Siirry pääsisältöön

South West Coast Path 9: Westward Ho! - Clovelly

Rantaelämään - erityisesti surffaukseen - keskittyvä Westward Ho! tuntui nauttivan tuulesta, joka ei ollut paljoa edellisestä illasta laantunut. Oli siis pukeuduttava tuulenkestäviin varusteisiin. South West Coast Path oli vievä minut noin 18 kilometrin päähän Clovellyyn. Aamurutiinit eivät olleet minulla vielä täysin hanskassa: kun pakkasin pubin yläkerran huoneessa tavaroitani, unohdin täyttää vesipullon. Onneksi hoksasin sen hyvin pian lähdettyäni - ostaessani päivän eväsleipää - ja pystyin kipittämään takaisin korjaamaan asian.


Asvalttina alkaneen reitin varrella oli alussa beach huteja, rantamajoja, joissa voi viettää aikaa tuulensuojassa ja säilyttää rantalomatavaroita, merimaisemasta nauttien. Hieman erilainen konsepti kuin meikäläiset kesämökit; näin ollaan paljon toisia lähempänä ja sosiaalinen elämä on huomattavasti vilkkaampaa. Ainakin todennäköisesti! Yksityisyyttäkään ei sanottavammin taida olla, mutta kenties rantamajailijat eivät sitä kaipaakaan.



Edessä oli vaihteeksi jonkin matkaa suoraa taivalta, entisen rautatien pohjaa (Bideford - Westward Ho!), ennen kuin South West Coast Path erkani päällystetyltä reitiltä. Korkeuseroja oli luvassa yhteensä noin 800 metrin verran, jos opaskirjaani oli uskominen. Uutena seuralaisenani oli Westward Ho!’n rautakaupasta ostamani kävelysauva, noin 9 punnan investointi. Jospa se jeesaisi naista mäessä.


Suhtauduin jo tyynesti reittikuvauksen termiin strenuous, sillä olihan vastaavan tasoisista pätkistä jo kokemusta takana. Alkupuolella matkaa nousut ja laskut olivat miellyttävän loivia, mutta sitten maasto muuttui rankemmaksi ja otin kävelysauvan esiin, säädin sen pituuden arviolta oikeaksi ja aloin opetella kepin käyttöä tukena ylä- ja alamäessä. Mietin, olinko tehnyt oikean ostoksen, mutta kaikki olivat toistaiseksi kepin antamaa apua kehuneet. Eikun opettelemaan.


Olin arvellut jo erottaneeni Clovellyn maisemasta - pilkahdus valkoisia rakennuksia - ja toisaalta se tuntui olevan kohtuullisen lähellä, mutta kun matka eteni, ei pitkään aikaan tuntunut siltä, että kylä olisi lähentynyt lainkaan. Ihme paikka. Oli kuitenkin uskottava siihen, että jossain vaiheessa pääsisin perille.



Sain kävellä kohtalaisen paljon kallion laella, mutta toisinaan oli laskeuduttava alemmas. Yhdellä merenpinnan tasolle koukkauksella näin ensi kerran jonkinmoisen määrän rantaan ajautunutta roskaa, joka näytti koostuvan pitkälti kalastusalustuksista peräisin olevista verkoista sun muista.



Ylös kapuaminen on minusta ehdottomasti mukavampaa silloin, kun edessä ei ole rappusia. Sillä jos SWCP:lla on askelmia, se tarkoittaa sitä että maasto on niin jyrkkää, että rappuset on arveltu välttämättömiksi. Siksak-polku on itse asiassa ihan mukava, jos rappusiin vertaa - se ei ikinä nouse yhtä jyrkästi ja askeltaminen on siinä mielessä mukavampaa.

Olin äkännyt kartasta merkinnän Peppercombe Castle ja odotin toiveikkaana, että näkisin linnan. Se olikin ilmeisesti vain jokin maakumpu, jolla linna oli aikoinaan sijainnut, eikä edes raunioita osunut silmiini. Se siitä linnasta sitten.


Tuuli löyhytti ilmaa, kunnes pääsin avarista maisemista tuulensuojaan, Worthygate Woodin metsän halki kulkevalle polulle. Se toki tarkoitti sitäkin, että merimaisema katosi suureksi osaksi näkyvistä, mutta oli hauskaa päästä taas vaihteeksi upeiden vanhojen puiden katveeseen.


Lähestyessäni Buck’s Millsiä oli polun varressa vaihteeksi enemmän vihreää ja muitakin kukkasia kuin esikoita. Lehtiä ei vielä ollut puissa kuin poikkeuksellisen lämpimissä paikoissa, mutta muratti sentään pysyy vihreänä myös kylmässä.


Metsä seurasi toista - Buck’s Wood, Barton Wood - ja meri pilkahteli vain silloin tällöin puunrunkojen välistä. Kun puut ovat saaneet lehtensä, ei tule näkymään sitäkään vähää. Polku muuttui lopulta helppokulkuiseksi ja mainiosti hevosten vetämien vaunujen levyiseksi Hobby Driveksi, jonka maanomistaja rakennettiin varhain 1800-luvulla. Se oli oman aikansa työllisyystöitä taloudellisesti vaikeana aikana tai kenties sotavangit Napoleonin sodasta saivat kivisen tienpohjan pykäämisestä askaretta.



Clovellyyn saavuin aika väsyksissä, joten en ihan valtavasti riemastunut, kun kylän yläpuolella sijaitsevan Visitor Centren kahvila oli juuri mennyt kiinni. Ensinnäkin, Clovellyn kylä sijaitsee selkeästi SWCP-polun alapuolella rinteessä ja sinne johtava katu laskeutuu meren rantaan melko jyrkästi. Ja ne ainoat ruokapaikatkin olivat juuri siellä - ja ruokatarjoilu oli alkamassa vasta kuudelta, reilun tunnin päästä. Pysähdyin toviksi lepäämään narsissien täyttämän muistopuiston laitaan. Yöpaikassani ei ollut iltaruokapaikkaa lähimaillakaan, joten ei jäänyt vaihtoehtoja.


Kylään ei voi ajaa autolla; luonnonkivistä rakennetut kadut / kujat ovat niin kapeita ja hankalia, että tavarat kuljetettiin kyläläisten tarpeisiin aiemmin aaseilla. Nyt roudaukseen käytetään jo modernisti erilaisia kelkkoja! Onneksi ei mönkijöitä…

Toisaalta: Clovelly on yksi koko Englannin kauneimmista kylistä. Sen omistaa yksi perhe ja viimeisen 800 vuoden aikana kylä on ollut yhteensä ainoastaan kolmen suvun omistuksessa. Mahtaa olla outoa olla kylän omistaja.


Siispä ei sittenkään ollut tolkuttoman paha rasti laskeutua meren rannalta poimituista kivistä rakennettua katua alas ja mennä pubiin odottelemaan ruokatarjoilun alkamista iltakuudelta. Ja kas, naapuripöydässä istui kaveri, joka oli kävelemässä Land’s Endistä John O’Groatsiin, Skotlantiin, eläkkeelle jääntinsä kunniaksi. Oli hauska vaihtaa kokemuksia, mutta jouduin myös kestämään keskustelukumppanini ilmeen, kun hän nosti rinkkaani kokeeksi. Hänen kantamuksensa oli kuulemma paljon kevyempi: 9 kg + päivän vesiannos.

Taisi olla jo aika soittaa B&B:n emäntä hakemaan minut yöpaikkaani, Clovellyn ulkopuolelle. Sitä ennen piti kuitenkin kavuta takaisin mäkeä ylös, jotta minut voitaisiin noutaa… Miksei kukaan voinut kiskoa minua sinne kelkassa rinkkoineni?

Kävelypäivä 10: Clovelly - Hartland Quay

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…