Torilta rantaan

 Jyväskylän tori on tänään harvinaisella tavalla vilkas, ainakin vuodenaikaan nähden. Eilen eräs torimyyjä harmitteli, että arkipäivisin torilla saattaa olla vain muutama myyjä - keskustelimme sitten merkittävästä erosta Jyväskylän ja Kuopion torien välillä, Jyväskylän tappioksi. Nyt sunnuntaina markkinameininki on tuonut koko aukion täyteen niin kauppiaita kuin ainakin potentiaalisia asiakkaita. Kunpa viitsisin kantaa edes pussillisen omenoita...

Torilta lähden Heikinkadun suuntaan, sillä tällä aurinkoisella säällä on päästävä Jyväsjärven rantaan. Ratapihan ylittävällä sillalla pysähdyn katsomaan alla menevää kävelytietä.
Tie näyttää menevän lupaavasti Matkakeskukselle, mutta karu totuus on, että juuri ennen huoltoasemaa ja parkkitaloa kulku katkeaa, eikä päättymäkohdassa ole vieläkään 1) kunnon jatkoväylää tai edes 2) opastetta keskustaan. Satunnainen kulkija on siellä ihmeissään, kun pitää miettiä, mistä pääsee jatkamaan matkaa oikeaan suuntaan.

Ylitän sillan ja käännyn mutkasta Schaumanin linnan suuntaan. Linnan alueella remontti ja pihatyöt jatkuvat. Kurkistan tiheän kuusiaidan raosta hävyttömästi yksityisalueelle, jonne ei saa mennä: linnan pihalle. Aidan takana on kätkössä soma huvimaja. Salaista Jyväskylää...
Matka jatkuu rantaa pitkin kohti Lutakkoa. Uimaranta on siistissä kunnossa, uimakoppirakennuskin näyttää melko uudelta. Samoin tiptop-kunnossa olevat valkoiset vessat (samanlaiset löytyvät myös Viitaniemestä), joista moni voi ilahtua rantaraittia kiertäessään. Sataman kahvilakin kun on sulkenut ovensa jo lähes kuukausi sitten, vaikka rantaraitti on käytössä ympäri vuoden.
Sataman rakennustyömaalla lojuvat valtavat kivi- ja maakasat edelleen. Kierrän kiltisti aidatun alueen ja palaan takaisin rannan raitille. Mattilanniemestä nousen kävelytietä ylös ja vastassa on pieni mutka ennen Alvar Aallon kadun ylitystä Kramsunkadulle. Ilmeisesti tällä kivireunaisella sommitelmalla halutaan hillitä aiemmin mäkeä alas vapaalla jarruttamattomuudella kiitäneitä fillaristeja... Nyt on ainakin lasketeltava mutkamäkeä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi