Naissaaren tuiskussa

Vaajakosken Naissaaren liepeillä risteilee kesällä useita polkuja, mutta näin lumisadepäivänä vain harva väylä on jalankulkijalle putsattu. Lunta oli kuitenkin sen verran vähän, että käytännössä voi kävellä missä vain. Poikkesin Savon Voiman punatiilisen, seinän takaa pauhuavan voimalan taitse Saltunlahden puolelle: hiljaista. Palasin sieltä Naissaareen, missä pittoreskit ja hieman ainakin ulkomaalaukseltaan ränsistyneet keltaiset puutalot luovat tunnelmaa etenkin näin talvipäivänä. Kanavan varren funkistaloihin silmä ei juuri nyt tartu.

Jatkoin kanavan yli kävelysiltaa pitkin vanhalle valkoiselle voimalalle, joka on kerrassaan upean näköinen Vaajakosken yllä. Voimalan taidenäyttely ei liene näin talvella auki. Kosken vastarannalla vasemmalla avautuu Veteraanipuisto. Oikealta löytyisi myös Panda, mutta siihen suklaaruuhkaan ei tehnyt mieli. Tein siis jalanjälkeni Veteraanipuiston rikkumattomalle lumelle, jonka alla jossain nukkuivat polut talviunta. Puistossa sotaveteraanien panoksesta muistuttaa vanha ranskalaisvalmisteinen haupitsi aivan nelostien sillan vieressä. "Muista aina: rauha ja kansakunnan hyvinvointi on yksinomaan meidän omien toimiemme varassa", toteaa muistokyltti.

Vaajakosken uomasta osa on jäässä, mutta alajuoksulla virtaa vielä vapaa vesi. Alkuiltapäivän aurinko näyttäytyi vaalean harson takaa ja heijasti kultaiset säteensä hetkeksi maisemaan. Viima kuritti korvia ja nenänpäätä, tunsinpa kylmänkyyneleenkin kohmeisella poskellani. Ylellistä nauttia talven valosta keskellä päivää ja antaa jälkiensä peittyä uuteen puhtaaseen lumeen.