Keski-Suomen maakuntaura: Pyhä-Häkki - Tulijärvi

On perjantai ja alkuilta Saarijärvellä, Pyhä-Häkin autiolla parkkipaikalla. Sillä aikaa kun tsekkaan varusteitani, toinen auto ajaa parkkiin, kuljettaja käväisee katsomassa kansallispuiston autiota opastuskeskusta, palaa autolleen ja kaasuttaa tiehensä. Nostan repun selkääni ja käyn vilkaisemassa katoksen reittikarttaa. Arvioin, että valoisaa iltaa on jäljellä vielä parisen tuntia.
Lähden seuraamaan valkoisin maalitäplin merkittyä Tulijärven polun reittiä. On vain muutamia viikkoja siitä, kun kuljin samaa polkua toiseen suuntaan, kun saavuin Saarijärven suunnasta Pyhä-Häkkiin. Alkumatkan metsäpolku vaihtuu pian Riihinevan yli johtaviksi pitkospuiksi. 
Suomaisema on autio ja avara, niin hiljainen kuin olla saattaa. Vain omat askeleeni tömisevät kuivilla harmailla lankuilla, eikä vastaantulijoita tarvitse väistää levennykselle. Edes yhden yhtä lintua ei lennä ylitse.
Hieman ennen "päällystetyn" väylän päättymistä tulee muistutus siitä, että syysmaasto on kosteaa. Täytyy toivoa, että märkiä pitkospuita ei ole paljoa vastassa, sillä etenkin pimeässä niljakkaalla pinnalla tarpominen on muuten hyvin hidasta.
Nevataipaleen jälkeen saan kävellä metsäpolkua, joka on lukuisien jalkaparien alla kulunut paitsi leveäksi, myös hieman kivikkoiseksi.
Punainen rahkasammalen lämpäre pysäyttää polun varressa. Jos puunlehdet alkavatkin varista ja ruskettua, pitää sammalikko värinsä komeasti. Ja tämähän taitaa olla ihan Afrikan muotoinen sammalläntti.
Leppoisasti mutkitellen virtaava metsäpuro solahtaa polun poikki lähes äänettömästi. Tunnen itseni metsän äänekkäimmäksi olennoksi kahisevassa takissani ja goretex-housuissani.
On jotenkin hauskaa kulkea toiseen suuntaan reittiä, jonka muistan vielä niin tuoreeltaan syyskuusta. Seuraavalla suopätkällä ihmettelen hetken viivasuoraan pitkospuupolun vieressä kulkevia uomia, kunnes huomaan katsoa niitä tarkemmin ja keksin, että pitkospuut ovat tainneet aiemmin kulkea tuon nykyisen "ojan"paikalla.
Saavun havumetsän halki opasteviitoille, mistä edessä on itselleni uusi reitti. Tulijärven laavulle on matkaa enää 3,2 kilometriä ja valoisaa kulkuaikaa on vielä jäljellä tovi, joten tiedän että ainakin osa matkasta sujuu helposti.
Polun vasemmalla puolella siintää Kotajärvi, jonka rannalla toisessa päässä on tulipaikka. Tällä kertaa en kuitenkaan ollut edes aikonut pysähtyä siellä, onhan Tulijärvi sen verran lähellä edessäpäin.
Harmaita, kaarnattomia puita riittää ikivihreiden puiden seassa. Mietin, että onneksi kansallispuistossa saa vielä kohdata näin paljon hienoja keloja, jopa ihan kosketusetäisyydellä polusta. Tavallisessa (talous)metsässä kelot ovat erittäin harvinainen näky, joten nyt täytyy ihan pysähtyä katsomaan komeaa uurteista pintaa, värisävyjä ja naavatupsuja.
Vertaan mielessäni tätä tasaista, helppokulkuista luonnontilaista metsää päätehakkuun kokeneisiin aukeisiin, joille on koneellisesti tehty kuopat kuusentaimille, rangat ja risut (ja kannot) jätetty sikin sokin lahoamaan monttu-kuoppa -parien viereen. Kun ne kuusentaimet ovat joskus aikuisia, pysyy maasto metsäkoneiden jäljiltä edelleen möykkymaastona ja alkuperäistä huomattavasti vaikeampana kulkea, kun luonnon muovaama pinta on kerran järeällä kauhalla myllätty. Tämä epä-talousmetsä on kuin ylellisyyttä.
Valkoiset täplät ja siniset nauhat jatkavat tien viitoittamista, vaikka Pyhä-Häkin kansallispuiston alue jää virallisesti taakse. Sininen kertoo, että seuraan Keski-Suomen maakuntauraa pohjoiseen. Huomaan, että vähitellen alkaa hämärtää.
Liekö syy hämärtymisen vai minkä, mutta tässä kohdassa ajatukseni herpaantuu ja käännyn automaattisesti (karttaan vilkaisematta) "vahvemmalle" polulle eli jyrkästi vasemmalle. Harmittelen mielessäni sitä, että kansallispuiston raja jäi taakse; siitä ilmeisesti johtuu, että jonkin sortin enduropyörällä on käyty päristelemässä muuten hyvä polku-ura pehmoiseen kuntoon.
Näen taas kansallispuiston kyltin. Suoran päässä polku tekee jyrkän mutkan - hetkonen, kartan mukaan minun ei olisi pitänyt tulla tänne asti... Mutta minkä ihmeen takia täällä sitten on myös valkoisia maaliviivoja puissa? Huokaus. En kuitenkaan viitsi kääntyä takaisin, vaan päätän luottaa siihen, että pääsen tätäkin uraa pitkin takaisin Keski-Suomen maakuntauran / Tulijärven polun viralliselle reitille.
Seuraan polkua suoraan Rahelammen rantaan, pehmeään ja upottavaan, joskin upean vihreään hetteikköön. Olen jälleen Pyhä-Häkin kansallispuiston kulmauksessa, mutta tämän pienen maisemamutkan jälkeen on suunnattava jo ripeästi takaisin oikealle reitille, sillä hämärtyminen on oikeasti jo alkanut. Kävelen vähän matkaa takaisin päin ja käännyn Rahelammen laitaa seuraavalle polulle vasemmalle. Ilahduttavan pian näenkin valkoisia reittimerkkitäpliä, jotka laskeutuvat omalle polulleni oikealta ja jatkavat matkaa vasemmalle. Sieltä se oikea reitti siis oikaisi...
Kangasmaastossa kulkeva polku johdattaa minua yhä nopeammin hämärtyvässä illassa eteenpäin ja olen kiitollinen siitä, että reitti on merkitty juuri valkoisilla maalitäplillä; ne erottuvat näin vähässäkin valossa melko hyvin myös ilman otsalamppua. Kohta kyltti kertoo, että olen taittanut matkaa Pyhä-Häkistä 5.0 kilometriä, Kannonkoskelle olisi matkaa 18 km. Valo vähenee vielä lisää, mutta myös matka joutuu. Polku vaihtuu pikkutieksi ja kyltit vahvistavat, että Tulijärven laavulle on enää 0,5 km. Jibii!
Kärrypolun tapainen pikkutie laskeutuu alamäkeen ja arvaan, että olen kohta perillä. Otsalamppu on jo hyvinkin tarpeen, kun saavutan määränpääni eli Tulijärven laavun. Olenkin jo viimeiset pari kilometriä miettinyt, onkohan täällä muita, kuinka mukava on tehdä tulet laavulle ja asettua Tulijärvelle yöksi... Hirsilaavu näyttää kohtuullisen siistiltä ja otan repun selästäni - nyt tulentekoon. Mutta pettymysten pettymys! Puuvajassa ei ole yhden yhtä kalikkaa nuotiota varten! Vieraskirja kertoo useammankin edellisen kävijän kokeneen saman.

Sammutan otsalampun ja totutan silmät pimeään. Maisema on jo tummunut niin, että viereistä Tulijärveä ei erota, jollei kävele aivan rantaan. On ironista, että juuri Tulijärvellä ei ole puita tulen tekoon... Tuleton yö ei nyt houkuta! Mikä on vaihtoehto? Palata vielä illan vilakalla takaisin autolle Pyhä-Häkkiin.

Siispä tassuttelen pimeässä takaisin lähimmälle autotielle. Reitti olkoon hieman pidempi (7-8 km), mutta ainakin se on helpompi kulkea näin auringonlaskun jälkeen. Yksittäinen valo välkähtää metsässä oikealla, siellä mistä Pyhä-Häkin polku liittyy tiehen. Ilmeisesti seuraava tai seuraavia kulkijoita menossa Tulijärven laavulle (otan osaa!).  Jatkan matkaa pitkin autioita, tasaisia teitä takaisin lähtöpaikalle sammutetuin lyhdyin. Sainpa kuitenkin hiljaisuuden ympäröimän luontoiltakävelyn, sillä vastaan ei tule edes yhtä ainoaa autoa.

Kommentit

Suositut tekstit