Jyväskylä: Rainer-kuusi ja Ladun Maja

Olen lähtenyt kävelemään Myllyjärveltä kohti Ladun Majaa. Kävelytie on jäänyt jo taakse ja askellan pitkin piennarta; onneksi tähän suuntaan kulkiessa tien laidassa mahtuu kulkemaan kohtalaisesti, eivätkä autot pyyhkäise ihan sentin päästä ohitse. Kun Mustankorkean kaatopaikan risteyksen kohdalla vastaan tulee myös käsin tehty puukyltti, yllätyn iloisesti, sillä en ole yhtään muistanut, että tällä kävelymatkalla olisi mitään spesiaalia. Mutta onhan täällä: jättiläiskuusi.
Siispä käännyn Ronsuntaipaleentieltä vasemmalle. Eihän jättiläiskuusta voi vastustaa. Ja onhan sillä nimikin: Rainer. Yhä jännittävämpää! Jälleen käännös vasempaan; seuraan edellisen kulkijan jalanjälkiä lumessa alamäkeen. Ympärilläni on luonnollisesti vanhaa kuusimetsää.
Lyhyen matkan päässä tämä Rainer-jättiläiskuusi jo odottaakin. Kuusikossa on lukuisia muitakin tukevia kuusia, mutta tämä yli satavuotias yksilö on mitattu tilavuudeltaan Suomen suurimmaksi kuuseksi vuonna 2007. Opasteessa kehotetaan halaamaan Raineria. No, ainakin sillä tavalla saa selville, yltävätkö käteni kuusen ympäri. Eivät tietenkään, sen verran on metsäkuusella ympärysmittaa. Täytyy myöntää, että Rainer ei minun silmiini näytä mitenkään poikkeuksellisen jättimäiseltä lähistön kuusiin verrattuna, mutta täytyy kai mittaajia uskoa. Tämä on joka tapauksessa hyvää kuusiseutua.
Palaan takaisin Ronsuntaipaleentielle talsimaan ylämäkeen. Rainer-kuusi oli ihan tämän kävelyn bonus, sillä päätavoitteeni on päästä Ladun majalle silloin kun maja on avoinna. Vaikka lunta niukalti normaaliin nähden nyt onkin, on tässä maisemassa talven tuntua.
Majan viitta tuleekin vastaan pian ja laskeudun Kolmisoppisen rantaan. Jäällä riemuitaan napakelkan kyydistä ja muutama hiihtäjä kiertää Kolmisoppisen latua, vaikka se ei ihan priimakuntoinen olekaan.
Tällä kertaa onni on myötä myös itse majan suhteen. Ladun majan kuistia vasten nojaavat suksiparit kertovat, että sisällä on väkeä ja piipusta nousee kodikkaasti savua.
Jyväskylän Ladun vapaaehtoisten ansiosta maja on avoinna viikonloppuisin hiihtokaudella. Tiskiltä voi ostaa esimerkiksi mehua ja munkkeja, tai makkaraa paistettavaksi takassa. Moni paistaakin tunnelmallisessa tuvassa makkaraa, minä sorrun munkkiin kuuman mehun kera. Niiden voimalla jaksaa hyvin kävellä alamäkeen eli takaisin kaupunkiin.
Alaparkkipaikan jälkeen huomaan pienen polun nousevan ylös oikealle. Ehkä tämä kaatunut jöröjukkakuusi vaikuttaa siihen, että päätän saman tien kääntyä jatkaa matkaa kohti kaupunkia metsän puolella enkä kapuakaan takaisin Ronsuntaipaleentielle. Kyllä metsä aina liukkaan, liki olemattoman pientareen voittaa.
Lumikerros on metsän siimeksessä sen verran hento, että puiden lomasta on helppo puikkelehtia eteenpäin, vaikka polkua ei edessä olekaan. Tai ehkä siellä jossain sellainen saattaa mennä, mutta en yhtään polku-uraa lumen alta erota.
Karttaa ei ole tällä kertaa mukana, mutta enpä sellaista tarvitsekaan. Kuljen käytännössä näköyhteyden päässä tiestä - tämä vain on paljon mukavampaa, enkä usko että häviän juurikaan edes matka-ajassa. Askel ei uppoa kovin syvälle; on vain välillä katsottava, ettei kenkä solahda yllättävään kuoppaan. Moikkaan mennessäni jälleen myös Rainer-kuusta, joka sattuu osumaan tismalleen reitille.
Ylä-Myllyjärven tuntumassa on tuuria. Ylitän lumen peittämän puron, joka on onnekseni tarpeeksi siinä kohdassa vahvan jään peittämä, mutta pikkutien toisella puolella virtaava vesi solisee jo iloisesti. Kohta vetäydyn pusikosta avarammalle lumiväylälle, jossa kenties joskus kulkee latu? Nyt edelläni on vain käpälänjälkien vana.
Kun saavun Ylä-Myllyjärvelle johtavan tien luo, tulee vastaan peräti kaksi tunnelia. Hupaisaa on se, että näistä kahdesta isommalle ei näytä johtavan yhtä ainutta kevyen liikenteen väylää, mutta jospa on ajateltu hiihtäjiä. Pikkutunneli puolestaan lienee veden virtausta tai eläimiä varten. Kohta on enää valittava, mitä kautta reippailen Myllyjärveltä kotiin. Vaihtoehtoja riittää.

Niin, Ladun majalla voivat poiketa muutkin kuin hiihtäjät. Majalle voi myös tehdä kävelyretken kaupungista, kun vain varaa siihen sopivasti aikaa, ja samalla reissulla voi katsastaa Rainer-kuusen.

Kommentit

  1. Tunnelin kautta hiihtäjät pääsevät Soidenjärveä kiertäville laduille. Sieltä suunnalta menee myös yhdyslatuja eri suuntiin.
    -Satunnainen kävelijä ja vielä satunnaisempi hiihtäjä

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi