South West Coast Path 6: Woolacombe - Braunton


Mukavan Mellstock B&B:n isäntä heitti minut päivän alkajaisiksi autolla Combe Martinista Woolacombeen jatkamaan matkaa - edessä taival Brauntoniin, 24 km ja luokitus: helppo. Pilvien takaa tuli esiin auringonpaiste ja mereltä puhalsi mukava tuulenviuhakka - kenties olisi jopa kuiva päivä! Paitsi selälleni, joka nauttisi myös rinkan lämmöstä.

Kävelin alkuun dyynien yläpuolelle johtavaa polkua,kunnes South West Coast Pathin reitti yhtyi pikkutiehen. Sieltä reitti kääntyi jyrkästi oikealle kohti Baggy Pointia.

En kyllä uskonut minuuttilukemiin, joita poikkeuksellisesti (ensimmäistä kertaa koko reitin varrella) oli heitetty opasteviitassa kävelyajoiksi seuraaviin etappeihin - mukamas vain puolisen tuntia Baggy Pointin kärkeen. Tiesin käveleväni hitaammin rinkka selässä. Tuntivauhtini ei ole mikään huikea, mutta eipä tässä kiire olekaan. Koko päivä on aina aikaa.



Woolacombe on yksi alueen monista surffaajien paratiiseista ja heitä olikin jo pyrkimässä iso lauma päivän aaltoleikkeihin pitkän hiekkarannan edustalla. Kylmää kyytiä, sanoisin, vaikka kuinka on kuivapukua päällä. Sitten tein pienen oharin, kun käännyin vahingossa oikoreitille Croydeen, pois rantaa myötäilevältä SWCP-reitiltä. Sehän ei käy laatuun. Ei alkuunkaan. No cheating! Kun kartta oli paljastanut erheeni, lampsin lampaiden vartioiman niityn halki takaisin oikealle reitille.



Baggy Point-niemessä alkoi tuulla ihan valtavasti. Matkalla niemen kärkeen oli taivaalta tipahtanut muutama sadepisara ja niinpä olin laittanut sadesuojan rinkan päälle. Baggy Pointin päässä, tuulisimmassa kohdassa, huomasin että sadesuoja lepatti enemmän kuin piti ja kun laskin rinkan maahan, suojus yritti lähteä rivakasti karkuun. Onneksi ehdin napata sen ennen viimeistä irtiottoa aidan pielestä.

Polku oli leveä ja helppokulkuinen matkalla Croydeen, missä edessä oli jälleen hiekkarantaa  ja dyynejä, joiden kautta SWCP-polkukin kulki. Vaihtoehtoinen reitti - jos ei periaatteesta halunnut jättämässä lisää ihmisjälkiä arkoihin dyyneihin - kulki dyynien taitse. Dyynihiekassa ei muuten ole kevyttä astella, koska kengät uppoavat joka askeleella hienoon hiekkaan.

Outo harmaa möhkäle, joka näytti ihan auringossa kuivaneen ajopuun jäänteeltä, oli esillä jalustalla polun varressa. Sepä ei ollutkaan ajopuuta, vaan muhkea valaanluun kappale, ainoa joka oli jäljellä rantaan vuonna 1915 ajautuneen valaan jäänteistä.


Vähän ennen saapumistani Croyden hiekkaranta-alueelle polku kulki aivan yhden erittäin miellyttävän oloisen Sandleigh Tea Room & Gardens- teehuoneen vieritse. Epäröintini kesti vain hetkisen, sitten otin rinkan selästäni ja menin sisälle tekemään tilausta. Ymmärtäväinen tarjoilija oli kanssani samaa mieltä siitä, että Devon Cream Tea on hyvin terveellinen lounasvaihtoehto. Ah! Skonssit olivat ihan tuoreita ja taivaallisia mansikkahillon, mansikkaviipaleiden ja paksun kerman kera. Aivan mahtava paikka!

Pihalla kohtasin myös vaiteliaan herrasmiehen, hieman nukkavierun ja selvästi ulkoilmaelämää viettävän. Yksi teehuoneen asiakas ikuisti meidät yhteiskuvaan - Hiking Lady and the Tramp...


Tokihan skonssi- ja aurinkoenergialla jaksaa jatkaa matkaa! Etenkin kun saa vaihteeksi kävellä mukavaa, kovaa hiekkarantaa näin laskuveden aikaan. Croyden hiekkaranta on suorastaan oivallinen.


Kierrettyäni jälleen yhden niemenkärjen Saunton Downin alapuolitse tuli eteen tuulinen rantamaisema. Tien varresta reittiopasteet ohjasivat hotellin vieritse alas kohti parkkipaikkaa, mutta sitten reittimerkkiä ei näkynyt. Kohtasin siellä kaksi aussinaista, jotka olivat myös SWCP-kulkijoita, ja etsimme hetken yhdessä oikeaa reittiä. Päätin lopulta valita yhden oikeaan suuntaan menevän polun ja muutaman minuutin kuluttua olinkin jo virallisella reitillä.


Apua, golfia! Varokaa! Varoituksesta huolimatta Sauntonista eteenpäin oli mahtavan helppokulkuinen pätkä edessä, sillä alkumatkan reitti kulki golfkentän laitaa eikä sen keskeltä. Pelaajia näin vain muutaman, joten kovaa sinkoilevia palloja ei tarvinnut varoa. Edessä oli useampi kilometrion kävelyä Braunton Burrowsin alueella, joka on hyvin erikoinen kokonaisuus.


No jo on vaarallista, yhtenään varo sitä ja varo tätä... Golfkentän jälkeen tuli vastaan puolustusministeriölle kuuluva harjoitusalue, jolla ammuskellaan harjoitusmielessä noin 30 päivää vuodessa. SWCP-polulla kulkijat ovat kuitenkin turvassa myös punaisten varoituslippujen liehuessa raja-alueella.



Lehmiä ei sentään tarvitse varoa! Tai ainakaan niistä ei ollut erityistä varoituskylttiä. Braunton Burrows on myös harvinainen UNESCOn biosfäärialue, jonka dyynit ovat jatkuvassa liikkeessä, muuttaen muotoaan omaan tahtiinsa. Sen lisäksi alueella näkyy ihmisen jälki. Hiekkadyynien ja rantojen ohella Braunton Burrowsissa on myös kosteita alueita ja siellä laidunnetaan. Karjaa laidunsi veden partaalla aidan takana, aivan soratien vieressä. Yksi isäntä oli parhaillaan korjaamassa aitaa.


Jo jonkin aikaa taivas oli ollut uhkaavan näköinen. Kun pistäydyin biosfäärialueen parkkipaikalla tutkimassa infotauluja, alkoi yhtäkkiä sataa rakeita ja hetkessä maa oli valkoinen - tosin vain muutamien minuuttien ajan, kunnes rakeet sulivat pois raekuuron muututtua tavalliseksi sateeksi. Eikä sekään kestänyt kauaa. Palasin pensaiden ja puiden rajaaman tunnelimaisen polun suojiin jatkamaan matkaa.



Tien pätkät olivat hyvinkin kuivia, mutta polkuosuuksilla sain tallata monta kertaa mutaan. Niinpä säärystimet osoittivat jälleen hyödyllisyytensä, suojaten housunlahkeita ja kenkiä isommilta mutakylvyiltä.


Loppumatka yöpaikkaani Brauntoniin sujui auringon paisteessa, mutta huomasin kovan tuulen tekevän kävelemisestä selvästi rankempaa. Siitäkin huolimatta, että maasto oli erittäin tasaista talsiessani ensin Taw & Torrence-jokien ja sitten Caen-joen vartta. Kun halusin pitää selänlepuutustauon, odotin että pääsin edes hetkeksi tuulensuojaan kiviaidan taakse. Viuhakka oli sen verran kova.


Mikäs lampailla ollessa, kun niillä on paksu turkki suojana. Olihan minullakin hyvä goretex-takki, mutta silti oli kiva päästä Braunton kaupungin puolelle ja kävellä ilman puhuria niskassa. Bed & Breakfast-paikkanikin löytyi nopsaan - mutta koska en ollut ilmoittanut saapumisaikaa etukäteen, menin vartomaan omistajan saapumista saman kadun varrella olevaan pubiin. Siellä odotusaika meni joutuisasti, turinoiden muiden asiakkaiden kanssa ja iltaruokaa nauttien. No mitä minulta kysyttiin ensimmäisenä kun sanoin olevani Suomesta? Mikäs se oli sen teidän euroviisuvoittajan nimi… Lordi!

Kävelypäivä 7: Braunton - Bideford

Kommentit

  1. On sinulla ollut hieno matka. Mukava oli kulkea mukana kuvien ja tarinoiden myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka jatkuu vielä... Wifiä ei vaan ole joka paikassa saatavilla ja pidän muutenkin huili-iltoja välillä, joten blogi päivittyy viiveellä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit