Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2015.

Muuntamotaidekävelyllä, Jyväskylä

Jyväskylässä on jo useampaan kertaan tuotu taidetta sähkönjakokaappeihin, mutta tänä vuonna vuoronsa saivat isommat sähköpömpelit eli muuntamot. Tulevana viikonloppuna (1.-3.10.2015) muuntamot kokevat lisäksi valaistumisen, sillä Kaupunkikerroin-tapahtuman katutaideteokset ovat osa myös tämän vuoden Valon kaupunki -tapahtumaa. Siispä kävelykatsaus menneeltä kesältä maalattujen muuntamoiden maailmaan, vielä valoisaan aikaan!
Vuoden 2015 Kaupunkikerroin -tapahtuma toi kesällä taide-elämyksiä paitsi esityksinä ja kaduille, myös katujen varteen. Tämä osoitteessa Vapaudenkatu 75 sijaitseva Jukka Silokunnaan maalaama sähkömuuntamo räjähti silmille jo kadun toiselta puolelta saakka jättipuluineen ja (pikku)autoineen. Teos on siitä kiva, että sen voi havata helposti paitsi kävellen tai fillarilla kulkija, myös ohiajava autoilija. Pulu tosin taitaa tykätä kyttyrää autoista, tuosta sädetyskatseesta päätellen! Ajattelin jättipulun nähtyäni myös aiemmin tänä vuonna - taisi olla Yläkaupungin Yön …

Katumosaiikkikävelyllä, Jyväskylä

Jyväskylän kaduille syntyi keväällä 2015 pieniä taideteoksia. Erikoista niissä oli se, että amerikkalainen taiteilija Jim Bachor oli tehnyt mosaiikkityöt pienistä laatoista yliajettaviksi, ylipyöräiltäviksi tai ylikäveltäviksi - suoraan kadun pintaan, joko ajoradalle tai jalkakäytävälle. Hurmoitunut oli paikalla teossarjan paljastustilaisuudessa toukokuussa Yläkaupungin Yössä. Kävelin kesän aikana useita kertoja Kauppakadun mosaiikkien ohi, mutta muita en kulkureiteilläni joko ohittanut tai huomannut. Aloitin mosaiikkiretkeni sen teoksen luota, jonka olin ensimmäisenä omin päin huomannut. Viesti oli selvä: Angry Bird = lintu. Tämän kuten kaksi muutakin Jyväskylän kaduille valmistuneista kuudesta mosaiikista oli tilannut Äkkigalleria; näiden "yhtäsuuri"-teosten teemana on tasa-arvo. Lintumosaiikki sijaitsee Kauppakadulla, Jyväskylän taidemuseon kohdalla.
Tiesin seuraavan mosaiikin löytyvän ylempää Kauppakadulta, joten jatkoin matkaa Kirkkopuistosta yliopiston kampuksen …

Kävele naiselle ammatti 2015, Jyväskylä

On aika hyvä syy lähteä kävelylle, jos voi kävellä naiselle ammatin. Naisten Pankki on järjestänyt jo kuuden vuoden ajan tällaisia kävelyitä eri puolilla Suomea. Samassa yhteydessä kun käy kivalla kävelylenkillä hyvässä seurassa, voi muistaa naisia toisella puolella maailmaa ja tehdä lahjoituksen, jonka turvin ainakin yhden ihmisen elämä voi muuttua konkreettisesti parempaan suuntaan. Ammatti voi löytyä esimerkiksi koulutuksen tai pienlainan avulla. Jyväskylässä osallistuttiin suurella sydämellä Naisten Pankin tapahtumaan auringon suosimassa säässä.
Tapahtuma alkoi kokoontumisella sunnuntaina 13.9. klo 12 Mäki-Matin perhepuistossa. Kävelijöiden seuraan liittynyt europarlamentaarikko Henna Virkkunen toivotti kävelijät tervetulleiksi ja paikallisen Naisten Pankin edustaja Hannele Haltia kertoi miten mahtavasti apua on vuosien varrella kerätty hyvään: jos kuulin oikein, jo peräti 8 miljoonan euron verran!
Alkulämmittelystä vastasi Mama Africa rumpujen säestyksellä: kevyttä, rytmikästä j…

Late Lammas Bristolissa: Heritage Trail

Viimeistä Late Lampaan reittiä viedään! Shaun in the City oli vallannut kaupungin hyvin laajalti ja viimeinen karttaan merkitty yli kolmen Shaun the Sheep-taidelampaan reitti oli Heritage Trail, joka liikutti meitä Cliftonin ja sen alapuolella olevan Bristolin keskustan välisellä alueella, Queens Roadin ja Park Streetin varrella ja tuntumassa. Luvassa oli ainakin jonkin verran historiaa - jos ei jokaisessa Latessa, niin siellä, missä reitti kulki.

Muinaisenglantilaisesta Beowulf-sankarirunosta uusionimen saanut Baa-Wulf loisti kulta-mustana, sini-punainen liivi yllään Bristolin Hippodromen sisäänkäynnin luona aivan keskustassa. Tällä sankarilla oli pupu naamassa ja ilmeisesti muinaisenglantia jäljittelevin kirjaimin Shaun the Sheep kirjoitettuna häntään. Koukeroisista koristeista erottuivat myös Bitzer-koira ja Laten lammastilan isäntä.
Seuraava kansanperinnereitin urho odotteli meitä yliopiston College Greenin laidalla, juhlavan rakennuksen edustalla. Sinne virtasi juhla-asuista väk…

Late Lammas Bristolissa: Brunel Trail

Seuraava Shaun in the City- eli Late Lammas -kävelyreittiä edessä! Brunel Trail oli nimetty kuulun mestari-insinööriIsambard Kingdom Brunelin (1806-1859) mukaan ja edessä oli vähintään parin tunnin retki Brunelin kuuluisimmalle luomukselle, Cliftonin riippusillalle. Brunel ehti elämänsä aikana ahkeroida niin  rautateiden, telakoiden, sillanrakennuksen kuin höyrylaivojen parissa ja hän oli yksi teollisen vallankumouksen merkittäviä nimiä. Bristolilainen Brunel oli todella ansainnut nimikkoreitin. Ja joko historiantunneilla koulussa ei ollut hänen nimensä tullut vastaan tai painunut päähän, mutta vasta Bristolissa ja kävelyretkillä opin hänen merkityksensä.

Brunel-reitti (4,5 km) alkoi Ashton Courtin kartanolta, mutta siirryimme reitille suoraan Southvillestä, Southbank Traililta, joten päivän kävelylle oli tulossa kivasti mittaa. Ashton Court sijaitsee Bristolin keskustan ulkopuolella, Avon-joen länsipuolella, joten kävelymatkalla ehti hyvin ihailla maisemia - myös joen toiselta puole…