Haapaniemi

Käännyin Heikinkadulta Tourulaan enkä Rantaraitille, vaikka sitä kautta matka Vaajakoskelle olisi ollut lyhyempi. Tourujoen ylittävä kävelysilta vain sattui houkuttamaan enemmän. Ohitin Kivääritehtaan punatiilimiljöön lähes luotisuoraa tietä, joka ikävä kyllä ei jatkunut funkistalojen suojassa loppuun asti, vaan kurvasi jo Tourutornin kohdalla vilkasliikenteisen Tourulantien varteen. Meluisaa.

Halssilassa Kärpänkujan kohdalla on tien varressa vielä kaksi vanhaa, kaunista puutaloa, jotka on jätetty mädäntymään korjauskelvottomiksi. Arvatenkin niiden tilalle pykätään sitten iso rivitalo. Halssilan mäkeä noustessa muistin muinaiset pyöräilyt samalla tiellä. Aina siinä kohdassa tuli hiki ja teki mieli taluttaa, samalla hekumoiden tulevasta alamäestä.

Jyskässä oli tien laidassa oravaraukan ruumis; yliajon uhri. Yliajaja lienee paennut paikalta. Minäkin jätin vainajan paikalleen ja pohdin, kääntyäkö jo Jyskän koulun kohdalta oikealle vai jatkaako pidemmälle. Koska askel ei painanut, päätin palata viikon takaisille jäljille toisesta suunnasta ja kävelin Niitynpääntien kautta ylös mäkeä Vaajakummun kelta-harmaalle koululle. Pian sen jälkeen kääntyy oikealle moottoritien ylittävä kävelysilta, josta pääsee niin Hutunkiin kuin pidemmälle noin kolmen kilometrin päähän Haapaniemeen.

Haapaniemeen kävellessä oikealle jää idyllisen kuuloinen Sammallahti, oikealle tylympisointuinen Varaslahti. Lumimaisemasta erottuvat veden ääreltä muutamat uudet mahtirakennukset, mutta matkan varrella on myös vanhoja, pienempiä koteja. Kerrostaloalueen alkaessa suuntasin vasemmalle Oksalankujalle, jonka mutkasta pääsi eteenpäin kävelytietä. Sen jälkeen houkutti katua enemmän metsän läpi jatkuva polku, joka toi maalaistalon nurkalle; takaa aukeni avara maisema peltoineen. Taaempana siintivät Noukanniemi, Päijänteen jää ja vastarantojen lumiset metsät.

Palasin Noukanniementieltä hieman takaisin päin ja jouduin hetken etsimään, mistä päästä Savutuvan Apajan suuntaan, mutta jälleen apu löytyi puiden lomaan tallatusta kapeasta polusta. Se johti tielle, josta pääsin Haapasaarentielle. Savutuvan Apaja kun sijaitsee Iso-Haapasaaressa, eikä ole osa varsinaista Haapaniemeä. Ylitettyäni sillan Iso-Haapasaareen näkyi loitompana oikealla kyltti karttoineen: alueella on luontopolku. Taidan palata sinne vähempilumisena aikana. Tämä käsitys vahvistui, kun nousin tietä ylös mäelle, josta olisi pitänyt löytyä Jyväskylän seminaarilaisten retkikohde, Opinsaunan kiuas. Kahlaaminen ja tämän nähtävyyden etsiminen lumen seasta ei nyt innostanut, joten uusi reissu on keväällä edessä.

Laskeuduin Apajan hyvin uudelta näyttävän, jyrkän rinteen yllä olevan majoitusrakennuksen vierestä jyrkkiä puuportaita alas (alhaalla kyltissä sanottiin että vain majoitusvieraille, joten nöyrin anteeksipyyntöni portaiden lainasta!) ja edelleen rannasta jäälle. Pihamaa oli hiljainen, eikä jäällä olevalla yksinäisellä napakelkalla ollut käyttäjiä. Aurinko oli piilossa pilviharson takana ja näkyi vain hailakkana väripallona taivaalla.

Jäälle aurattu väylä suuntasi sopivasti Äijälänjoen suulle - näin kun sitä viikko sitten aurattiin - joten astelin tyytyväisenä jäätä pitkin. Latupohjalta se ei varsinaisesti näyttänyt, muutamista luisteluhiihtojäljistä huolimatta, koska lunta oli niin vähän.  Äijälään saavuttuani kaarsin turvallisuussyistä hieman kauempaa joen vasemmalle rannalle, muistaen viikon takaa traktorin osittaisen uppoamisen jäihin. Kuokkalan kartanon kahvila lämmitti taasen posket ja omenapiiras maistui. Aivan upea kävelypäivä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi