Siirry pääsisältöön

Jyväskylä: Ladun maja - Muurame

Kolmisoppisen yllä on pilvipeite, jossain siellä takana aurinko. Ladun majalla ovat paikat lukossa, huusseja lukuun ottamatta. Pakkasta on -12 °C; mukava keli.  Majalta voi jatkaa kävelyä moneen suuntaan, myös Muurameen. Normaalitalvina Muuramen reitti on näin tammi-helmikuussa hiihtäjien käytössä, mutta tällä retkellä ei ole pelkoa ladun tallaamisesta.
Ei uskoisi, että tämä retki-iltapäivä todellakin osuu tammikuun loppupuolelle. Mieluusti tähän aikaan katselisi hankea eikä vähäisen lumen alta pilkottavaa maata. Latua pitkin Muurameen olisi matkaa noin 11 kilometriä, mutta kävelyreitistä ei voi etukäteen olla ihan varma. Se selviää matkalla.
Kuusikon jälkeen tulen Kolmisoppisen eteläosaan, hakkuuaukean laitaan. Ainoa viitta osoittaa Keljonkankaan suuntaan, joten kaivan kartan taskustani ja varmistan, että Muuramen polku jatkuu suoraan eteenpäin.
Voi tätä maiseman kauneutta! Pakkaspäivät hakkaavat loskakelin mennen tullen.
Tällaisten risteysten takia minulla on kartta matkassa, sillä viittaa tai nauhaa ei ole. Matka jatkuu vasemmalle ylämäkeen, minne myös edelläni kulkeneen jalanjäljet johtavat.
Ylämäki, alamäki, auringon kajoa pilviusvan lomasta myöhään iltapäivällä. Täällä kulkiessa ei liikenteen pärinä häiritse eikä trafiikkia muutenkaan ole havaittavissa. Pitää toivoa, että ehdin tarpeeksi pitkälle, kun valoa vielä riittää.
Pikkutien vasemmassa laidassa tulee vastaan kyltti, joka väittää että Muurameen johtava reitti kääntyisi vasempaan. En ota uskoakseni ja kartta vahvistaa, että viitta osoittaa väärään suuntaan. Siispä jatkan matkaa pikkutietä eteenpäin ja hyvin pian uudet opasteet osoittavat tieltä oikealle - Muurameen, kuten Majan kaksikymppisen latu-ura. Opetus: usko karttaa.
Edessä on mukavaa metsäpolkua, pikkutietä, huurteista maastoa. Ylitän Ruokomäentien, jonka varressa on halkopino. Mietin, että tälle pätkälle ei osu yhtään tulipaikkaa.
Tienvarren oja pursuaa paannejäätä, jonka keskellä töröttää lumen kevyesti asustamia osmankäämejä.
Tietä pitkin kulkiessa ei tarvitse katsoa koko ajan jalkoihinsa, onhan väylä on tasainen. Komea kuusivanhus aivan tien laidassa pysäyttää askeleeni hetkeksi. Paljonkahan sinullakin on ikää? Tie päättyy ja ura kapenee, hiihtäjille pystytetty kyltti varoittaa mäessä vastaantulijasta. Ei pelkoa, oletan.
Houkuttelevan hyvä polku näyttää jatkuvan suoraan tielle, mutta käännyn taas oikealle, mihin hiihtolatua varten kiinnitetty viitta osoittaa. Kiitos kohmeisen maan, on helppo ylittää myös soinen pätkä.
Sitten eteen tulee hieman ryteikköisempi osuus, mutta pienellä rämpimisellä sekin ylittyy ja olen taas pikkutiellä. Vastaantuleva tuntematon nuori mies tervehtii ja moikkaan takaisin. Täällä olen ynseämmän taajama-alueen ulkopuolella, eli vastaantulijaa on ihan normaalia tervehtiä.
Olen edennyt Ladun majalta viitisen kilometriä, joten matkaa Muurameen on vielä jäljellä. Rannankyläntien ylittämisen jälkeen kävelen hiljakseen kohoavaa mukavaa polkua, jonka oikealla puolella on luonnonsuojelualueen merkki. Koivikossa huomaan, että alkaa jo hämärtää, joten on tassuteltava kohtuullisen reippaasti. Pian oikealle alas jää Mustalampi ja saavun Hetteen risteykseen, missä punainen kuntoilijoiden postilaatikko repsottaa koivun kyljessä.
Valinnan paikka: lähdenkö vielä latupohjareitille joka kiertäisi edessä näkyvän Levonmäen vai lyhennänkö matkaa kulkemalla ainakin tovin tietä pitkin? Valitsen jälkimmäisen ja jatkan matkaa oikealle, maatilan pihapiirin vieritse. Aurinko on jo niin alhaalla, että pimeä laskeutuu vauhdilla. Toki otsalamppu on matkassa, mutta silti on mukavampaa kulkea luonnonvalossa. Pieni raita vaaleanpunaista erottuu enää hetken taivaanrannasta.

Ohitan muutamia omakotitaloja ja hevosaitauksen ennen kuin olen Muurameen johtavalla Pyyppoläntiellä. Hämäryys tihenee kaiken aikaa, joten luovutan ajatuksen koukata edes yhdeksi pätkäksi metsän puoleiselle polulle ja kävelen viimeiset muutamat kilometrit Muurameen autotien laitaa. Hieman hirvittää se valoton fillaristi, joka polkee vastaan, sillä autoja on kuitenkin liikkeellä ihan kohtuullisesti. Ja tie on kapea.
Vasemmalle jää Seunavuoren alue; lopulta käännyn Isolahdentielle ja jatkan vilkkaan Ysitien ylittävää siltaa pitkin kauppakeskuksen puolelle etsimään bussipysäkkiä Jyväskylän suuntaan. Siinä menee hetki, kun tulkitsen bussiaikatauluvihkoa ja linjureiden oletetettavia ajoreittejä, mutta onneksi oikea pysäkki löytyy pian. Mukava talvinen ulkoiluiltapäivä!

Kommentit

  1. Kylläpä tuli taas ikävä pakkaskelejä. Juuri tuollaisia talven ihmemaa tunnelmia rakastan, kun hanki ja puut kimaltelevat kuin timantit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa viikonloppuna olisi taas pakkasta ja kimmellystä!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…