, tällä kertaa tyttöjä, ja ilahduin kun näin että muillakin oli isompia kantamuksia, eikä vain minulla.

Meren puolella oli viitta mielenkiintoiseen puutarhaan, missä kuljeskelin vähän aikaa ihastelemassa kukkasia, kurkkaamassa Jacob’s Ladderia ja ihmettelemässä pitkää uimarantaa punaisine kallioineen.


Aikamoisen vaikuttava näky, vaikka nyt ei biitsikeli ollutkaan ja ranta oli autiona. Toisin on varmasti kesäkuumalla. Sitten oli edessä päivän tyypillinen ohjelmanumero: missä se yöpaikka olikaan? Olinko muistanut merkata muistikirjaani muuta sijaintitietovinkkejä kuin osoitteen? Välillä tuli piirrettyä karttakuvakin, että löytäisin perille ilmankin nettiyhteyttä tai kyselemistä. Onneksi puhelimessa oli tallessa webbisivu, josta näki B&B:n sijainnin… Alle kilometri, mahtavaa!

Kävelypäivä 45: Sidmouth - Seaton

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…