Laukaan Metsoreitillä: Peurunka-Hietasyrjä

Aamubussi jättää minut Laukaan Peurungan kylpylähotellin tuntumaan; käyn katsomassa rakentumassa olevan uuden kylpylähotellin työmaata ennen kuin siirryn seuraamaan sinisillä maalimerkeillä merkittyä Metsoreittiä pohjoiseen. Miltei tasaista mäntykangasta on mukava astella, etenkin kun alla on leveä ja hyvä polku.
Rupattelen hetken pyörää taluttavan, marjastamaan tulleen rouvan kanssa ja päivittelemme mustikoiden runsautta. Pian kangasmaasto muuttuu vehreämmäksi ennen kuin olen kohoan mäntyvoittoiselle harjulle, Oitinmäelle. Lämmin ja kostea keli saa hidastamaan askeleita sen verran, että lopulta ihan pysähdyn... Poimimaan kipollisen mustikoita. Niitä ei todella voi vastustaa.
Oitinmäen kiertävän luontopolun varrelta, lenkin ylempää kiertävältä haaralta voisi nähdä männynlatvojen lomasta pilkahduksen Vatianjärveä, mutta laskeudun nyt suorinta tietä siistin kodan vieritse Kuusaan koskea kohti. Poikkean Kuusan Nuorisoseuran (1907) keltaisen seurantalon (1914) pihan poikki, Kanavateatterin vieritse ennen kuin tulen kosken ääreen, Varjolan tilalle. Äkkään houkuttelevan, Vanha Varjola -kahvilan kyltin ja luovun omien eväiden syömisestä kosken partaan laavulla.
Kahvila on hyvin uusi, vasta viime juhannuksena avattu. Taukopaikan valinta osoittautuu loistavaksi, sillä olen ehtinyt vasta tilata teekupposen, kun kuulen vesisateen alkavan. Ryntään äkkiä nappaamaan reppuni sisälle. Mikä ajoitus! Rankka sadekuuro ropisee sillä aikaa, kun nautin kartanohenkisessä, kauniissa kahvilassa lohipiiraasta ja makoisasta pullasta, ja päättyy, kun olen varustautunut goretexiin ja astun taas ulos.
Askel käy nyt siltojen kautta yli itse Kuusaan kosken, joka kohisee vauhdilla isossa uomassa Vatianjärveltä Saravedelle, mutta kosken viehättävämpi, kapea uoma laskee lähempänä kanavaa. Yhtään alusta ei satu sulutettavaksi, joten astelen eteenpäin Koski-Kahvilan ohitse.

En satu heti huomaamaan, mistä kohdasta Suolahteen menevä tie pitäisi ylittää. Kohta palaan kävelytietä takaisin päin ja käännyn mustapohjaisen Kuormausalue-kyltin osoittamalle tielle, josta olisi pitänyt havaita ruskeat opastekyltit... No, matka jatkuu.

Kävelen jonkin matkaa pikkutietä radan vartta, sitten polku kurvaa oikealle ja onnistun säikäyttämään lehdon halki virtaavassa purossa kylpevän sorsaraukan. Housunlahkeet kastuvat heinikkoisella ja märällä polulla, mutta taivaalta ei onneksi tule vettä niskaan.
Poimin pehmeän sammalpeitteen suojaamasta metsästä soman herkkutatin, sitten saavun siniopasteiden perässä pellolle, josta heinät on jo korjattu talteen.

Muutama opastepuu näyttää, mistä reitti menee. Siis jonkin aikaa. Olen ojan vieressä keskellä peltoa, kun seuraavaa reittitolppaa ei enää näykään. Tutkin karttaa ja pellon laitaa tuloksetta. En viitsi palata takaisin päin, joten päätän hakea reitin kartan avulla jostain vasemmalta puoleltani. Metsän läpi rämpiminen kannattaa, sillä jonkin ajan kuluttua laskeudun rinnettä pikkutielle ja sinitolppien risteykseen - taas reitillä.

Paikoin kostea ja hevosen kavioiden alla liejuiseksin yltynyt polku jatkuu metsän siimeksessä Loukkukorven kodalle, jolla lapsiperhe viettää eväs- ja lepotaukoa. 
Polku vain paranee ja muuttuu pikkutieksi. On hassua tulla hiljaisesta metsästä rakennusten ääreen, vaan kiva nähdä pitkästä aikaa ei-romahtanut heinälato.
Etenen pellon laidan tietä, sitten huomaan sorjan hevosen kirmailevan niityllä. Mutta mitä ihmettä täällä maaseudun rauhassa tekee ilmatorjuntatykki? Mukavampi mennä ohitse nopeasti...

Jäkäläinen, kuiva kangas siivittää loppumatkaa Hietasyrjän kodalle, joka on tämän päivän retken päätepiste.
Joku ääliö on kohdellut Hietasyrjän kodan vieraskirjaa todella huonosti. Polttopuita vajassa riittää, joten vieraskirjaa ei todellakaan tarvitse lämpimikseen polttaa. Unohdan vandaaliääliön, kun aurinko tulee esiin kävellessäni polkua takaisin tielle päin, noutajaa odottamaan. Ympärilläni on todella hienoa harjumaastoa, jossa jyrkkiä varvikon peittämiä rinteitä ja suppia riittää.

Kommentit

Suositut tekstit