Siirry pääsisältöön

Ruokolahden kirkonmäellä

Ruokolahden kirkko näkyy kauniisti Pappilanlahden yli Puumalantielle. Pidän aina huolta siitä, että katson kirkonmäen maisemaa auton ikkunasta, kun matka kulkee tätä reittiä. Niin lähellä, mutta niin kaukana? Autolla pääsee periaatteessa helposti lähelle, mutta sillä on myös liian helppo huristaa ohi vaikka mistä kiinnostavasta, koska "ei ehdi" kääntyä tai pysähtyä; meni jo. Kävelijälle pysähtyminen on helppoa. Siispä on hylättävä moottoriajoneuvo ja jalkauduttava, jotta pääsee lähelle.
Sunnuntaiset kirkonmenot ovat jo päättyneet, kun astelen Ruokolahden kirkonmäelle, mutta sattumoisin kirkon ovet ovat edelleen avoinna. Kristallikruunut loistavat autioituneessa pyhätössä, jossa patinoitunut, maalaamaton puu saa ympärilleen väriä sinisen ja valkoisen sävyistä. Kaunista.
Vaaleanvihreäksi ulkoa maalattu puukirkko (1854, suunnittelija Ernst Lohrmann) on järjestyksessä jo neljäs kirkko Ruokolahden kirkonmäellä. Ei ihme, sillä Ruokolahti on vanha pitäjä - sekä kunta että seurakunta täyttivät vuonna 2012 jo 440 vuotta.
Kävelykierroksella kirkon ympäri tulee vastaan kaksi graniittilohkaretta, joihin on kumpaankin kiinnitetty muistolaatta. Albert Edelfeltin taideteos tulee varmasti useimmille ensimmäisenä mieleen Ruokolahdesta... En usko, että monikaan enää muistaa Ruokolahden leijonaa.
Ja jos Albert Edelfeltin kuuluisa maalaus Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä on sattunut unohtumaan, sen pohjalta tehty osittainen näköisreliefi palauttaa mieliin alkuperäisen taideteoksen. Alkuperäinen maalaus on nähtävillä Ateneumissa. Kaksiosaisen muistomerkin, jonka kivet ovat palvelleet panssariesteinä,  pystytti Ruokolahti-Seura Edelfeltin (1854-1905) syntymän 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Käännän katseeni kirkosta järvelle ja astelen kirkonmäen rinnettä hieman alemmas, heinikossa kasvavien nuorten puiden lomitse. Huomaan maassa jotain: muoviin käärityt viestit ovat ehkä olleet osa toisenlaista iltarastirataa, vanhemmille suunnattua: Ole läsnä lapsellesi. Anna aikaa aikuisen elämälle. Hyväksy lapsesi ainutlaatuisuus. Suojele lastasi turhalta tiedolta. Sitoudu vanhemmuuteen. Vien risat, muovitetut paperilappuset läheiseen roskikseen. Lausun äänettömän toiveen, että Ruokolahden kirkonmäen maisema pysyy avarana sekä siistinä eikä puuston anneta kasvaa näkymää umpeen.

Jatkan aurinkoisessa säässä matkaa kirkonmäeltä kohti Ukonsalmea. Aivan huikaisevan kaunista! Imatran puolelta erottuva Stora Enson Kaukopään tehtaan siluetti savukiehkuroineen on onneksi niin kaukana, että yksityiskohdat eivät erotu... Tässä on kesän tuntu.
Saimaan rantamaisemista on vaikea erota, joten nautin hitaasta kulkemisesta, kevätilman hengittämisestä. Päätän kurkata, pääseekö kirkonmäen alapuolelle oikaisemaan rantaa pitkin, mutta rannan suuntaan ensin lupaavasti kaartava Veistopolku johtaakin yksityisalueelle (rannassa olevan omakotitalon pihaan), joten luvallista polkua ei taida olla? En tohdi astua omakotitalon rauhaa lähemmäs ja hyppään varmuuden vuoksi pusikon puolelle, että varmasti kierrän piha-alueen. Palkkioksi tapaan kukkivan kevättaskuruohon.
Sitten vastaan tulee rantatörmä, joka näyttää ihan entiseltä tien pohjalta, jota nuoret puut yrittävät pikku hiljaa vallata. Näinköhän tähän olisi sittenkin ollut liittymä Veistopolulta eikä minun olisi tarvinnut poiketa hetkeksi polulta syrjään? Toivottavasti, sillä reitti kulkee mukavan lähellä rantaa takaisin kirkonmäelle ja yhtyy siellä hoidettuun väylään.
Kapuan lopuksi vanhalle hautausmaalle, mistä löytyy jälleen historiaa. Hautausmaan keskellä kiviseinustan muistolaatta kertoo kirkkojen sinettien kuvien kera, että ensimmäinen kirkko rakennettiin tälle paikalle jo vuonna 1572, toinen kirkko 1641 ja kolmas 1740! Kun kierrän kiviseinämän toiselle puolelle ja alan tarkastella maata jalkojeni alla, kuvittelen erottavani sammalnurmesta kirkkorakennuksen muotoa.
Olen jo jonkin aikaa haistellut, että ilmassa on upea tervan tuoksu. Tuoksun lähde löytyy hyvin läheltä, vanhojen kirkkojen muistomerkkiä vastapäätä: kellotapuli. Kellotapuli on saanut pintaansa tuoretta, vielä tahmaista ja tarttuvaa mustaa tervaa.
Ruokolahden kolmannen kirkon ajalta, vuodelta 1752 peräisin olevaa kellotapulia on uhannut niin purkaminen kuin myyminen Seurasaari-säätiölle, mutta kaikeksi onneksi komea kellotapuli koristeellisine paanukattoineen on saanut jäädä paikalleen ja siitä pidetään edelleen hyvää huolta. Tämä on todellista kulttuuriperintöä.
Tervan tuoksu leijailee nenääni vielä pitkään sittenkin, kun olen lähtenyt tapulin luota. Harvoin näkee näin kaunista kellotapulia. Ajattelen myös veneen tervaamista, suksien tervaamista... Eri vuodenaikoja, perinteitä.
Astun ulos vanhalta, yli 400-vuotiaalta hautausmaalta. Jyhkeä kiviportti kivisotilaineen (Ilmari Virkkala, 1950-luvulta) vartioi aluetta ja siellä olevia sankarihautoja. Ihailen mukanani edelleen leijailevaa tervan sulotuoksua, mutta kohta tajuan, miksi tuoksu on niin voimakas: pysähtyessäni rakennuksen seinustalle olen saanut jostain yläilmoista tahmean tervapisaran aurinkolasieni linssiin. Pieni, katoava matkamuisto.

Kommentit

  1. Kirkko ja Edelfelt ovat olleet samanikäisiä, kolmekymmentäkolmevuotiaita kun eukot on maalattu. Mietin millaisen maalauksen saisi nykyajan eukoista samalla paikalla.
    Tuo kellotapuli on kaunis kuin koru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen yksityiskohta tuo maalauksen ja Edelfeltin ikä. Ja hauska idea tuo maalauksen toisintaminen tänä päivänä. Se pitäisi itse asiassa tehdä vaikkapa 10 vuoden välein. Miten maailma muuttuu, vai muuttuuko?

      Samaa mieltä, harvoin näkee noin kaunista kellotapulia.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…