Räntää ja jäätä

Lähtiessäni kävelylle satoi räntää, mutta vähitellen keli muuttui vesisateeksi. Vastaan tullut lammaskoira oli suojattu huolellisesti sadeasulla, kuten isäntänsäkin. Paikoin kumisaappaan alla oli liukasta, etenkin asvaltoimattomilla, yöllä jäätyneillä tien pinnoilla.

Kiersin hiljaisia katuja keskustan kautta Puistokadulle, missä sankassa lehdessä olevasta lehmuskujasta hädin tuskin huomaa, että on syksy. Puistokoulun laidalla uudisrakennuksen eli virallisesti laajennuksen työt etenevät; siihen tulee mm. päiväkotitiloja.

Rajakadun ortodoksikirkolle opastetaan autoilijoita vielä tiekirkko-liikennemerkillä. Kävin kokeilemassa kirkon ovea, mutta se oli lukossa. Niinpä tarkistin äsken, miten tiekirkkosysteemi toimii ja paljastui, että kyltillä merkityt pyhätöt ovatkin auki vain kesäaikaan, yleensä kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Tiekirkko-kyltin voisi siis talveksi poistaa.

Viitaniemessä on myös tehty muutaman ison puun harvennuksia. Lähinnä koivuja, mutta Eerolanlahden puolelta ainakin yksi hopeapaju. Myös muutama uusi penkki on ilmestynyt rannoille. Veneet on jo pääosin käännetty nurin talveksi, mutta jokunen soutelija-kalastaja vielä kulkee Tuomiojärvellä. Tänäänkin on joku lähtenyt soutuveneellään vesille - joko veneen keula on riittänyt murtamaan ohuen jääpeitteen tai sitten kulkua on pitänyt keulasta jäätä rikkomalla avittaa, ennen kuin vastaan on parinkymmenen metrin päässä tullut sula.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi