Hankasalmi: Keskisenlammen luontopolku

Ensilumi on ihmeellinen asia. Kun ensilumi laskeutuu maahan, sitä miettii, sulaako se heti pois vai onko maa tarpeeksi kylmää säilyttämään lumen lumihiutaleina. Kun ensilumi sitten jää maahan eikä sula ihan saman tien, aprikoin edelleen, pitkäksikö aikaa, lämpeneekö vielä, saapuuko sade ja vaihtaa valkoisen tummiksi sävyiksi.Vai olisiko talvi oikeasti jo tullut?
Siksipä onkin syytä käyttää tilaisuutta hyväkseen ja käydä ensilumiretkellä niin kauan kuin lumihiutaleiden valkaisemaa maisemaa varmasti riittää. Hangan lava Hankasalmella viettää kesän jäljiltä talvilepoa, joten jätän auton sen pihaan ja ylitän tien päästäkseni Keskisenlammen luontopolulle ohjaavalle polulle.
Luontopolku löytyy punaisia maalimerkkejä seuraamalla, joten vaikka pitkospuut olisivat paksummankin lumipeitteen alla, ei olisi eksymisen vaaraa. Pitkokset ovat täällä poikkeuksellisen kapeita, joten tarkkana on oltava. Myös siksi, että lumi ja jää ovat tehneet lankuista erittäin liukkaita. Aurinko välähtää hetkeksi esiin... Ja katoaa jälleen.
Keskisenlammen luontopolun opastetaulu on erinomainen; viimeisen päälle ehjä ja siinä on jopa harvinaisen selkeä kartta.
Luontopolku lähtee kiertämään Keskisenlampea sorjan männikön katveessa. Tällaisena vuodenaikana rastitaulujen kasvijutut jäävät minulta helposti lukematta, koska monia niistä ei kuitenkaan pystyisi talviaikaan havainnoimaan. Keskityn siis tyystin nauttimaan näkymistä tänä kauniina päivänä.

En ole mikään jälkiasiantuntija, mutta kun näen pienet tassunjäljet pitkoksilla, olen ihan varma että edelläni on kipittänyt määrätietoisesti orava, joka on tykästynyt helppokulkuiseen, "päällystettyyn" reittiin; sen verran pitkään jäljet täplittävät lumisia lankkuja. Lumiseen aikaan kannattaisikin pitää mukana opus, jonka avulla voisi opetella tunnistamaan eläinten tassunpainaumia.
Keskisenlammen lintutornista saa vilkkaampaan lintuaikaan varmasti nähdä vaikka mitä siivekkäitä, mutta nyt sekä kuulostaa että näyttää hiljaiselta. Torniin on silti kavuttava!
Kierrän katseellani Keskisenlammen maisemaa tornista. Jossain kauempana on sulassa yksi valkoinen möykky, joka saattaisi olla joutsen, mutta en ole ihan varma. Eikä tietenkään sattunut kiikareita mukaan.
Rantaneva jatkuu, sitten tulee vastaan puron uoma. Veden partaalla on hitaasti maatumassa kaksi vanhaa, lahoa puuvenettä. Tämä näyttää olleen joskus siniseksi tai valkoiseksi maalattu.
Lumen ja jään liukastama puusilta johtaa yli tyynen uoman. Maisema näyttää karulta nyt kun vihreät ja keltaiset värit jo kadonneet, mutta ehkä juuri siksi se on kaikessa peilityyneydessään niin rauhoittava.
Tuuli heiluttelee rantakaislikkoa, sitten pitkokset ohjaavat suojaisempaan rantamaisemaan, missä jalkojen alla on enemmän lunta. Ja pitkoksilla saa edelleen olla tarkkana, ettei jalka lipsahda. Muutaman kerran otan luikua, mutta pysyn pystyssä.
Toinen leveä puro, vai onko se oja, ylittyy sekin helposti tukevaa lankkusiltaa pitkin. Somat käävät koivun kyljessä ovat kuin pieniä sadekatoksia, arkkitehtoonisia yksityiskohtia.
Luontopolun varrella on viereisen maatilan menneisyyteen liittyviä mutahautoja, jotka tunnistaa suorista reunoista. Niistä kaivettiin aikoinaan talvisin mutaa hyötykäyttöön: jäätynyt muta varastoitiin kesää varten, jolloin siitä oli apua kylmäsäilytyksessä. Muutoin mutaa käytettiin maanparannukseen.
Pilven takaa esiin taas välähtävä aurinko kirkastaa maiseman sellaiseksi, että kuvittelen näkeväni edessäni keväisen polun! Lokakuinen päivä yllättää...
Riidenliekopolku on vielä kauniimpi, kun maassa luikertelevia liekoja kumartuu katselemaan lähempää. Voi tätä herkkää valoa.
Polun kulmauksessa oleva littana kivi muistuttaa muistomerkkiä tai hautakiveä, mutta eipä siinä mitään kaiverruksia näy. Näistä ei vaan aina tiedä. Ohitan vanhan haavikon, sitten lumisen polun keskeltä erottuu pienten käpälien kiivaasti kaivama, pikkuruinen kolo. Joku pikku jyrsijä on kaivautunut siitä maan uumeniin.
Luontopolulta löytyy viitta Hankasalmen Revontuli -lomakeskukseen johtavalle yhdyspolulle, mutta en lähde tutustumaan sivureittiin vaan jatkan matkaa lähtöpisteeseen. Kohtaan vielä kolmannen uoman, jonka yli on tehty pieni silta ja joka yhtyy Keskisenlampeen. Pilvet ovat keräytyneet takaisin yhteen. Missäköhän popsisin retkieväät...

Kommentit

  1. Olipa rauhoittava ja hiljentävä luontokierros.

    VastaaPoista
  2. Nyt on tainnut toteutua se olettamus,että talvi ei kuitenkaan tullut. Mutta valoisia ensilumikuvia olet saanut talletettua.
    Littana kivi saattaa olla rajamerkki. Ennen käytettiin paljon luonnonkiviä rajojen merkitään. En tiennytkään, että mutaa on käytetty myös kylmäsäilytykseen. Minun lapsuudenkodissani käytettiin sahanpurua.

    Nuo vanhat, hylätyt puuveneet saavat ajattelemaan, miksi ne on hylätty. Onko veneenomistajasta aika jättänyt, ja perillisillä ei ole tietoa missä veneen käyttäjä on kalastanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivi oli pellon kulmassa, joten rajapyykki se voisi hyvinkin olla.

      Veneet - yhden hylätyn puuveneen olisin ymmärtänyt, mutta että kaksi! Vaan luonnollinen selitys noille hylätyille lienee juuri se, että perintöveneestä tai sen paikasta ei aina ole edes tietoa, tai kenties paatille ei ole enää ollut käyttöä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi