Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2010.

Mäki-Matin parrasvaloissa

Oikaisen yliopiston kampukselta Mäki-Matin perhepuiston kautta Oikokadulle. Pakkanen lie ajanut leikkijät sisätiloihin, joten uskaltaudun kurkistamaan tähänkin autioon leikkipuistoon, vaikka käsipuolessani ei roikukaan innokasta leikkijää.

Luistinrata odottaa luistelijoita, kiipeilytelineillä ei ole ketään. Pajumajojen läpi kulkee kelkan ura. Kapeiden ja korkeiden kuusten välistä hohtavat valaistut kiviteokset, lapsenkokoiset hahmot, jotka ryhminä seisoskelevat siellä täällä puiden suojissa. Tämäkin on yksi Valon kaupungin valaistuskohteista. Erityisesti yksi kiviperhe on jännittävästi kuin parrasvaloissa, esiintymislavalla. Kuka aloittaa kohta ja mitä?


Näissä kivihahmoissa on valaistuksen ja ehkä tämän kelinkin ansiosta jotain taianomaista. Valojen ja varjojen leikkiä. Myös muut puiston kiviteokset nousevat juuri tällä iltahämärällä mahtavasti esiin. Hauskaa! Merirosvolaivan luona on liikkuvaakin valoa, johon liukumäen laskija saa kosketuksen. Sen sijaan leikkikentän iso kalanpyrstö …

Puistotorin konduktööri

Talviaurinko nousee muutamaksi tunniksi esiin ensimmäisen adventin aamuna. Pakkanen pitää huolen siitä, että on mukava pysyä liikkeessä. Tuomiojärven jäällä luistelee jo ensimmäisiä uskaliaita. Itse en vielä sinne mene, pakkaset saavat voimistaa jäitä vielä ennen kuin seuraan mallia.

Käännyn Sepänaukiolta alas Yrjönkadulle ja sieltä pihakaduksi merkitylle Opistokujalle, joka näyttää kapealta autoväylältä enemmän kuin kujalta, jossa pelattaisiin palloa, kuten liikennemerkissä antaa ymmärtää. Opistokujan päässä Puistotorin leikkipuisto on autiona, vailla leikkijöitä sekin.
Vaan yksi hahmo on tanakasti paikallaan Puistotorin leikkipuistossa. Merikarhun näköinen, ikävästi etu- ja takapuolelta töhritty junasetä ei heiluta, vaan vartioi tyynesti höyryveturia ja sen perässä olevaa avomallista junavaunua. Veturin olen noteerannut aiemminkin, mutta Onni-konduktööri on jäänyt vehreämpänä vuodenaikana huomaamatta. Sitkeyttä, Onni! Toivottavasti univormusi ja veturisi vielä puhdistetaan.
Surullisen…

Yliopistoportti ja poisto

Kävelen myöhään perjantai-iltapäivänä Seminaarinmäen kampusalueen halki kohti keskustaa. Askel pysähtyy Yliopistoportin edessä, sillä nyt sen läpi ei pääsekään kulkemaan. Puna-keltaraitaiset teipit on vedetty reippaalla kädellä Pero Luostarisen Yliopistoportti-veistoksen ympäri. Ohikulkijat vilkaisevat teippauksia, mutta kiertävät teoksen kiltisti. Aiemmin iltapäivällä Mind Less Art Termination otti kohteekseen Luostarisen bysantinsinisen portin ja teipit kertovat siitä, että tämä julkinen taideteos poistetaan kampukselta.
No ei nyt sentään! Yliopistoportti on nyt osa toisen teoksen sisältöä. Mutta mitä jos portti oikeasti hävitettäisiin? Tulisiko sitä ikävä, tuntuisiko että jotain puuttuu kulkureitiltä? Vaikka muistan ajan, kun opinporttia ei yliopiston kirjaston kulmalla ollut, on se nyt olennainen osa maisemaa. Sinisen teoksen muoto ja väri tulevat mieleenpainuvasti esiin eri vuodenaikoina, kun valaistus ja värit sen ympäristössä muuttuvat. Veistoksesta on tullut oikeasti portti yl…

Nallet joulupuuhissa

Tästä pakkasesta tulee hyvä mieli. Melkein kuulen mielessäni sen jäädyttävän järvivesille jääkansia, joille sitten joskus pääsee kuljeskelemaan. Toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin.

Kävelen yliopiston suunnasta Kauppakadulle ja viimein kävelykadulle. Huomasin jo viime viikolla Suomen Käsityön museon talvisomistetun ikkunan, mutta päätin tutkia sitä vasta kun joulutunnelmia näkyisi jo muuallakin. Pakko taipua, sillä joulu sitä-ja-tätä on ilmestynyt jo niin moneen paikkaan.
Käsityön museon ikkunassa oli vuosi sitten kaupunkilaisia joulupuuhissa,  nyt ruudun takana nautiskelee iso joukko nallekarhuja. Yksi nalleporukka istuskelee nuotion ääressä, toiset tekevät lumiukkoa, pikkunalleja on risukodan suojassa. Monenkokoista ja -näköistä nallea löytyy. Hmm, tuonne on kätketty lahjasäkkejä. Tunnelmallisen lumimaiseman takana on oikea hieno kuusimetsä. Mikäpä tuolla on mäkeä laskiessa... Asialla ovat olleet Suomen Nukketaiteilijat ja siinä ovat Nallet joulupuuhissa.

Kun olen lähellä Kompassia…

Imatran ilta

Lähestyn Karjalantien ylittävää siltaa Imatralla. Kuutostien yllä silta hohtaa sinisen sävyissä; sininen taitaa olla sillanvalaisijoiden suosikkeja. Ylitän kävelysillan Siitolan kartanon puolelle. Taideopiskelijoiden käytössä olevan navetan vieressä on jo lehdetön pihlaja, jonka  oksalla yläpuolellani keinuu pieni Mikki tai Minni Hiiri. En hämärässä erota, kumpi. Siitolan kartanon (Uno Ullberg1911) pihalla on edelleen valaistuja pihataideteoksia, joita kävin tutkiskelemassa viime talvena.
Kierrän kartanon oikealta ja lähden laskeutumaan kohti Vuoksen rantaa. Siitolan kartano, nykyään kyltin mukaan osa Saimaan ammattikorkeakoulun Itä-Vuoksen kampusta, erottuu komeasti mäen päältä valaistuksen ansiosta. Sen paraatipuolelle johtavan tien vasemman laidan kuuset on jo jouluvalotettu. Tuntuu todella juhlavalaistukselta, kun yllä vielä möllöttää täysikuu.

Kuusikuja muuttuu rannan lähetessä pääosin koivukujaksi, kun liukastelen ohuen lumikerroksen peittämää kävelytietä. Vuoksen tummaan pinta…

Väinönkadulla

Väinönkatu näyttää jo enemmän ei-autokadulta yhdessä korttelissa, jossa vasemmalla puolella on nyt mukavan leveä jalkakäytävä-pyörätie. Keskelle on kadun alaosassa jätetty vain kapea autokaista, jota enää harva saa ajella moottoriajoneuvolla. Pikku hiljaa kohti kävelykatua.

Kauppakadun Kompassin yläpuolella killuu jo joulun avausta odottamassa kaunis suuri valotähti, vielä pimeänä. Väinönkatua ylös kulkiessani muistan Kauppakadun ja Yliopistonkadun välisen korttelin muinaiset jouluvalot. Syvennyksestä, josta on sisäänkäynti vaatekauppaan ja väistötiloissa olevalle Kyllön terveysasemalle, oli aikoinaan käynti Syvänoron kangaskauppaan. Kaupan yläkertaan pääsi peräti liukuportaita. Siellä oli lasten ihmeteltävänä myös marakatti, joka takasi aikuisille ostorauhaa kankaita valitessa.

Tiet näyttävät puhtaissa lumipeitteissään niin houkuttelevilta. Saisipa jostain jalan alle potkurin jalakset!

Eläimellinen katsanto

Luonnontieteellisen museon hirvipatsas päivystää edelleen Pohjoisen Rautatienkadun ja Arkadiankadun kulmassa Helsingissä. Muistan museosta lapsuuskäynniltä juuri tämän herra Hirven, enkä juuri mitään muuta...Vaan nyt kannattaa vilkaista rakennuksen kohdalla myös yläviistoon, yläkerran parvekkeen suuntaan.
Hilpeä kirahvipariskunta ihmettelee siellä kaupungin menoa ja meteliä. Tämäkään ei riitä täkyksi museokäynnille, vaan jatkan eteenpäin Arkadiankatua, etsiskellen teekuppilaa, josta äskettäin huomasin lehdessä maininnan (enkä muista osoitetta). En kuitenkaan älyä koukata luonnontieteellisen museon taa Aurorankadulle, joten uusi tee-elämys saa jäädä seuraavaan reissuun.
Pysähdyn hetkeksi katsomaan kerrostalon graniittiseinään upotettua reliefiä (Pohjoinen Rautatienkatu 15). Taide on joskus ollut jotakuinkin itsestään selvä osa rakennuksia.

Fredalla The Ounce-teepuodin ikkunasta näkyy jo joulun odotus; kolmipyöräilijällä on jo punalakki. Tuoksu houkuttelee minut sisälle.

Poppelit pinoon

Lähestyessäni aamulla Viitaniemeä kuulen moottorisahan pärinää. Käännyn Viitaniementieltä Taidepolulle aavistellen, että nyt on hetki koittanut poppeleille. Keskisuomalaisessa kerrottiin lähestyvästä kaatourakasta ennakolta äskettäin.
Näin yhdeksän potraa poppelia on siirtynyt autuaammille metsästysmaille, tai no, ainakin noussut konekouran kohottamana vihreän menopelin kyytiin. Liekö edessä kuivatus muuhun hyötykäyttöön kuin polttopuuksi? En hoksannut moottorisahamiestä häiritä kysymällä.
Rauha näiden poppelien muistolle. Lehtijutun mukaan puut erehtyivät roskaamaan ja pudottelemaan oksia liikaa lähikiinteistön kiusaksi. Tilalle on tulossa tiettävästi paikalle sopivampia puita. Jännityksellä odotan, mikä puulaji on passeli paikkaan, ei roskaa eikä pudottele oksia...
Alla Taidepolku aiemmin marraskuussa.

Iltamärkää

Nisulan montun yllä leijuu sankka usvapilvi. Tekojää yrittää taistella vesi- ja räntäsadetta vastaan. Lompsuttelen kumisaappaissa asvalttia, jonka päältä epätasainen, liukkaudesta hiljalleen hiipuva jää tuntuu jo luopuneen toivosta; kohta on taas jalan alla tutun karhea katu, jota on helppo kulkea.

Autot roiskuttavat Nisulankadun kuluneista urista vettä kävelytien suuntaan. Heijastimesta on jo hyötyä, kun mielin kadun yli. Auto pysähtyy. Hyrisevän suojakuvun sisällä, lämpimällä penkillä tohtinee hetken odottaakin, että kävelijä siirtyy toiseen kohtaan sadepilven alla.

Harjun mäntyjen suojaamalla väylällä on askellettava tarkemmin, sillä sulaminen ei ole siellä edennyt niin pitkälle kuin aidoilla avopaikoilla. Kävelypolku on levinnyt yhä leveämmäksi, kun kulkijat ovat etsineet turvallista jalansijaa. Onneksi Harjua ei ole suljettu Ei talvikunnossapitoa -kylteillä ja kettingeillä, vaikka täällä ei voikaan kulkea rivakasti sileäpohjaisissa tossuissa liukkaalla kelillä. Pyyhkäisen naamalt…

Muistettavaa

Kävelyllä voi miettiä, muistella, keskustella, havainnoida, suunnitella, surra, iloita, jakaa... Lauantaina Tampereella näen Kuninkaankadulla sähkönjakokaapin, jossa ei ole kuvataidetta, vaan muistutus. Yhteystietojen mukaan asialla on ollut Loesje Helsingistä. On niin paljon muistettavaa! Edelliseen voisi lisätä ainakin: katsele ympärillesi. Kävellessäkin on muistettava käyttää silmiään oikeasti, eikä kulkea vain silmälaputettuna paikasta toiseen, samaa uraa, kääntyä aina samalle reitille. On hyvä vaihtaa edes joskus polkua ja näkökulmaa.
Sunnuntaina kävelen kotimaisemissa Jyväskylässä. Sepeliä on jo siroteltu liukkaimmille paikoille, mutta välistä kenkä liukuu silti jäisellä kadulla. Luotettavan kulkupelini saumat repsottavat; pitäisi muistaa huollattaa kengät suutarilla. Katuvastaavien pitäisi muistaa ja ehtiä putsata väylät ja ehkäistä kävelykaatumisia, sillä en usko että tekstiviestihälytys liukkaasta kelistä pitää kulkijan paremmin pystyssä.
Jyväskylän kaupunginkirkkoa kohti kulke…

Taidetta jakokaapeissa

Kädessäni on Tampereen kartta, johon on merkitty 15 jakokaappia. Jakokaappi = sähkönjakokaappi, yleensä oliivinvihreä tai harmaa n. metrin korkuinen metallipömpeli, joita on talojen seinustoilla, puistoissa, jne. Aiemmalla Tampereen reissulla huomasin Laukontorilla jakokaapin, jonka kyljessä oli taideteos pleksin alla ja netistä löytyi pömpelikävelyn oppaaksi tietoa katujen kulmille levittäytyneestä Taidetta jakokaapeissa 2 -näyttelystä.

Lähden liikkeelle Satakunnankadulta, jonka sininen taideteos näyttää kävelykadulta Anttilan suunnasta katsottuna ensin vain tasaväriseltä pinnalta, mutta Ilkka Väätin teoksen yksityiskohdat erottuvat sitten läheltä. Puutarhakadun jakokaapin Elina Ruohosen sini-keltanaamasta tulee mieleen pääkallo. Hämeenpuistossa Metso-kirjaston luona tarkastelen hetken myös perusjakokaappia, jossa on ikään kuin kehysteline jonkin ripustamista varten, mutta ei mitään mielenkiintoista. Tältähän taiteettomat jakokaapit usein näyttävät:
Onneksi näen pian Petri Sepän teoks…

Loesje

Laskeudun Palokunnanmäeltä valotonta kävelytietä Vesangantien ja Nisulankadun risteyksen vieressä olevaan hämärään puistoon. Kirjavan roskiksen kyljessä on juliste: Auto on merkki egosta - polkupyörä on merkki elämästä. Loesje? Olen nähnyt aiemmin yhden samantapaisen.  Näitä on siis enemmänkin...

Käyn Savelassa kääntymässä ja koukkaan Kortepohjaan. Emännäntien alkupään tuntumassa on kävelytien kulmauksessa sähkönjakokaappi. Sen kyljessä on myös valkoinen juliste.
Loesje jälleen. Niinpä. Ympäristöherättelyä tai elämänherättelyä meille ohikulkijoille. Kävelen myöhemmin illalla ohi vielä siitä ensimmäisestä havaitsemastani, matkalla Kortepohjasta Viitaniemeen.
Loesje. Julisteen oikeassa yläkulmassa pieni präntti paljastaa loesje.fi-sivuston. Siellä kerrotaan, että tarkoituksena on avata ihmisten silmät näkemään maailma uudesta kulmasta, ja tehdä se myönteisellä tavalla. Ei hullumpi ajatus.

Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivän maisema on aamulla alkaneen lumisateen jäljiltä pitkälti mustavalkoinen, etenkin kun kulkee metsikön lävitse. Viitaniemen ja Kortesuon väliset pitkospuut ovat lumen alla liukkaat. Muutamassa kohdassa pitkosten tukipuut ovat päättäneet hylätä tehtävänsä tai ovat vanhuuttaan väsyneet; lankku notkahtaa jalan alla uhkaavan lähelle kohonnutta veden pintaa.

Kävelijöitä on liikkeellä harvakseltaan, kun kuljen Viitaniemestä Tuomiojärven rantaa kohti Lohikoskea. Kostea, mutta sateeton sää ei houkuttele tarpeeksi. Käännyn Lohikoskella Paloniementieltä entisen huoltoseman, sittemmin entisen autohuollon ja nyt-ei-minkään kohdalta Niittytielle, joka nousee vähitellen ylöspäin. Vasemmalla näkyy uusi kävelytieyhteys, joka liittää tälle tielle nyt tai kohtapuoliin (vielä kuraisena) Lohikosken kuntopolun. Ehkä siinä aiemmin kulkikin pieni ja epävirallisempi polku?
Kohta olenkin entisen Jyväskylän maaseurakunnan Seppälänkankaan hautausmaalla, josta pitäisi nyt opetella käyttämään sen uutta …

Kadonnut pergola

Kävelen Seminaarinmäelle uimahallin suunnasta, pimeän Ryhtilän ohitse. Se näyttäisi aika kivalta ulkovalaistuna... Kävelytie on auringonlaskun jälkeen hyvin hämärä, vaikka muutama valaisin yrittää paikata tilannetta. Edelläni kulkijalla ei ole heijastinta, mutta erotan hahmon juuri ja juuri.

Pysähdyn harjulle ja katson oikealle, alapuolellani olevien yliopiston rakennusten suuntaan. Siellä ovat Musica, Historica ja Athenaeum. Ja tässä harjun päällä on Pergola-puuveistos, hetkonen, missäs se on...Onko se enemmän oikealla? Vasemmalla? Astun syrjään kävelytieltä, pienelle aukiolle puiden keskellä. Ei nyt voi niin pimeää olla, ettei veistos erottuisi!

Ei olekaan. Valentin RaevskynPergola-veistos on poissa. Purettu. Jäljellä on pieni aukio puiden keskellä. Tarina kertoo, että yliopisto olisi halunnut siitä eroon jo aiemmin, mutta sen purkamisesta ei ollut sopimusta taiteilijan kanssa. Muistan kuulleeni, että joku oli huolissaan siitä, mitä sitten, jos teos rapistuu ja jotain sattuu. Itse n…