Siirry pääsisältöön

Laukaan Metsoreitillä: Peurunka-Hietasyrjä

Aamubussi jättää minut Laukaan Peurungan kylpylähotellin tuntumaan; käyn katsomassa rakentumassa olevan uuden kylpylähotellin työmaata ennen kuin siirryn seuraamaan sinisillä maalimerkeillä merkittyä Metsoreittiä pohjoiseen. Miltei tasaista mäntykangasta on mukava astella, etenkin kun alla on leveä ja hyvä polku.
Rupattelen hetken pyörää taluttavan, marjastamaan tulleen rouvan kanssa ja päivittelemme mustikoiden runsautta. Pian kangasmaasto muuttuu vehreämmäksi ennen kuin olen kohoan mäntyvoittoiselle harjulle, Oitinmäelle. Lämmin ja kostea keli saa hidastamaan askeleita sen verran, että lopulta ihan pysähdyn... Poimimaan kipollisen mustikoita. Niitä ei todella voi vastustaa.
Oitinmäen kiertävän luontopolun varrelta, lenkin ylempää kiertävältä haaralta voisi nähdä männynlatvojen lomasta pilkahduksen Vatianjärveä, mutta laskeudun nyt suorinta tietä siistin kodan vieritse Kuusaan koskea kohti. Poikkean Kuusan Nuorisoseuran (1907) keltaisen seurantalon (1914) pihan poikki, Kanavateatterin vieritse ennen kuin tulen kosken ääreen, Varjolan tilalle. Äkkään houkuttelevan, Vanha Varjola -kahvilan kyltin ja luovun omien eväiden syömisestä kosken partaan laavulla.
Kahvila on hyvin uusi, vasta viime juhannuksena avattu. Taukopaikan valinta osoittautuu loistavaksi, sillä olen ehtinyt vasta tilata teekupposen, kun kuulen vesisateen alkavan. Ryntään äkkiä nappaamaan reppuni sisälle. Mikä ajoitus! Rankka sadekuuro ropisee sillä aikaa, kun nautin kartanohenkisessä, kauniissa kahvilassa lohipiiraasta ja makoisasta pullasta, ja päättyy, kun olen varustautunut goretexiin ja astun taas ulos.
Askel käy nyt siltojen kautta yli itse Kuusaan kosken, joka kohisee vauhdilla isossa uomassa Vatianjärveltä Saravedelle, mutta kosken viehättävämpi, kapea uoma laskee lähempänä kanavaa. Yhtään alusta ei satu sulutettavaksi, joten astelen eteenpäin Koski-Kahvilan ohitse.

En satu heti huomaamaan, mistä kohdasta Suolahteen menevä tie pitäisi ylittää. Kohta palaan kävelytietä takaisin päin ja käännyn mustapohjaisen Kuormausalue-kyltin osoittamalle tielle, josta olisi pitänyt havaita ruskeat opastekyltit... No, matka jatkuu.

Kävelen jonkin matkaa pikkutietä radan vartta, sitten polku kurvaa oikealle ja onnistun säikäyttämään lehdon halki virtaavassa purossa kylpevän sorsaraukan. Housunlahkeet kastuvat heinikkoisella ja märällä polulla, mutta taivaalta ei onneksi tule vettä niskaan.
Poimin pehmeän sammalpeitteen suojaamasta metsästä soman herkkutatin, sitten saavun siniopasteiden perässä pellolle, josta heinät on jo korjattu talteen.

Muutama opastepuu näyttää, mistä reitti menee. Siis jonkin aikaa. Olen ojan vieressä keskellä peltoa, kun seuraavaa reittitolppaa ei enää näykään. Tutkin karttaa ja pellon laitaa tuloksetta. En viitsi palata takaisin päin, joten päätän hakea reitin kartan avulla jostain vasemmalta puoleltani. Metsän läpi rämpiminen kannattaa, sillä jonkin ajan kuluttua laskeudun rinnettä pikkutielle ja sinitolppien risteykseen - taas reitillä.

Paikoin kostea ja hevosen kavioiden alla liejuiseksin yltynyt polku jatkuu metsän siimeksessä Loukkukorven kodalle, jolla lapsiperhe viettää eväs- ja lepotaukoa. 
Polku vain paranee ja muuttuu pikkutieksi. On hassua tulla hiljaisesta metsästä rakennusten ääreen, vaan kiva nähdä pitkästä aikaa ei-romahtanut heinälato.
Etenen pellon laidan tietä, sitten huomaan sorjan hevosen kirmailevan niityllä. Mutta mitä ihmettä täällä maaseudun rauhassa tekee ilmatorjuntatykki? Mukavampi mennä ohitse nopeasti...

Jäkäläinen, kuiva kangas siivittää loppumatkaa Hietasyrjän kodalle, joka on tämän päivän retken päätepiste.
Joku ääliö on kohdellut Hietasyrjän kodan vieraskirjaa todella huonosti. Polttopuita vajassa riittää, joten vieraskirjaa ei todellakaan tarvitse lämpimikseen polttaa. Unohdan vandaaliääliön, kun aurinko tulee esiin kävellessäni polkua takaisin tielle päin, noutajaa odottamaan. Ympärilläni on todella hienoa harjumaastoa, jossa jyrkkiä varvikon peittämiä rinteitä ja suppia riittää.

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kirkonkylän raitilla, Vesilahti

Vesilahden kirkonkylä on viehättävästi käveltävän kokoinen. Olin käynyt Vesilahden kirkolla aiemminkin, mutta vasta nyt otin aikaa kesäiselle kävelyretkelle kauniin kirkonkylän raitilla. Tutkin hetken karttaa kunnanviraston luona (ihan toista kuin isompien kuntien virastokolossit!) ja kävin aluksi tervehtimässä puurakennuksen pielessä seisovaa veistosta, sorjaa kurkea - Vesilahden nimikkolintua. Liekö nimikkolinnun valintaan innoittanut satoja vuosia Laukon kartanoa isännöinyt Kurki-suku vai itse lintu?


Kunnanvirastolta kävelin tien laitaa muutaman muun viehättävän puutalon ohitse ja ylitin tien poiketakseni Makasiinille, jonne mennään Oltavantietä. Oltavantieltä voi muuten astua myös Mentäväntielle (hmm, Tultavantie jää puuttumaan). Olen joskus popsinut Makasiinilla hyvää pizzaa, nyt tyydyin tutustumaan aivan upeaan Lasse NiskalanÖtökät-valokuvanäyttelyyn, joka oli viimeistä päivää esillä. Oli pakko ostaa mukaan kortteja hänen mahtavista luontovalokuvistaan.


Sitten taas takaisin tie…