Nallet joulupuuhissa

Tästä pakkasesta tulee hyvä mieli. Melkein kuulen mielessäni sen jäädyttävän järvivesille jääkansia, joille sitten joskus pääsee kuljeskelemaan. Toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin.

Kävelen yliopiston suunnasta Kauppakadulle ja viimein kävelykadulle. Huomasin jo viime viikolla Suomen Käsityön museon talvisomistetun ikkunan, mutta päätin tutkia sitä vasta kun joulutunnelmia näkyisi jo muuallakin. Pakko taipua, sillä joulu sitä-ja-tätä on ilmestynyt jo niin moneen paikkaan.
Käsityön museon ikkunassa oli vuosi sitten kaupunkilaisia joulupuuhissa,  nyt ruudun takana nautiskelee iso joukko nallekarhuja. Yksi nalleporukka istuskelee nuotion ääressä, toiset tekevät lumiukkoa, pikkunalleja on risukodan suojassa. Monenkokoista ja -näköistä nallea löytyy. Hmm, tuonne on kätketty lahjasäkkejä. Tunnelmallisen lumimaiseman takana on oikea hieno kuusimetsä. Mikäpä tuolla on mäkeä laskiessa... Asialla ovat olleet Suomen Nukketaiteilijat ja siinä ovat Nallet joulupuuhissa.

Kun olen lähellä Kompassia ja Sokosta, vilkaisen vielä valaisemattomaan tähteen, jota Mummin pullapuodin suunnasta tuleva uusi (aivan liian kirkas) led-valotaulu välillä valaisee. Mutta alkuillan taivaalla, Aren aukion yläpuolella loistaa vielä komeampi valo Kauppakadun ylle: täysikuu.

Kommentit

  1. Mukavia tunnelmia. Olisinpa ollut viime vuonna näkemässä tuon käsityön museon jouluikkunan. Näytti kauniilta. Nykyinenkin on toki kiva. En ole pariin viikkoon käynyt keskustassa,pitäisi ilmeisesti käydä katsomassa joulutunnelmia. Tosin mitä lähemmäs joulua mennään, sitä hektisemmäksi meno taitaa keskustassa mennä...

    VastaaPoista
  2. Nukketaiteilijat saavatkin tehdä joulutunnelmaa aika paljon somemmin kuin monet kaupallisten ikkunoiden somistajat ;-)

    VastaaPoista
  3. Komeat valot tuolla Kauppakadulla. Led-valotaulut valaisevatkin hyvin, varmasti hyvää mainontaa yrityksille. En itse tuolla olekaan käynyt. Joulunaika on ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nallet olivat joulupuuhissa vuonna 2010, tänä vuonna samassa ikkunassa on toisenlaiset somisteet 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi