Joen suussa

Harhaudun Joensuussa onnekkaasti torilta eri suuntaan kuin tavallisesti: ulkoa päin luotaantyöntävästä Carelicumista Pielisjoen suuntaan, Rantakadun ja Koskikadun kulmauksen Taitokortteliin. Mielikuvani kaupungista kohenee kertaheitolla. Lyhyet pysähdykset Joensuussa ovat jostain syystä tähän asti pitäneet minut lähinnä torilla ja kävelykadun pyörteissä, joten tämä viitisen vuotta olemassa ollut kaunis kortteli on jäänyt tutustumatta.
Kauppaneuvos Antti Juhana Mustosen entisen talon yläparvekkeella istuskelee pullea enkeli. Alakerrasta johtaa kutsuvia ovia niin ihanaan kahvilaan (tilaa sisällä ja takana ulkoterassilla - huopa tarjolla tarvittaessa) kuin lukuisiin pikkupuoteihin, joissa on tarjolla omaperäisiä käsien taidonnäytteitä niin läheltä kuin kauempaa.

Päätalosta saa myös ostaa käsityötarvikkeita sekä tehdä esimerkiksi kutoa itse. Sisäpihalta löytyy lisää puoteja sekä piha-aittoja, joiden uumenissa on nyt menossa Kylässä-näyttely. Muun muassa muutama hieno valokuvateos. Erityisesti Hannu Hjerppen Pellon elämää -teos sykähdyttää. Ja tietenkin tämä Riitta Talonpojan puuhelmistä tehty Sade.
Pihalla voisi kokeilla ilmaiseksi jongleerausta talon välinein, mutta laiskasti kävelen takaisin viihtyisään kahvilaan, jossa on erinomainen teevalikoima.
Kävelen lepohetken jälkeen takaisin torille, missä Martat ovat jo sulkemassa kahviota ja mahtavaa paistopistettä, missä syntyy toriaikaan livenä mitä maukkaimpia karjalanpiirakoita, sekä riisi- että perunatäytteellä.

Infotauluissa mainostetaan aluetta laajemminkin, mutta mainokset keskittyvät tulevaan elokuiseen tapahtumaan, eikä satunnainen matkailija saa seinäkkeeltä virikkeitä siitä, mitä voisi itsenäisesti tehdä vaikka näin jalan liikkuen. Pitänee valmistautua seuraavaan visiittiin paremmin ja kävellä täällä laajemmallakin alueella, mutta toki välillä pitää pysähtyä ihmettelemään kaupungin menoa, kuten tekee Eija Hännisen ja Henna Onnelan kettu.

Kommentit

  1. Mitä hittoa? Eiks se oo susi? On muuten kuvatuin kohta Joensuussa, tuo elukka.
    Hauskaa että mie olin Jyväskylässä sillä välillä kun sie olit täällä Joen Kaupungissa.

    VastaaPoista
  2. Sus' siunatkoon, taisin mennä sekaisin kuvaushetkeä jonottavista turisteista tuon Sepe-mäisen pitkänokan edessä tai sitten vain helteestä! Susihan se siinä! Nöyrimmät ja nolot pahoitteluni...

    VastaaPoista
  3. Tuskin on tarvista pahoitella, aloin epäilemään itseänikin, kun ei täällä nyt NIIN pitkään vielä ole asuttu että kaikki hallussa olisi.

    Marttakahvio muuten on valtakunnankin mittakaavassa järkyttävän kallis paikka...

    VastaaPoista
  4. Marttakahvio - juu, mutta turistin lompakko kestää kyllä sieltä yhden oikeasti maukkaan piirakan. Se hakkaa makunsa ja rakenteensa puolesta rapsakasti erään paksukuorisia läpysköitä ympäri Suomen paista(tta)van leipomoyrityksen vastaavannimiset tuotteet.

    Hyviä perinneleivonnaisia saa turhan harvasta paikasta tässä Dallaspullien luvatussa maassa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi