Kortepohja uudistuu

Kortepohjassa, ylioppilaskylän (Taitoniekantie 9) parkkipaikan vieressä jyllää kauhakuormaaja. Romahtaneista tiilikasoista leijuvan pölypilven läpi kuultava valo pysäyttää minut katsomaan ja kuuntelemaan purkamista. Kauha siirtelee valkoisia tiiliä kasaan, haalarimies mittailee paikkoja.

Myös tällä puolella kaksikerroksiset, huonoon kuntoon päässeet rivitalot saavat kyytiä. Nyt ei voi enää oikaista Rentukkaan vinosti niiden pihan poikki; siinä on työmaa-alue ja pääsy kielletty narun aidan taakse. Kylän toisella laidalla, Kartanonkujalta puretun rivarin tilalle on jo noussut uusi ja eheä rakennus kerrostalojen viereen.

Kortepohjan kirjastoon on mukavinta mennä jalan. Itse asiassa, koko Kortepohjaan (no hyvä on, myös pyörällä). Autoilija saa pähkiä, mistä ihmeestä pääsee minnekin; moottoritta liikkuja voi puikkelehtia helposti perille mistä vain. Allekirjoitan erittäin mielelläni addressin Kortepohjan kirjaston puolesta. Lähipalvelut säilykööt, kiitos! Tällä alueella asuu melkoisesti kirjastoa käyttäviä ja tarvitsevia ihmisiä. Miksi palveluiden olisi oltava aina auto- tai bussimatkan päässä?

Kun astun kirjastosta ulos, kiinnitän huomioni Kortepohjan kirkon eteen: siinä on upouusia penkkejä, ripoteltuna ihan oleskelualueeksi terassimaisesti päällystetylle sepelille. Istutukset odottavat vielä vuoroaan, eikä kirkon homeremontti taida olla vielä ihan valmis. Mutta ilmeisesti ollaan loppusuoralla, kun pihaakin jo laitellaan.

Jatkan matkaani kerrostalojen ohi Kartanonkujalle. Vasemmalla puolella kävelytietä kukkii pensas komeasti. Mikäs siinä on istuskellessa idyllisen kukkapensaan katveessa, raittiissa ulkoilmassa, tai no hupsista! Taitaakin olla isohkoja tuhkakuppeja tuossa penkin alla! Mutta ulkoilmassa siis...