Siirry pääsisältöön

Ruokolahti: Kissan kierros

Ruokolahden eteläkarjalaisissa metsämaisemissa kulkeva Kissan kierros on Puntalan kyläyhdistyksen aikaansaannos; seitsemän kilometrin pituinen merkitty reitti, jonka varrelta löytyy myös taukopaikka.
Entä mistä Kissan kierros löytyy? Imatralta saavuttaessa Puntalantie kääntyy heti kuutostien moottoritieosuuden päätyttyä oikealle Oritlammen kohdalta. Kierroksen lähtöpaikalle ohjaava opaste löytyy Puntalantien varresta, muutaman kilometrin päästä kuutos- eli Karjalantieltä. Auton voi jättää parkkiin vastapäisen Sopenmäentien alkupäähän, mistä jalkamatka alkaa.
Alkajaisiksi on seurattava Kissan kierros -kyltin ja postilaatikon takana olevaa hiekkatietä ja sen varressa olevia keltaisia maalimerkkejä varsinaiseen polun lähtöpaikkaan. Jibii, reittikartta! Ei mukaan otettavaksi, mutta olen jo ottanut oppia eri retkillä ja otan kartasta kuvan, varmuuden vuoksi...  Kartta ja opasteet vahvistavat, että kyseessä on ympyräreitti, mikä ilahduttaa heti.
On kaunis kevätpäivä pääsiäisen aikoihin, eikä näillä korkeuksilla vielä viheriöi. Kuivan mäntyvoittoisen kankaan jälkeen vastaan tulee suoriin riveihin istutettu koivikko.
Maassa rohjottava Raja-Karhun kierroksen tunnuskuva näyttää armeijahenkiseltä. Tällä nimellä näissä maisemissa on järjestetty ainakin Kaakkois-Suomen Rajamieskillan erähiihtotapahtuma.
Alkumatkasta polku on varsin leveä, jopa traktorin kuljettava... Mutta onneksi ura kapenee pian metsäpoluksi, jollaista on aina mukavampi astella.
Liekö tässä kököttänyt komeampikin, kaksihaarainen kelo? Paikalle jätetty kanto poseeraa jotakuinkin puolitosissaan.
Metsäpolku laskeutuu vähemmän mairittelevasti nimetyn Haisevanlammen rantaan. Jos täällä joskus tuoksahtaakin (epäilen kyllä, että lähinnä suolle!), näin jääkannen aikaan ei aromiongelmia ainakaan ole. Pitkospuut pitävät kosteammallakin kelillä jalat kuivina.
Vasemmalla puolella polkua tulee vastaan kalliota ja kyltti: luola! Onkohan tiedossa oikein onkalossa pistäytyminen?
Ehei, sillä Kissan kierroksen luola on lippaluola, joten siihen ei tarvitse ryömiä tai pujottautua ahtaasta suuaukosta. Leveän kalliokaton alle mahtuu hyvin porukkaa pitämään sadetta (tai näemmä jopa tulta, nuotion jämistä päätellen). Isonvihan aikaan 1700-luvulla kansa pakeni vihollista turvaan metsiin, myös näille seuduille. Kalliolipan alla pidettiin myös hartaustilaisuuksia, minkä vuoksi paikka sai nimen Kivikirkko.
Heitän hyvästit luolalle ja tulen polkujen risteykseen. Keltaiset maalimerkit näyttäisivät ohjaavan suoraan eteenpäin, mutta nuolikyltit käskevät tuplauraa oikealle, Riihikivelle. Hyvä on, siis kivikeikka. Opasteet muuttuvat keltaisiksi nauhoiksi maalausten sijasta ja kääntyvät tovin kuluttua vasempaan. Saavun hakkuuaukealle, ylitän ojan ja tapaan kumollaan olevan ja tulosuuntaani osoittavan Riihikivi-kyltin, mutta jatkan silti polkua eteenpäin. Joku on toivottavasti vain pelleillyt.

Sitkeys kannattaa, sillä Riihikivi löytyy lopulta. Kapuan kookkaan kivenlohkareen päälle, joka on yllättävän tasainen. Kiveä tarvittiin isonvihan (1700-1721) aikaan silloin, kun venäläiset olivat asettuneet kylään asumaan ja kyläläiset hakivat nälkäänsä pelloilta viljaa yöaikaan - ja kantoivat saaliinsa tälle kivelle puitavaksi.
Polku ei jatku kiveltä enää eteenpäin, joten palaan keltaisilla nauhoilla merkittyä uraa pitkin takaisin Kissan kierroksen maalimerkkireitin luo. Muualla reissatessa olen oppinut rastin tarkoittavan reittimerkkinä sitä, että EI tähän suuntaan, joten tämä on hiukka hämmentävää. Uhmaan kuitenkin "kieltoa" ja kas vain, pian polun varresta löytyy taas normaaleja keltatäpliä. Ja matka jatkuu.

Kangasmaastossa on kuivaa ja mäntyjä on harvennettu. Mäen jälkeen vastaan tulee hiekkatie ja maisemassa on jotain tuttua. Ihan kuin olisin käynyt täällä aikaisemmin... Hetkonen, Ollin polku kulkee varmasti näissä main.
Tunnistus on ihan oikea, sillä Vaarasmäen laavu sattuu tosiaan sekä Kissan kierroksen että Ollin polun varrelle. Laavu on edelleen hienossa kunnossa ympäristöineen, polttopuita on kulkijoiden käytettävissä ja huussikin on siisti.
Kissan kierros jatkuu hiekkatietä pitkin. Kesken suoran joudun kaivamaan kartasta ottamani kuvan esille, sillä opaste osoittaa tietä suoraan eteenpäin, mutta maalimerkkejä näkyy myös oikealle johtavan kapean polun varrella. Oikea suunta on edelleen eteenpäin. Ehkä sieltä oikealta sitten tulee liityntäpolku.
Tie vie halki metsämaan, myös hakatun, ja saavuttaa peltomaiseman maalaistaloineen. Ja sieltä se viimein tulee - reitin ainoa kissa, joka ylittää vikkelästi tien ja sujahtaa navettaan. Katti ei valitettavasti suostu tulemaan kuvattavaksi. Traktorit kunnostavat tietä, jolta astun kohta taas sivuun. Reittimerkinnät harvenevat hetkeksi, mutta paljaan koivikon halki kulkevasta polusta ei voi silti erehtyä. Hakkuuaukean laidassa pysähdyn kuuntelemaan taiturimaista linnunlaulua. Ken olet, sinä kuusen korkeuksissa keikkuva kultakurkku?
Vastaan tulee taas viitta: Ketun luola. Jos repolainen on nyt mahdollisessa pesäluolassaan kiven alla, se on hiirenhiljaa. Lampsin pois häiritsemästä.
Mutkittelevan puron halkoma lehto odottaa vielä kevätsateita ja vihantaa aikaa, viileyden väistymistä. Vielä ei maastosta erotu kukkivia näsiöitä, joita etelämmässä on jo saanut ihailla, mutta virkeämpi väritys syntyy varmasti pian. Tähän aikaan pitää vielä käyttää mielikuvitusta...

Kun polku nousee taas kuivempaan maastoon, ounastelen että lähtöpaikka on lähellä. Aivan oikein, tuolla erottuvat lähtöpaikan kyltit. Kiitos Puntalan kyläyhdistykselle kiinnostavasta reitistä ja sen kunnossapidosta!

Kommentit

  1. Miten sinä näitä reittejä löydät? Taas uusi, kiinnostava luontopolku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on polkuja täynnä :) Totta on, että kaikista valmiiksi tehdyistä reiteistä ei ole aina helppo löytää tietoa, mutta harrastan sekä googlausta, paikallisia tietolähteitä että karttojen tutkailua. Ja muutamakin reitti on löytynyt ns. vahingossa, kun olen vain huomannut reittikyltin maastossa tai tien varressa.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…