Siirry pääsisältöön

Leivonmäki: Koskikaran kierros

Leivonmäen Rutalahden maisemissa kulkeva Koskikaran kierros lupailee virtaavaa vettä - ja parhaassa tapauksessa vilauksen nimikkolinnusta. Autolla saapuvalle löytyy parkkipaikka kylältä Koskikaran koulun pihasta ja itse polku alkaa tien toiselta puolelta. Polun karttaa voi vilkaista ennen tien ylitystä ilmoitustaululta, joka on Rutalahdesta kertovan opastetaulun lähellä.
Laskeudun tieltä Koskikaran kierroksen alkuun, kuusikossa mutkittelevan puron tykö. Ruskeanvihreässä maisemassa vesi solisee kirkkaana, piirtää kuvioita hiekkapohjaan mennessään. Pari koiranulkoiluttajaa painelee ohitseni. Huskyt silmäilevät minua epäluuloisesti. Outo naama näillä nurkilla.
Maata pitkin luikertelevia juuristo on kasvattanut itselleen hehkeän sammalpeitteen. Tässä on varmaankin otolliset olosuhteet, kosteassa painanteessa virtaavan veden äärellä.
Kuohuavan kosken kohina lähenee ja voimistuu. Heti polun alussa on tarjolla Rutalahden kyläyhdistyksen huoltama nuotiokatos, johon voisi istahtaa tauolle joko näin aluksi tai sitten kävelyretkeltä palatessa. En usko, että tämä virta vie venhettä mihinkään aikaan vuodesta, sen verran kiviseltä näyttää.
Rutajoen vasemmanpuoleinen, kapeampi uoma virtaa huomattavasti lempeämpänä ja siloisempana, toisin kuin aggressiivista voimaa hehkuva isompi sisaruksensa.
Haen silmilläni värejä. Kirkkaat syksynkeltaiset ovat lähes muisto vain, sillä kelit ovat saaneet maahan pudonneet lehdet heittäytymään jo ruskeaan maailmaan. Jälleen kerran pysähdyn katsomaan sammalpeitteisiä juurakoita, jotka tuovat mieleen Tolkienin, satumetsät ja haltiat.
Ylitän Rutajoen kahden puusillan ja pitkospolun kautta. Onneksi ei ole ollut pakkasyö, sillä märät pitkokset ovat muutenkin ihan riittävän liukkaita jalan alla, vaikka kengissäni onkin pitävät pohjat. Etenkin keväisin Rutajoki saattaa tulvia sen verran reippaasti, että polku on tästä alkupäästään suljettu. Ja syystäkin, sillä joen ylittäminen turvallisesti ei oikein onnistu, jos sillat ovat kuohuvan veden alla. Tilanteen voi tarkistaa Rutalahden nettisivuilta.
Kosken naapurina oleva tasainen, hakkuilta säästynyt kuusikko on levollinen keidas. Koskikaran kierros kulkee alkuosaltaan Leivonmäen kansallispuistoon kuuluvalla alueella, mutta suurimmaksi osaksi polku mutkittelee yksityismailla.
Ketunleivät sinnittelevät vielä reippaasti, vaikka ensilumet ja pakkaset ovat täälläkin ehtineet vierailla.
Alkumatkalla polku poikkeaa vain hetkittäin kauemmas Rutajoen uomasta. Maisema on edelleen tänä harmaana päivänä vähävärinen, kun taivaan sini ei pilkahda ja aurinko pysyttelee piilossa. Mistä kirkkautta? No häikäisevän vihreästä sammaleesta ainakin.
Riidenliekoja kasvaa joen varressa runsaina kasvustoina. Ne näyttävät siltä kuin olisivat oikeasti vedenalaisia kasveja, jotka voisivat heilahdella laiskasti aaltojen liikkeen mukana.
Joen pinta tuskin väräjää, vaikka vesi virtaa taukoamatta. 
Kun vastaan tulee seuraava puusilta, voin valita palaanko Koskikaran kierroksen alkuun vai jatkanko läheiselle Soimalammen laavulle tai peräti Leivonmäen kansallispuiston laajemmalle yhtenäiselle suojelualueelle, minne olisi matkaa kymmenisen kilometriä. Ikävä kyllä en huomannut varautua pidempään lenkkiin tänään.

Polku kääntyy puolukanvarpujen peittämälle kankaalle, missä kohta jolkottelee vastaani määrätietoisesti yksin etenevä koira. Se ei kiinnitä minuun mitään huomiota, mutta metsäkoiralla onkin parempaa tekemistä kuin kiinnostua satunnaisesta ihmiskävelijästä. Haukkua ei kuulu, joten ihan heti ei tarvitse odottaa laukauksia. Olen muuten päätynyt siihen, että erityisesti tähän vuodenaikaan ei ole huono ajatus liikkua metsässä kirkkaanpunaisessa takissa.
Kuten monella muullakin luontopolulla tähän aikaan vuodesta, ei tänään tullut juuri pysähdyttyä lukemaan rastitaulujen tekstejä kasveista, jotka ovat olleet virkeimmillään joitakin kuukausia aiemmin. Tällaisina päivinä voi keskittyä siivilöimään maisemasta eri yksityiskohtia kuin kesällä, jolloin väriloisto vie huomion yksinkertaisemmilta asioilta. Niin kuin tältä tyylikkäältä, sammaloituneelta kiveltä.
Pysähdyn paluumatkalla vielä Rutajoen koskikuohut ylittävälle sillalle. Kuohuja kuunnellessani muistelen, kuinka hyvin olen nukkunut toisaalla veden pauhussa, vaikka mekaaninen meteli helposti unta häiritseekin. Tällä kävelyretkellä ei tullut tavattua koskikaraa, mutta kohtasin lepoon vaipumaisillaan olevan syksyn.

Kommentit

  1. Kun väriä on vähän, niin sammalien hienot, vihreän sävyt tulevat parhaiten esiin. Onpa sieltä löytynyt runsasvetinen joki. Se myös antaa ilmettä muuten niin harmaalle maisemalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkitsin vakavissani mustavalkoista postausta, mutta sammaleenvihreä voitti :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…