Lumikenkäretki Karhujärvelle

Laukaan Ampujien Majalla on aurinkoista, hiihtäjiä viuhtoo pihasta hyväkuntoiselle ladulle. Maja on sopivasti auki, joten pistäydymme alkuun sisätiloissa kuumalla mehulla ja munkilla (muistan kaiholla aikaa, jolloin munkit oli vasta paistettu eikä lämmitetty...). No, palvelu on ystävällistä ja takassa roihuaa tuli. Sitten lumikengät jalkaan ja matkaan kohti Karhujärven laavua.
Ihan alkumatkasta tarvomme ladun tuntumassa, kunnes astumme aukealle suolle, joka hupaisaa kyllä on Jyväskylän kaupungin puolella. Lumi ei ole kovaa hankea, vaan pehmeää ja upottavaa, joten lumikengän askel on raskas. Ei se mitään, tästähän lumikenkäilyssä on kyse! Pian kohtaamme taas latu-uran ja seuraamme sen vierustaa. Yksittäisiä hiihtäjiä luistelee vauhdikkaasti ohitse. Meillä ei ole niin kiire...
Loivasta ylämäestä löytyy edellisten lumikenkäilijöiden jälkiä. Koska suunta vasemmalle kohti Karhujärveä on oikea, lähdemme mekin mutkittelemaan metsän puolelle. Puita on tiheässä, joten lumikengät ovat tänne tismalleen oikea kulkupeli; ei ole mikään pakko edes yrittää kulkea suoraan. Tasaiselle maalle tultua edessä pilkottaa edessä valkoinen aukko, Karhujärvi.

Rauhallinen Karhujärvi on Palokan pohjoista perukkaa. Lahdelman itäisestä päädystä on hyvin lyhyt matka laavulle, jolle latu kurvaa edempää pienen mutkan kautta. Lumikenkien jäljet edellämme johtavat jäälle.
Karhujärven jäälle jää meidän jäljiltämme lisää lumikenkien jälkiä, mutta havaitsemme myös toisesta kohtaa jäälle tehdyt askelkuviot. Sitä reittiä voisikin lähteä tarpomaan takaisin päin.
Järven jäällä lumikerros on painunut melkoisesti, kun sitä vertaa tuloreitin Karhusuon lumimäärään. Jopa metsän suojassa lumi upotti enemmän; tässä on mukavan kevyt kulkea.
Karhujärven laavulta leijaillut savu kertoo jo etukäteen, että makkaranpaistajia on liikkeellä. Kaivan retkikeksit taskusta ja ajattelen, että toisaalta on mukava olla vaihteeksi liikkeellä ilman reppua, vaikka se tarkoittaa sitä että makkaroiden ohella termospullokin puuttuu. Edelliset hiihtäjät lähtevät, uudet tulevat tilalle, kohta nuotiotulta kohennetaan taas. Ja yksi makkara putoaa traagisesti keskelle hiillosta.
Viivyttelemme vielä tovin jäällä ennen kuin tassuttelemme toisia lumikenkäjälkiä seuraten Karhujärveltä takaisin metsään. Olisi niin mukavaa jäädä Karhujärvelle nauttimaan hehkeästä kevätauringosta, mutta toisaalta, metsän halki on myös hienoa kulkea ja katsoa, mitä aurinko missäkin kohdassa erityisesti valaisee.
Kun palaamme takaisin Karhusuolle, ovat ladut autioituneet. Missä olette, hiihtäjät? Olisihan tässä vielä päivää ja valoa jäljellä! Astun takaisin tuttuihin jälkiin. Tässä polun pohjaa myös seuraaville.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi