Mattilanniemen Weimar-Chicago

Mattilanniemessä, Jyväskylän yliopiston punatiilisen kampuksen ja Rantaraitin välissä, nyt vielä jähmeästä unestaan heräilevällä nurmikolla lekottelee joukko valkoisia veistoksia. Tai siis paremminkin yksi veistoskokonaisuus, Jaakko Valon Weimar-Chicago (1991). Iltapäivän auringossa valkoinenkin tekee mustan varjon.
Valkobetonista tehdyt työt on siinä mielessä helppo ohittaa lähes huomaamatta, että ne eivät ole aivan kulkuväylän, esimerkiksi kävely/pyörätien vieressä, vaan keskellä nurmikkoa. Näinköhän veistoksia käytetään joskus lekottelualustana, eväspöytänä tai kiipeilytelineenä vai saavatkohan ne olla ihan kosketukselta rauhassa? Tämä tuo hieman mieleen lepotuolin. Tai madon, joka työntää edellään neliskanttiseksi jähmettynyttä kaveriaan.
Huomaan hakevani abstraktista veistoskokonaisuudesta muotoja, joilla olisi nimi, tai jotain mikä näitä kaikkia yhdistäisi, muukin kuin kuin väri ja materiaali. Tässä voisi olla R-kirjain ylösalaisin, yhdistettynä reiättömään P-kirjaimeen...
Ja tässä on ihan selvästi f-kirjain peilikuvana, toisella reunalla u-kirjain, molemmat betonilaattaan kiinni kasvaneina.
Mutta kirjainteoriani pysähtyy tämän pysähtyneen rattaan kohdalla. Paitsi jos tämä olisikin piikikäs O-kirjain. Tai aurinko. Entä jos kirjaimet liittyvät Mattilanniemen luonnontieteisiin, kemiaan, ja tämä ratas tekniikkaan?
Entä onko näissä jotain muodollista jatkumoa? En keksi. Ja koska en tunne Bauhaus-koulukuntaa, jota Jaakko Valo teoksen nimellä kunnioittaa, jää veistoskokonaisuuden mahdollinen 'korkeampi' tarina arvoitukseksi. Abstrakteja teoksia on siinä mielessä helppo tarkastella, että niille voi vapaasti antaa ja kehitellä erilaisia sisältöjä, tarinoita tai merkityksiä - pitää töistä tai ei. Tarvitsee vain pysähtyä katsomaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi