Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2011.

Turku: Sarja kuvia

Ajattelen, olen siis Turussa 2011. Olen koukussa! Nähtyäni kaksi ensimmäistä sarjakuvakylttiä sunnuntaiaamuna Suomen Sydän-reitin alkupäässä mietin, mistä on kyse, mutta löydän kulttuuripääkaupungin Turku 2011-kesälehdestä lisätietoa. Turun Sarjakuvakerho riemastuttaa kulkijoita kaupungille ripotelluilla 50 sarjakuvakyltillä. Jo ensimmäisistä jää nälkä: mistä löydän niitä lisää?
Ei harmita, vaikka netissä ei vielä ole karttaa sarjakuvaliikennemerkkien sijainnista, onhan virallinen sarjisaika 1.6.-31.8. ja olen päivän, pari etuajassa. On itse asiassa hauskaa lähteä vain kuljeskelemaan ja etsimään, mistä lyhtytolppiin kiinnitettyjä sarjakuvia löytyy.
Päättelen, että melko varmoja löytöjä tulee nähtävyyksien liepeiltä. Kuljeskelen niin Aurajoen itä- kuin länsipuolella, aivan joen rannalla, kapuan mäkiä ylös, tassuttelen puistoissa. 
Jos olisi enemmän kävelyaikaa, voisin ottaa vaikka Urheilupuistossa myös rennosti, etenkin kun siellä on kivoja, uusia lekottelutuoleja. Tai sitten voisin val…

Turku: Suomen sydän sateessa

Olen varannut sunnuntain Turussa kulttuurikävelylle: Suomen sydän - nimiselle kulttuurikuntoilureitille, joka polveilee Turun keskustan ja Liedon välisellä reitillä 11,5 km matkan. Aion ensin matkata bussilla Lietoon ja palata reittiä tuomiokirkolle, mutta koska olen epävarma bussin 280 pysäkistä (bussinumeroa ei ole oikeaksi luulemallani stopilla), kävelen reittiesitettä uskoen linja-autoasemalle. Josta valistetaan, että 280 on "jo kuukauden" lähtenyt Kauppatorilta. Seuraava lähtisi vasta tunnin päästä, joten päädyn sittenkin lähtemään matkaan jalan. Reitille olisi saatavana myös ääniopastuksia, mutta kuljen itse pelkän kartan ja sateen seurassa.

Tuomiokirkon takaa reitti kääntyy heti kultturellille Piispankadulle, jonka vanhat rakennukset hivelevät silmää. Kadun varrella ovat myös Sibelius-museo ja Ett Hem -museo. Jälkimmäisessä olisi esillä esim. Albert Edelfeldtiä, Helene Scherfbeckiä ja Akseli Gallén-Kallelaa. Entä lieköhän piispa kotona residenssissään? Åbo Akademin h…

Iltaulkokulttuuria Turussa

Turun Eerikinkadulla on kerrostalon seinäpinnan vallannut nöyrästi hatun päästään ottanut miekkonen. Kuin hän seisoisi elämän värikkäässä pellossa. Jos muistan lukeneeni oikein, lähitalon asukkaista jotkut eivät innostuneetkaan tästä neliväritoteutuksesta, sillä taiteilijan luonnos oli mustavalkoinen...   Kun aamu on alkanut toisessa kaupungissa kävelyllä aamiaiselle Ikeaan, tuntuu saapuminen illaksi Turkuun kuin olisi ulkomailla kotimaassa. Tai no, miksi vähätellä kotimaata! Tunnen itseni aidoksi turistiksi, kun lampsin yli Aurajoen tuomiokirkon edustalle.  Mukulakiville on teipattu mystisiä mustapohjaisia kirjaimia. Selittävä teksti löytyy mainosjulisteesta, jossa hehkutetaan ÜberTurkua eli tieto- ja seikkailupeliä, joka sisältää 15 rastin verran kisailua kaupungilla. Vielä su 29.5. ja to 2.6. voisi osallistua, sillä tältä päivältä kisa on jo ohi. No, katsotaan...
Kun käännän kirkolle selkäni ja katson aukiolta Aurajoelle, huomaan tolppaan kiinnitetyn sarjakuvataideteoksen. Pitääpä kat…

Valkoisten kukkien aika

Ei tätä mahtavaa kevätvihreän määrää tahdo käsittää. Ja samaan syssyyn tulvahtaa vähän joka paikkaan eritoten valkoista kukkaa. Monet lehtipuut tuntuvat kilpailevan kukkien runsaudesta, mutta tuomi vie huumaavan voimakkaalla tuoksullaan aina tähän aikaan voiton.

Kävelen Harjun takarinteen kuntopolkua viilenevässä illassa ja laskeudun taas yhden itselleni tuntemattoman valkokukkaisen puun vieritse mäkeä alas. Seminaarinmäen kampus on vain muutaman askeleen päässä. Musican vieressä kukkivat tietysti myös valkoiset narsissit. Ja musiikin laitoksen päädyssä kukkii valkoisenaan yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kyltillä merkitty rusotuomipihlaja...

 Mutta entä vastapäisen Educan seinää reunustavat Oppio-omenapuut? Puut ovat vasta nuppuja täynnä ja vaikka niistä syntyy auenneina valkoisia kukkia, ovat nyt punervat nuput ennen aukeamistaan kuin miniatyyrikokoisia ruusukimppuja.

Käyn Seminariumin ja Ryhtilän vieritse kohti urheilukenttää, missä treenaillaan vielä pesäpalloa ja tehdään ju…

Kevätmetsä

Sumiaisten saaressa on lämpimästä viikonlopusta huolimatta vielä selvästi kevään tuntua. Keväinen linnunherne ja metsäorvokit erottuvat iloisina väriläiskinä esiin puskevasta heleästä vihreydestä.

Etenen hitaasti hakkuuaukealla, jonka maaperä kantaa metsäkoneiden pari vuotta sitten jättämiä haavoja ehkä ikuisesti. Kauha on rouhaissut ennen helppokulkuiseen maastoon ammottavat montut, joiden viereisillä kumpareilla aloittelevat elämäänsä pienet kuusentaimet. Niiden välimaastossa viime kesältä kuivaneen, laonneen heinikon seassa rohjottaa kasoissa edelleen sekalaista, hiljakseen lahoavaa hakkuujätettä: oksia, risuja, kantoja ja sekalaista rankaa. Vaan kulku tässä maastossa on turhauttavaa. Miksi talousmetsä ei voi olla kulkukelpoista sekä ennen että jälkeen puunkorjuun?

Tässä kasvoi ennen muun muassa tatteja, kanttarelleja, torvisieniä. Rauha niiden sienisaaliiden muistolle.

Pysähdyn tutkimaan metsän reunassa kumollaan olevaa harmaakylkistä lehtipuuta. Edesmenneen näköisestä rungosta pu…

Saunanvetokävelijöitä Kuopiossa

Kuopio sunnuntaina, lähellä matkustajasatamaa ja tuulessa aaltoilevaa Kallavettä. Hetkonen, menikö tuolla talojen välissä sauna, jota vetivät haalaripukuiset hahmot? Käyn lähemmäksi ja totta se on: vetokärryn päällä on pieni mutta käyttökuntoinen sauna, joka on ahkerien käsiparien ansiosta jatkuvassa liikkeessä.

Saan kuulla, että tässä pyritään rikkomaan 30 vuoden takainen kuopiolaisten opiskelijoiden tekemä ennätys, tavoitteena nyt 80 tuntia yhtäjaksoista tehdasrakenteisen saunan vetämistä. Tapahtumaa muistellut professori innosti opiskelijat uuteen yritykseen...
Lauteilla on jatkuvasti vähintään kaksi kylpijää, joskus jopa neljä. Välillä saunaa on intouduttu vetämään turhankin lujaa, mutta kävelyvauhti on tässäkin se oikea tahti. Onhan tämäkin tapa lähteä kävelylle, saunaa vetäen... Mukaan ilmoittautuneita oli noin 150 ja lähes sata on jo ehtinyt tähän sunnuntain puoleen päivään mennessä käydä kiskomassa ja saunomassa osuutensa. Urakan on määrä olla ohi maanantaina klo 17.

Siirryn yl…

Joensuun aamu

Lauantaiaamu Joensuussa on kolea mutta komea. Kävelen torin laidasta kaupungintalolle (1914), joka on siitä hauska, että ihan samassa rakennuksessa toimii myös kaupunginteatteri.  Mietin, mikä rakennuksessa on niin oudon tuttua, mutta sitten hoksaan, että arkkitehti Eliel Saarisen kädenjälki vie erityisesti tornin ansiosta ajatukset tismalleen Helsingin rautatieasemaan.
Kaupungintalon laidalla pullistelee jalustalla lihaksikas nuori poika. Miksi? Jalustan mukaan syynä on se, että Joensuu on vuosina 1952-57 järjestetyn käytöskilvan voittajakaupunki. Moisia mittelöitä järjesti tuolloin Suomen Kansan Ryhtiliike ja tämä Uno AronRyhtipatsas annettiin kaupungille kolmannen voiton jälkeen.
Ylitän Pielisjoen ensimmäisen sillan ja kuljen sulun laitaa saarekkeen kärkeen, missä kivijalustalla on edellistä vanhempi muistomerkki. Tämä tosin on vain kopio alkuperäisestä, joka räjäytettiin vuonna 1917. Venäjän kaksipäinen kotka keisarillisine kruunuineen muistuttaa Pielisjoen kanavan historiasta, rake…

Juomatehtaan pihalla

Jostain kaikuu ylemmäs kampukselle musiikkia; seuraan ääniä ja laskeudun Seminaarinmäeltä alas Juomatehtaalle, missä vielä myöhään iltapäivällä musisoidaan riemukkaasti. Neulegraffitien tekijät ovat saaneet tulosta aikaan ja ripustelleet töitään piha-alueen kaiteiden koristeiksi.
Taiteellisesti orientoitunutta opiskelijoiden järjestämää Tutkintotehtaan pihajuhlaa suosii upeasti aurinko. Pihakirppis on lopettelemassa, livemusiikki vaihtuu levyiksi. Värikkäät kankaat hohtavat kivestä ja asvaltista kilpaa auringon kanssa, jotkut onnekkaat nauttivat kirkkaankeltaisista aurinkotuoleista. Muutaman lierihattuisen neulojan puikot suihkivat edelleen, joku hörppii teetä ja vieressä värkkäillään perinteistä kuljetusapuneuvoa maitokärrypajalla.
Lähden kapuamaan Juomatehtaalta takaisin Seminaarinkadulle, hennonvihreiden lehtipuiden suojaamaa oikopolkua Galleria Beckerin pihan kautta. Saan mukaani muistutuksen iloisista kädentaidoista ja palasen kiireetöntä tunnelmaa.

Imatran pyhän pysähdys

Imatran Vedenpyhityspuisto sijaitsee Vuoksen rannalla, minne kävelen sunnuntaina Pyhän Nikolaoksen kirkolta, ylitettyäni puiston ja kirkon välissä olevan Vuoksenniskantien. Puisto on vasta heräämässä kesään käenrieskoineen. Puiston rannan laiturilla nuorten tyttöjen ryhmä kuuntelee musiikkia ja pesee barbinukkeja sekä niiden vaatteita. Vastarannalta pilkottaa teollisuustyöväen asuntomuseo.
Vedenpyhityspuistossa muistetaan Pyhää Nikolaosta hänen syntymäpäivänään 6.12. sekä 9.5. Opastaulun mukaan veden pyhittäminen on osoitus luonnon siunauksellisesta käytöstä ja ihmisen vastuusta ympäristöään kohtaan. Harmi, kun en satu paikalle maanantaina, jotta olisin voinut nähdä seremonian!
Myöhemmin päivällä lähden uudelleen jaloittelemaan ja astun Siitolan kartanon maille, minkä kävelypolulla minut pysäyttää erilainen stop-merkki. Rakasta. Ei hassumpi liikenneopaste.
Näin lempeän keväisessä tunnelmassa on kevyt askeltaa takaisin Vuoksen varteen, pysähdellä mittailemaan koivunsilmuja, hengittää hita…

Paidat Helsingin yllä

Kävelen loppuviikosta Helsingissä Mannerheimintieltä Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun kulmausta kohti. Kauempaa näyttää siltä, että risteyksen yllä liehuu erivärisiä lippuja, mutta lähempää tarkasteltuna lippumeri alkaakin vaikuttaa toisiaan risteävien pyykkinarujen kohtauspaikalta. Ajattelen heti: asialla on varmaankin taiteilija Kaarina Kaikkonen.
Kadunristeys on väljempi paikka pyykinripustukselle kuin ne kapeat italialaiset kujat, joiden yllä vastaavanlaisia naruja tyypillisemmin näkee, ja joihin taideteos ensimmäisenä vie ajatukset. Tässä on jotain hilpeää...Ja koska paitojen hihat ovat toisissaan kiinni, on kuin ne pitäisivät toisiaan kädestä.

Kaarina Kaikkosen teos Elämänpolkuja (Life paths) osunee aika monen kulkijan polulle toukokuun ja syyskuun alun välillä, kun se juhlistaa kadunkulmaan juuri muuttanutta Galerie Forsblomia. Täällä kävellessä on siis syytä nostaa katse kadusta ja silmien korkeudelta ihan taivasta kohti.

Hanko: Uddskatan

Lauantaiaamuna nousen Hangon kauppatorin laidalta retkibussiin Uddskatanin luonnonsuojelualueelle, jonka alue oli vielä 1700-luvulla Suomen mantereen eteläisin kärki. Sittemmin eteläkärjeksi Uddskatanin ohi kiilasi noin 80 metrin voimin viereinen Tulliniemi, joka syntyi kun aallot toivat aikojen saatossa Tullisaaren ja mantereen väliin tarpeeksi hiekkaa. Uddskatanin vierailu edellyttää lupaa ja käytännössä sinne pääsee parhaiten näin opastetun ryhmän mukana.
Tällä luonnonsuojelualueella ei kosketa edes kaatuneisiin puihin, paitsi jos ne sulkevat polun. Vuodesta 1979 toimineella lintuasemalla polttopuuksi kerätäänkin ajopuuta. Helsinkiläisen lintutieteellisen yhdistyksen eli Tringan ylläpitämä lintuasema Halias päivystää täällä jatkuvasti ja pitää majaa kalastaja Sundströmin entisessä mökissä. Kolmen viikon pestillä oleva lintuharrastaja Jarkko tarkistaa rengastetun, rauhallisen sinitiaisen jalkarenkaasta koodin ennen linnun vapauttamista. Alueella usein nähdyt haahkat tekivät huhtiku…