Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.

Katutaidetuokio, Lahti

Kävelin ajatuksissani pitkin Vesijärvenkatua kohti majapaikkaani. Sitten havahduin: sähkökaappitaidetta on täälläkin! Hyvä Lahti! Ensimmäinen huomaamani maalaus näytti kuitenkin aika hurjalta. Sotaisa Suomi-ritari suoraan fantasiamaailmasta.
Ei tämä seuraavakaan ihan leppoisammalta kaverilta vaikuttanut. No huh huh! Sopii kyllä pyhäinpäivän seutuun, jos ajatellaan meksikolaista vainajien muistopäivää Dia des Muertos) tai Halloweenia. Memento mori, todellakin. Hiljenemiseen keskittyvä suomalainen tapa viettää pyhäinpäivää ei ihan tällaisella kuvastolla mässäile.
Sen verran mielenkiintoisia sähkökaappityöt olivat, että päätin lähteä tutkimaan, onko näitä Vesijärvenkadulla tai lähituntumassa lisääkin. Puiston laidalta löytyi sitten "syypää" eli tietolähde töitä hakevasta taiteilijasta! Graffititaiteilija Kaih (Kai Hanninen) on ollut asialla. Seuraava sähkökaappi oli jälleen fantasiaestetiikkaa, sitten hauska, mutta yksinkertaisuudessaan piristävä: kirkkaan violetiksi maalattu …

Kalajankierrosta kulkemassa, Rautalampi

Päiväretki Keski-Suomen uusimpaan kansallispuistoon? Ehdottomasti! Varhainen aamuherätys sen tähden? Totta kai! Sääennuste? Ikkunasta katsottuna näytti lupaavalta. Ja olisihan mahtavaa nähdä, miltä Etelä-Konneveden kansallispuiston Vuori-Kalajalla näyttäisi sulan maan aikaan, koska olin aiemmin käynyt täällä vain talviretkellä.

Törmälän kurssikeskuksen parkkipaikalla oli runsaasti väkeä aamutuimaan, sillä retkelle oli lähdössä samaan aikaan niin Suomen Ladun porukkaa (esimerkiksi Konneveden Kolureista) kuin Kapua-projektin immeisiä, joita kokoontui hyväntekeväisyysretkelle keräyslippaan kera. Taisipa seassa olla myös itsenäisiä perheretkikuntia. Etelä-Konneveden kansallispuiston suosio on heti näin alkuun ollut huimasti kovempi kuin mitä uskallettiin odottaa :)
Tallustelimme aamupäiväauringon lämmössä uudehkoa metsäautotietä Kalajan P-paikalle, mihin mahtuu vain rajallisesti autoja. Ja jos Kalajan kierrokseen (4,6 km) haluaa vähän lisää mittaa, saa sitäkin näppärästi lähtemällä liikk…

Syystaidevälähdyksiä, Tampere

Leppoisa sunnuntai, joutilasta aikaa ja sijainti Tampereen keskustassa, ei erityisiä suunnitelmia. Ihanan vapaa tunne, kun ei ole valmista määränpäätä, vaan voi ihan rauhassa kuljeskella. Puikkelehdimme parilla sivukadulla, sitten poikkesimme Hämeenkadulle. Hauskoja punaisia penkkejä tekonurmikaistaleiden päällä, jättikokoisia (niinikään) punaisia "kukkaruukkuja" istutuksineen ja kerrassaan ihastuttava puurakennelma! Mikä ihme se on? Peuhu-paviljonki, kertoi mustien paanujen peittämän, sisältä valoisan ja vallattoman paviljongin seinään kiinnitetty yhteistyökumppanien laatta. Viehko! Saakohan se jäädä paikalleen talveksikin?
Hetken tuumimisen jälkeen (kahviloita riittää valittavaksi asti) lähdimme astelemaan Stockmannin viereistä kujaa kohti Ojakatua. Pjotr Zbierskin sähkökaappikuvan, sarjasta Love has to be reinvented (2012-) pysäytti kivitalon seinän eteen. Uljas kuva pienestä pojasta. Tampereen taidemuseo ja sähkölaitos ovat onneksi mahdollistaneet jälleen uuden taideteo…

Pihapiristystä Pupuhuhdassa, Jyväskylä

Pupuhuhta eli tuttavallisemmin Pupari tervehti aurinkoisesti edellisenä eli Valon kaupungin viikonloppuna. Betoninen tunnuspupu ei ensitapaamisella minua suuremmasti sykähdyttänyt... Aikamoisen rujo pupujätti toi mieleen lähinnä Wallace & Gromit-elokuvan Kanin kirous! Puolenpäivän jälkeen Pupuhuhdan koulun pihassa väki kokoontui seuraamaan betonipupun pukemista. Pupu sai ylleen valkoisen essun, cd-levyistä tehdyn välkkyvän helminauhan ja kaulaansa pitsihuivin! Piristystä pupu kyllä kaipasikin. Täytyy sanoa, että pupu näytti heti iloisemmalta...
Pupupihasta oli lyhyt matka pienen Puparikävelyn aloituspisteeseen, mihin kokoontui mm. Huhtasuon asukasyhdistyksen aktiiveja ja tulevia ympäristöluotseja. Osoitteesta Pupuhuhdantie 16 löytyy eri kerrostalopihoja kohentaneen "puutarhaklubin" yksi mahtava taidonnäyte: iloiseksi tuunattu puutarhapiha. Opastetun kävelyn aluksi kuulimme pianon koskettimiksi maalatuilla Pianoportailla (taustallaan Rentun ruusun säveliä nuottiviivastol…